Vapaan vaalipäivää & tulosilta live, E2015

Käytin äänioikeuttani


  • Äänestäjiä yhteensä
    54

Antsa Rieppo

Well-known member
Liittynyt
1.1.2015
Viestit
46299
Sijainti
Purukiellossa
Tämän haluaisin nähdä Suomessa, että joku oikeasti ottaisi poliittisen vastaan (Arja Alhon jälkeen). Juhantalokaan, eikä moni muukaan lähtenyt kuin vasta pakon edessä. Kaikkonenkin seilailee vielä ympyröissä.



Vaalit voittaneen keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä haluaa tuoda politiikkaan uudenlaista tulosvastuuta.
– Osana poliittisen kulttuurin muutosta on saatava uudenlaista tulosvastuullisuutta – tulos tai ulos, Sipilä sanoi tänään lauantaina keskustan puoluevaltuustolle pitämässään puheessa.

Jos emme nyt saa riittäviä tuloksia aikaiseksi, en ole tässä neljän vuoden päästä, Sipilä jatkoi.

Sipilä muistutti, että edessä on vaikeita päätöksiä.

Hallituksen työtavan on muututtava kollegiaaliseksi ja se onnistuu vain pienemmällä porukalla.

Sipilä sanoi tulleensa politiikkaan tekemään ratkaisuja ja muuttamaan poliittista kulttuuria.

Vetosi yritysjohtajiin kohtuuden puolesta

Sipilä vetosi puheessaan yritysjohtajiin, jotta nämä muistaisivat pysyä kohtuudessa. Sipilän mukaan vaikeina aikoina tarvitaan kohtuullisuutta ja esimerkillä johtamista.

– Kohtuullisuuden tekoja ja viestejä on annettava erityisesti niiden, joiden tulevaisuus on jo turvattu.
Sipilä kutsui yritysjohtajat "isänmaan pelastamiseen" investoimalla Suomeen.

Hallituspohja kerrotaan 6. tai 7. toukokuuta

Sipilän mukaan päätös hallituspohjasta syntyy vapun jälkeisellä viikolla. Hallituspohja kerrotaan todennäköisesti 6. tai 7. toukokuuta pidettävässä eduskuntaryhmien edustajien kokouksessa.

Sen jälkeen alkavat varsinaiset hallitusohjelmaneuvottelut.

Sipilä toisti puheessaan pyrkivänsä saamaan aikaan hallitusohjelman, jossa on 5–7 isoa asiaa, joilla Suomi saadaan nousuun.

– Tulen edellyttämään kaikilta hallitusneuvotteluihin osallistuvilta, että yhdessä valituille strategisille tavoitteille kirjataan selvät kärkihankkeet ja konkreettiset keinot miten tavoitteet saavutetaan, Sipilä lupasi.
 
Viimeksi muokattu:

oldez

Well-known member
Liittynyt
14.3.2003
Viestit
19491
Hallitusta ja hallitusohjelmaa ei välttämättä saada nopeasti kasaan kokoomuksenkaan kanssa jos he alkavat harata kepun haluamaa yhteiskuntasopimusta vastaan ja todellisuudessa voi olla jopa niin, että vastoin luulojasi demareitten kanssa hallitus ja hallitusohjelma saataisiin nopeammin kasaan kuin kokoomuksen kanssa.
Heh :D Oletko lukenut mitä Sipilä on puhunut tuosta "yhteiskuntasopimuksesta" tai kysymyksiä jotka Sipilä lähetti osapuolille? Nehän on melkein suoraan Kokoomuksen puolueohjelmasta
 

markoj

Custom User
Liittynyt
28.12.1998
Viestit
38925
Johan Lipponen aikanaan toteutti Ahon työreformin.
 

Archie

Well-known member
Liittynyt
14.2.2000
Viestit
13050
Ja kielletään ne AY-liikkeet lailla. Samoin kaikenlaiset minimipalkat, vuosilomat, työajat yms. mitä nyt vaan on laissa määritelty heitetään romukoppaan. Eläköön vapaa kilpailu!!!
Tämähän tarkoittaisi, että eläköön työnteko..!!
 

Sue_me

Well-known member
Liittynyt
1.8.2005
Viestit
27848
Mielestäni olisi tärkeää, että kaikki käyttäisivät pelkästään sarkastisia lauseita.
 

markoj

Custom User
Liittynyt
28.12.1998
Viestit
38925
Jokainenhan voi luopua useimmista ammattiyhdistyksen luomista rasitteista alkamalla yrittäjäksi. Ei pitäs olla sen jälkeen valittamista kun saa olla vapaa.
 

oldez

Well-known member
Liittynyt
14.3.2003
Viestit
19491
Jokainenhan voi luopua useimmista ammattiyhdistyksen luomista rasitteista alkamalla yrittäjäksi. Ei pitäs olla sen jälkeen valittamista kun saa olla vapaa.
Häh? Yrittäjiähän ne juuri rassaa eniten.
 

markoj

Custom User
Liittynyt
28.12.1998
Viestit
38925
Ai se ei olekaan ongelma, että itellä on noita etuja.
 
Ylös