Vapaan F1-liveseurantatoikki vol. 2.0

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Fagerholm
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Status
Ei avoinna uusille viesteille.
Olipas Vetteli hölömö, kun ei päästäny Masaa eteensä. Nyt tulee sitten rankipotku.
 
Aika-ajojen top5 tuli myös kisassa samassa järjestyksessä maaliin. Jännää.
 
Hamilttoni kävi keräämässä nurmikolta roskia kengänpohjiin ennen punnitusta, oisko hylkäyksen paikka mjötööh?
 
Hamilton taitaa nousta tällä kaudella jo kaikkien aikojen toiseksi eniten voittoja ottaneeksi kuskiksi.
 
Nauratti, kun jopa Mika Salo, joka laajalti tunnetaan kärsivällisyyden ja pitkämielisyyden kävelevänä ruumiillistumana, kyrpiintyi Massan ainaiseen inisemiseen.
 
Nauratti, kun jopa Mika Salo, joka laajalti tunnetaan kärsivällisyyden ja pitkämielisyyden kävelevänä ruumiillistumana, kyrpiintyi Massan ainaiseen inisemiseen.

Komp. Salo on hyvä kommentaattori. Puhuu paljon myös puuta heinää, mutta mitä väliä.
 
Nauratti, kun jopa Mika Salo, joka laajalti tunnetaan kärsivällisyyden ja pitkämielisyyden kävelevänä ruumiillistumana, kyrpiintyi Massan ainaiseen inisemiseen.
Ajattelin että ehkei tule rankkua kun 1 suurista nimistä (Vettel), mutta kaipa tuo oikein meni koska ei päästänyt takaisin ohitseen...
 
Saksan GP:n jälkeen Kimi on tasoissa Rubensin kanssa lukemin 102 - 9.
Ajetut GP:t ja voitot Ferrarilla.
Surullista.
 
Viimeksi muokattu:
Ilon päivä. Mersut yli 1,5s muita nopeampia ja Rosberg jatkaa kakkoskuskin uraansa vielä kaksi vuotta.
 
Status
Ei avoinna uusille viesteille.
Ylös