Venäjän GP 2017 Valtterin voittojuhlat

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Antsa Rieppo
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
C-qkvcgXsAEt_oR.jpg
 
Kimi normitapaan jaarittelee pisimpään :alppu:
 
Aivan loistava kisa Valtterilta! Nyt saa tuulettaa!!!
 
Onnea Valtteri! Nöyryytit sitten oikein kunnolla Hamiltonia koko viikonlopun. :eek:

En vieläkään ole oikein kunnolla lämmenyt Valelle, mutta jospa tilanne korjaantuu kauden aikana. :thumbup:
 
Tuo on kyllä ärsyttävää että kierroksella ohitettavat tulee sotkemaan voitto kamppailun. Olisin niin halunnut nähdä vielä Vettelin viimeisen hyökkäyksen.
No joo mutta toisaalta ihan yhtälailla niillä kierroksella ohitettavilla on tapana "avittaa" voittokamppailua, kun sattuvat vahingossa väärään kohtaan juuri edellä olevalle kuskille. Kyllähän esimerkiksi Vettel hyötyi näistä ennen varikkopysähdyksiä selvästi ja Massakin haittasi hetken Bottasta.

Ja sama juttu myös siinä kohtaa, kun Bottas oli toisen Toro Rosson perässä pari mutkaa ja Vettel sai avoimen oven valmiiksi seuraavaan mutkaan tehdäkseen sen kierroksellaohituksen.
 
Yhdeksästä suomikuskista viisi on GP-voittajia (ja kuudennelta se vietiin tallimääräyksellä). Ihan hyvät prosentit!
Ja niistä voitottomista kuskeista Kozarowitzky ei ole ajanut yhtäkään kisaa, ja Kinnunenkin ajoi vain sen yhden. Eli vain kaksi useamman kauden ajaneista on jäänyt ilman voittoa. Ja, kuten sanoit, siltä toiseltakin se vietiin tallimääräyksellä.
 
Pitkästä aikaa maammelaulu. Tuli ihan flashbackit aikaan jolloin Häkkinen ajoi McLarenilla kilpaa Marlboronvärisiä Ferrareita vastaan. Ensin Maammelaulu - ja sitten Saksan kansallislaulu.

Eipä kisassa ohituksia nähty mutta silti voi olla ihan tyytyväinen kisaan kun Bottas otti ensimmäisen voittonsa ja Iceman myös pitkästä aikaa podiumilla. 7 on näköjään päivän onnennumero. Myös Massalle hatunnosto siitä et oli vähän niinkuin tulppana Vettelille. Vaikka kyllä tämä kolmikko (Bottas-Vettel-Räikkönen) saisi olla useamminkin podiumilla...

Hyvä Valtteri! Hyvä Kimi! Tämän kunniaksi korkkaan oluen. (voittokahvit tuli juotua jo kisan aikana) Kippis. :thumbup:
 
Viimeksi muokannut moderaattori:

Samma här! Ihan sanasta sanaan.

Ollaan taas formulakansaa. Vielä kun tästä voitaisiin nautti ilmaiskanavilla...
 
Hyvää kisaa, mutta vähän tylsä kisa. Onnea Valtterille voitosta ja Kimille kolmostilasta.
 
Valtterin ratti täristi maaliintulokierroksella. Johtuko roskien keräämisestä renkaisiin vai flatspotista? Mahtava taistelu kuitenkin, meinas tulla mieleen kisan lopussa se eräs Kimin kisa Saksassa joskus muinoin.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
HYVÄ VALTTERI, HYVÄ KIMI, HYVÄ SUOMI!!!!!!!!!!!!!! :ahem::ahem:
 
Valtterin ratti täristi maaliintulokierroksella. Johtuko roskien keräämisestä renkaisiin vai flatspotista? Mahtava taistelu kuitenkin, meinas tulla mieleen kisan lopussa se eräs Kimin kisa Saksassa joskus muinoin.

Kädet tärisi. :wink:
 
Ylös