Varoitus stadilaisille ja erityisesti APaksulle

Dominic

Senior Member
Liittynyt
9.2.2000
Viestit
47813
Sijainti
Turku
Lumisateisiin syytä varautua
13.10.2010

Syvä matalapaine sateineen sekä voimakkaine tuulineen liikkuu torstaina maan etelä- ja keskiosan yli itään. Maan keskiosiin kertynee lunta iltaan mennessä paikoin yli 15 senttimetriä, myös etelässä voi sataa illan ja yön aikana paikoin lunta.

Matalapaineeseen liittyy runsaita sateita, jotka satavat paikoin lumena. Lunta voi kertyä torstain aikana 10-20 senttimetriä. Maan eteläosissa sateet tulevat aamulla ja päivällä pääosin vetenä, mutta voivat muuttua illan aikana ainakin osittain lumeksi. Linjan Kokkola-Kuopio pohjoispuolella sateet ovat heikkoja. Ajokeli huononee lumisateiden takia erittäin huonoksi tai huonoksi.

Ilmatieteen laitoksen 13. lokakuuta tekemän ennusteen mukaan pohjoistuuli voimistuu torstaiaamuna maan länsiosissa. Puuskissa tuuli voi yltyä yli 20 metriin sekunnissa. Myöhemmin illalla ja yöllä puuskainen tuuli voimistuu myös idempänä. Läntisillä merialueilla pohjoistuuli voimistunee paikoin myrskylukemiin ja puuskissa tuulen nopeus voi olla yli 25 m/s.

Lisätietoja:
Sääennusteet palvelevalta meteorologilta 24 h/vrk numerossa 0600 1 0600 (3,95 e/min + pvm)
Säätilastoja Ilmastopalvelusta puh. 0600 1 0601 (3,01 e/min+pvm)

Voimassa olevat varoitukset

Ilmatieteen laitoksen tiedotteet ovat saatavilla myös RSS-syötteenä osoitteesta http://ilmatieteenlaitos.fi/rss.xml.
http://ilmatieteenlaitos.fi/uutiset/index.html?Id=1286963579.html

Tiedättekste - ettei pääse TAAS yllättämään!
 

Vice

Reality bites
Liittynyt
25.1.2007
Viestit
6418
Rakeita näyttää taivaalta tippuvan. Maa parissa minuutissa valkoinen.
 

PuoliPöhkö

Well-known member
Liittynyt
3.1.2008
Viestit
31216
Sijainti
suom. "sijainti" toim.huom.
Jalkarättiä leijuu taivaalta eteläisellä pirkanmaalla niin, että ilma sakeana.
Vielä sulaa maahan heti, mutta kohta alkanee jo muodostaa peitettä jos ei sademäärä laannu.
Kesärengaat edelleen pellilehmän jaloissa, vaihto ensi keskiviikkona.
 

Jjusban

Newbie
Liittynyt
2.11.2000
Viestit
13447
Sijainti
(

Mehe Rienarsuo

Lupaavin tulokas
Liittynyt
9.3.1999
Viestit
20163
Sijainti
Konnektikuti
Savolaiset on niin kieroa kansaa, että kun siellä syntyy kunnon liikennekaaos, niin ne jää kotiin eikä kukaan mene paikalle sinne kaaokseen.
 

Dominic

Senior Member
Liittynyt
9.2.2000
Viestit
47813
Sijainti
Turku
Meillä pohjoisessa kiertää amispiireissä sellainen legenda, että jos pohjoisen karpaasi eksyy sillä vanhalla mersullaan talvikeleillä Etelä-Suomeen, esimerkiksi Helsinkiin, niin paikallisilla poliiseilla ei ole MITÄÄN, siis EI MITÄÄN toivoa saada tätä talviteiden ässää kiinni. Ihan sama mitkä renkaat alla, jeparit jää ja turpo vinkuu.

 
Ylös