Valtteri Bottas - Voittava Suomen Ikioma 'Lill-Lövis' vai Mestaruudeton Siipimies?

JuuZa

Kulttuurispesialisti
Liittynyt
22.4.2006
Viestit
2070
Voi sitä pilkan määrää, kun mediassa keskusteltiin, Keijo ”Minun aikani tulee vielä” Rosbergista 70-luvun lopulla.
Taitaa suomalaisen lempiruokaa olla toinen suomalainen..
Kerro lisää, itse olen paljon myöhemmin syntynyt.
 

Vihreä lippu

Well-known member
Liittynyt
9.10.2019
Viestit
752
Täytyy myös Bottaksen MM taistelusta puhuttaessa muistaa. Että Mercedes tallina pari mokaa tehnyt liikaa bensaa aika-ajoihin ja auton korkeus pielessä. Nämä tulee nyt ensimmäisenä mieleen.
 

F1-fani82

Well-known member
Liittynyt
26.11.2007
Viestit
8332
Sijainti
Vantaa
Toki. Kimi on kuitenkin paljon askeettisimmista oloista ponnistanut. Ajanut itse kartingkisoihin Euroopassa ja tehnyt nimeä. Valtsu oli joku 10-vuotias kun Wihuri alkoi lyömään pätäkkää pöytään.
Eihän se ole kultalusikointia? Bottas on saanut kummiskin itse omalla persoonallaan ja tekemisellä taakseen Wihurin ja Wolffin nuorempana, vaikka mauton voi ollakin. Eihän se ole muuta kuin miehen hyvyyttä eikä tuuria.
 

JuuZa

Kulttuurispesialisti
Liittynyt
22.4.2006
Viestit
2070
Eihän se ole kultalusikointia? Bottas on saanut kummiskin itse omalla persoonallaan ja tekemisellä taakseen Wihurin ja Wolffin nuorempana, vaikka mauton voi ollakin. Eihän se ole muuta kuin miehen hyvyyttä eikä tuuria.
Ok
 

Dzekoo

Well-known member
Liittynyt
13.11.2017
Viestit
881
Bottas RedBullille sittenku sopimus Mersun kanssa loppuu!
 

BlackArrow

Well-known member
Liittynyt
18.7.2020
Viestit
736
Täytyy myös Bottaksen MM taistelusta puhuttaessa muistaa. Että Mercedes tallina pari mokaa tehnyt liikaa bensaa aika-ajoihin ja auton korkeus pielessä. Nämä tulee nyt ensimmäisenä mieleen.
Jatkuvasti selittelyä välillä pitäisi vaan katsoa sinne ratin ja penkin väliin. Mikään noista mokista ei ole vaikuttanut esim yhtä paljon loppupisteisiin kun tuo mitä viime viikonloppuna tapahtui. Onneksi oli kyseessä Hamilton, muuten täällä olisi keskustelua kuinka mersu sabotoi Bottasta.

Pidän Valtterista enkä tykkää kuinka paljon paskaa saa niskaa viikonlopusta toiseen kun ei pärjää 6x maailmanmestarille.
 

F1-fani82

Well-known member
Liittynyt
26.11.2007
Viestit
8332
Sijainti
Vantaa
Jatkuvasti selittelyä välillä pitäisi vaan katsoa sinne ratin ja penkin väliin. Mikään noista mokista ei ole vaikuttanut esim yhtä paljon loppupisteisiin kun tuo mitä viime viikonloppuna tapahtui. Onneksi oli kyseessä Hamilton, muuten täällä olisi keskustelua kuinka mersu sabotoi Bottasta.

Pidän Valtterista enkä tykkää kuinka paljon paskaa saa niskaa viikonlopusta toiseen kun ei pärjää 6x maailmanmestarille.
No kyllä Silverstonessa pinnoja paloi aika iso kasa. Kyllä loppupeleissä vaikuttaa. Kun jäät jatkuvasti jälkeen, varmasti alkaa syömään miestä ja vaikuttaa henkiseen kanttiin. Jos viikonlopusta toiseen talli sössii, piste-ero lipsuu isommaksi. Toki on Bottas kämmänyt itsekin urakalla, siitä ei pääse mihinkään. Ilmeisesti Unkarin starttimokasta jäi joku mörkö, reaktiot eivät ole tällä hetkellä Bottaksen mukaan kunnossa.
 

Vihreä lippu

Well-known member
Liittynyt
9.10.2019
Viestit
752
No kyllä Silverstonessa pinnoja paloi aika iso kasa. Kyllä loppupeleissä vaikuttaa. Kun jäät jatkuvasti jälkeen, varmasti alkaa syömään miestä ja vaikuttaa henkiseen kanttiin. Jos viikonlopusta toiseen talli sössii, piste-ero lipsuu isommaksi. Toki on Bottas kämmänyt itsekin urakalla, siitä ei pääse mihinkään. Ilmeisesti Unkarin starttimokasta jäi joku mörkö, reaktiot eivät ole tällä hetkellä Bottaksen mukaan kunnossa.
Juu, heikkoja olleet kisa startit viime kisoissa.
 

BlackArrow

Well-known member
Liittynyt
18.7.2020
Viestit
736
No kyllä Silverstonessa pinnoja paloi aika iso kasa. Kyllä loppupeleissä vaikuttaa. Kun jäät jatkuvasti jälkeen, varmasti alkaa syömään miestä ja vaikuttaa henkiseen kanttiin. Jos viikonlopusta toiseen talli sössii, piste-ero lipsuu isommaksi. Toki on Bottas kämmänyt itsekin urakalla, siitä ei pääse mihinkään. Ilmeisesti Unkarin starttimokasta jäi joku mörkö, reaktiot eivät ole tällä hetkellä Bottaksen mukaan kunnossa.
Viittasin noihin yllä mainittuihin tilanteisiin. Silverstonessa oli Bottaksella erittäin huonoa tuuria.


