Valtteri Bottas - Voittava Suomen Ikioma 'Lill-Lövis' vai Mestaruudeton Siipimies?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja CCMK
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Wihuri on kuitenkin liikemies, vaikka onkin varmasti moottoriurheilumies. Ja tuskin Bottaksella Wihurin miljoonista homma kiinni jääpi.
 
Antti Aarnio-Wihuri sanoi:
"Onhan se vaikea paikka olla Hamiltonin tallikaverina, mutta Valtteri jäi monien muidenkin taakse ja oli vasta viides kokonaispisteissä. Se oli aika heikko tulos."
Kova, mutta ymmärrettävä, päätös lopettaa yhteistyö. Ja melko erilainen loppukuva kaudesta olisi silti jäänyt jos aivan nipussa olleet Kimi-Max-Vale olisivat olleet vaikka toisinpäin, ja Bottas siis pokkaamassa MM-pronssin FIAn gaalassa. Mutta heikkoon tekemiseen peilasi Abu Dhabissakin sulaminen sijoilta, joilla olisi vielä ottanut pistetaulukossa paikkansa Kimin ja Maxin edellä.

Nyt Bottas tarvitsisi vähintään 2017 tasoisensa kauden heikon viime kauden sijaan.
 
Aika pahalta alkaa kyllä näyttää Bottaksen kannalta.. Tiimipomo päästelee jatkuvasti mediassa jotain sammakoita suustaan ja nyt sponssikin lähtee kävelemään. Nyt tarvittaisiin oikeasti maagisen kova kausi ilman sulamisia. Jos ei taso nouse, niin ei tuo ilman tallipaikkaa jääminen ensi kauden jälkeen ole edes valitetaan ihan mahdoton skenaario..
 
Höh niimpä..joutuuko Kovalaisen tapaan johonki ruputalliin 2020??
 
Valtsun pitää usea kisa voittaa tänä vuonna, niin kyllä sitten johonkin talliin aina pääsee vaikke niin rahaa olisikaan taustalla. Mutta muutenkin pitäisi nyt saada ulospäinkin sellaista raivoa mitä monilla muilla kuljettajilla on menestymiseen.
 
Valtterilta puuttuu agressiivisuutta ja tunnetta ajamisesta. Radiokeskusteluista on paistanut läpi pettymys, vähän jopa luovuttaminen vastoinkäymisten myötä ja on tullut sitten myös turhia tai epätoivoisia liikkeitä radalla. Jotenkin tilanne pitäisi saada käännettyä ympäri. Positiivinen, mutta agressiivinen asenne hyvällä itseluottamuksella voisi ruokkia itse itseään vähän kuten Williams aikoina. Tilanne ei silti ole helppo, tuntuu että vähän joka taho on menettänyt luottamusta ja uskoa Valeen.

Vastakohtana Kimi. Onhan Kimi ottanut kuokkaan tallikaverilta usealla kaudella ja rehellisesti sanoen välillä on mennyt vähintään yhtä huonosti kuin Valtterilla, mutta jotenkin on mentaalisesti saanut homman pysymään kasassa ja ennen kaikkea monet tahot puolellaan. Vaikka Kimi olisi kuinka Iceman niin kyllähän radiokeskusteluista paistaa läpi raivo, tunne, yritys ja tahto onnistua. Valtterille pitäisi saada samanlainen "moodi" päälle niin uskon, että tulostakin tulisi kun focus pysyisi oikeissa asioissa.
 
Valtterilta puuttuu agressiivisuutta ja tunnetta ajamisesta.

Ei siitä kyllä aggressiivisuutta puutu. Sitä on päinvastoin aivan liikaa. Viime kaudella Bottakselta nähtiin monta tilannetta, joista heijastui valtava yliyrittäminen.

Jos nopeus jostain tulee, niin se tulee rentouden kautta. Rentoutta on kuitenkin vaikea saavuttaa, kun vastassa on maailman paras ja turpiin tulee jatkuvasti.
 
Renaultilla on paikka käsittääkseni auki kaudelle 2020. Siinä olisi hyvä mahdollisuus jos ensi kauden alku menee hyvin ja Mersu päättää Oconin nostaa omaan talliinsa.
 
Edelleen Bottas on vain 2 vuotta Vetteliä nuorempi.:o

Eihän se sitä meinaa, etteikö Vettel voisi lopettaa ajohommat nuorempana kuin Bottas. Mutta tuollainen heittohan tuo olikin, enpä tuota minään todennäköisimpänä skenaariona pidä, jos nyt en täysin mahdottomanakaan.
 
Renaultilla on paikka käsittääkseni auki kaudelle 2020. Siinä olisi hyvä mahdollisuus jos ensi kauden alku menee hyvin ja Mersu päättää Oconin nostaa omaan talliinsa.
Toisaalta jos Hulkki pysyy hyvin Rikin perässä niin tuskin näkevät syytä vaihtaa
 
Eihän se sitä meinaa, etteikö Vettel voisi lopettaa ajohommat nuorempana kuin Bottas. Mutta tuollainen heittohan tuo olikin, enpä tuota minään todennäköisimpänä skenaariona pidä, jos nyt en täysin mahdottomanakaan.

Minä kyllä näen. Ikä tulee vastaan verraten saavutuksiin. Ferrarilla on kasvamassa omia kuskeja ja jos ottavat ulkopuolelta, niin ottavat mestarin joka haluaa Ferrarille. Näiden ulkopuolelta Verstappen tai Ricciardo käyvät myös.
 
... Parin vuoden kuluttua suomalaisten pitkä putki F1:ssä katkeaa. Ketäs sitten dissataan?

Ei katkea, Kimi tekee vielä yhden vuoden sopimuksen Saberin/Alfan kanssa tallin voittaessa mestaruuden 2020. Repikää siitä:alppu:
 
... Parin vuoden kuluttua suomalaisten pitkä putki F1:ssä katkeaa. Ketäs sitten dissataan? 🤔

Suomalaisia tietenkin. Se ei estä heidän kritisoimista vaikka ei mukana olisikaan. Sen sijaan täällä ylistetään mukana olevia kuljettajia ja ollaan iloisia, ettei ole yhtään suomalaista pilaamassa lajin mainetta ja hukkaamassa kuskipaikkoja
 
Millä tavalla suomalaiset pilaavat lajin mainetta? Olemalla Heikkimäisen kilttejä vai kolariherkkiä, kuten Maldonado?
 
Millä tavalla suomalaiset pilaavat lajin mainetta? Olemalla Heikkimäisen kilttejä vai kolariherkkiä, kuten Maldonado?

En toki itse tuota mieltä ole. Kunhan vain spekuloin, että heitä voi kritisoida myös vaikka eivät olisikaan mukana :rolleyes:
 
... Parin vuoden kuluttua suomalaisten pitkä putki F1:ssä katkeaa. Ketäs sitten dissataan? 🤔

Ihmettely päällä kun asioita pohdiskellaan objektiivisesti. Suomalaiset kuskit eivät ole kuin presidentti Niinistö, jonka mielipiteitä ei uskalleta kritisoida tai kyseenalaistaa. Suomalaiset eivät saa potkuja vaan sopimus loppuu, ulkomaalaiset vain saavat potkuja. Alonso yleisesti hyväksyttävä sylkykuppi, mutta jos siitä roiskuu vähän suomalaisia päin, on se poliisiasia.
 
Ylös