Sent from my iPhone using Tapatalk
 

Joel Hallikainen

Muusikko
Liittynyt
17.1.2017
Viestit
3780
Bottas RedBullille sittenku sopimus Mersun kanssa loppuu!
Helmut Markoko lähtisi jälkiliukkaille Toton jälkeen, ei ikinä. Imagokysymys, Red Bull ei tule ottamaan huipputallin hylkiötä kun ovat vannoutuneet junioriohjelmansa nimeen jo vuosia.
 

SJ

F1 asijan tuntia
Liittynyt
6.9.2011
Viestit
5103
Minusta tuntuu, että Red Bullilla on nyt pieni ongelma sen kanssa, että Albon edustaa formuloissa Thaimaata ja Red Bullin enemmistöomistaja on myös thaimaalainen perhe. He eivät ilmeisesti voi potkia Albonia pois kevyin perustein kansallisuussiteiden vuoksi. Poliittiset ongelmat tulevat vain kasvamaan sen jälkeen, kun Hondan suojeluksessa oleva Tsunoda nousee Alpha Taurille. Siinä saa tohtori Markokin olla varuillaan, ettei astu väärien ihmisten varpaille.
 

Mickey

Well-known member
Liittynyt
22.3.2000
Viestit
8105
No kyllä Silverstonessa pinnoja paloi aika iso kasa. Kyllä loppupeleissä vaikuttaa. Kun jäät jatkuvasti jälkeen, varmasti alkaa syömään miestä ja vaikuttaa henkiseen kanttiin. Jos viikonlopusta toiseen talli sössii, piste-ero lipsuu isommaksi. Toki on Bottas kämmänyt itsekin urakalla, siitä ei pääse mihinkään. Ilmeisesti Unkarin starttimokasta jäi joku mörkö, reaktiot eivät ole tällä hetkellä Bottaksen mukaan kunnossa.
Ei Valtteri hidas ole, tuntuu vaan että kisoissa hänelle sattuu ja tapahtuu vähän liikaa.. Hamiltonin ajaessa eleettömästi voittoon.
Liekö taktiikoissakin suosittu enemmän tallikaveria..
 

CCMK

Well-known member
Liittynyt
9.11.2009
Viestit
14184
CCMK, joka avasi kysyeisen keskutelu Valtteri Bottaksesta, vertasi Bottasta ruotsin Stefan Johanssoniin varmana kuskina huippuautossa. Johanssonin lempinimi on Lil-Löwis.
Oikein.

Ja ennen kaikkea vertasin tai yritin verrata tuolloin asennekasvatuksen toivotusta suhteessa yhtä suhteellisesti tallimääräyksiin.

Toisin sanoen kerran voi noudattaa tai kun tarve on erittäin suuri toistuneesti lähinnä ilmiselvässä mestaruustaistelussa omien mahdollisuuksien mentyä, mutta ei loputtomiin.

Johanssonia aikanaan testasi Ferrarilla itse Marco 'Kusettaja' Piccinini.

Yhden kerran liian paljon Stefania ja siitä tuloksena oli kyseiselle herralle p:n nielentää urakalla vuonna 1986.

Toki kostona lopulta naurettavasti oli Ferrari-paikan meneminen vuodeksi 1987, mutta ainakin ruotsalaisella säilyi kunnioitus ja löytyi edes toinen asiallinen huipputalli McLarenilta.

Tämän hetken Bottas on ilman jotain todella suurta ihmettä luisua tuohon jälkimmäiseen rooliin.

Ellei tietysti ole jo luisunut.

Kun olisi edes tuo Johanssonin asema tietenkin jo varmistetuin reiluin voitoin eräänlaisena 'Super-Boutsenina' niin homma olisi parempi.

Puhumattakaan mestaruudesta.

Ongelmana kun on myös luisua Lewis Hamiltonin lopettaessa myös mahdollisen Mersun uuden tähdenlennon huippu-uran päällystäjäksi/päällysmieheksi.

Aika-ajoissa Bottas ei suhteessa ole niin huono kuin mitä joskus on sanottu olleen.

Starteissakin on tietty tapahtunut taantumista, mutta erääseen aikaan myös startit menivät vaiheittain hyvin ihan Mersu-ajallakin.

Ikävä kyllä ei vain niitä voittoja ole tullut odotettuja määriä tai silloin aiemminkaan kun hommat olisivat menneet hyvin.
 

ikuinen kakkonen

Foorumin konkari
Liittynyt
5.11.2011
Viestit
1921
Sijainti
Vyborg
Tuntuu siltä että Bottas kyllä aika ajoissa pystyy haastamaan kuudenkertaisen maailmanmestarin mutta kisoissa kuten tänään sitten Hamilton korjasi potin eikä Bottaksen kisavauhti tunnu lopulta riittävään Hamiltonin nujertamiseen.
 

Teme-84

Well-known member
Liittynyt
28.8.2003
Viestit
4507
Sijainti
Kokkola
Bottas oli Mugellon treeneissä kelpo vireessä, mutta aina kun pitäisi nimenomaan venyä, eli kisoissa ratkaisevilla hetkillä, jotain menee pieleen. Olikohan se 1990, kun Häkkinen istahti alas ja jutteli James Huntin kanssa, kun sarjamestaruus oli karkaamassa käsistä. Kenties Valellekin tekisi joku juttutuokio hyvää, vaikka Häkän kanssa sitten?
 
Ylös