Vetelistä kajahtaa

Siggeboi

Banned
Liittynyt
6.9.2006
Viestit
4475
Sijainti
Puskassa
Kyllähän sen kaikki näkivät miten otit Vettel-Fanin silmätikuksi, ja aloit häntä härnäämään. Hän pyysi lopettamaan, mutta se vain kiihotti sua entistä enemmän. Et voi väittää, että Vettel-Fanin mielestä juttusi olisivat olleet tippaakaan hauskoja, joten "hauskuus" oli tarkoitettu ihan vain sinulle itsellesi tai niille muille jotka saavat kiksejä samanlaisesta toiminnasta.
Valitettavasti on tuotettava pettymys ja kerrottava, että ei, se ei kiihottanut minua lain. Ja ei, en saanut kisejä ko. aiheesta. Saan kiksini täysin eri asiosta. Hauskaa toi matkiminen kylläkin oli ja en tapahtuma hetkellä vaikuttanut olevan ainoa, joka asiaa hauskana piti. :eek:

Vettel-fanikaan ei asiasta enää vihaiselta vaikuta, joten sinun tuskin tarvitsee itkeä itseäsi uneen tämän aiheen takia. :eek:
 

Iso8

Viisuhullu
Liittynyt
23.7.2011
Viestit
5836
Sijainti
Tampere
No.. Jos aivan rehellisiä ollaan niin olen, mutta olen rauhoittunut jo, eli olen ja en ole, mutta älä tee sitä enää, jooko?
 

Iso8

Viisuhullu
Liittynyt
23.7.2011
Viestit
5836
Sijainti
Tampere
Aijaa, jep sen juuri on Skyggeboy tehnyt. Toivottavasti oppi läksynsä.
 

Siggeboi

Banned
Liittynyt
6.9.2006
Viestit
4475
Sijainti
Puskassa
Mitä minun olisi pitänyt oppia? Hassuttelin aikani enkä koe sitä tippaakaan vääränä. Naurettavaa, että osa porukasta on tehnyt asiasta näin suuren numeron ja ovat heti mestaamassa minua. :D

No mutta eiköhän tämä keissi ole minun osaltani käsitelty. Jatkakaa jos haluatte, minä en.
 

Veidt

Well-known member
Liittynyt
19.11.2008
Viestit
3292
Valitettavasti on tuotettava pettymys ja kerrottava, että ei, se ei kiihottanut minua lain. Ja ei, en saanut kisejä ko. aiheesta. Saan kiksini täysin eri asiosta. Hauskaa toi matkiminen kylläkin oli ja en tapahtuma hetkellä vaikuttanut olevan ainoa, joka asiaa hauskana piti. :eek:

Vettel-fanikaan ei asiasta enää vihaiselta vaikuta, joten sinun tuskin tarvitsee itkeä itseäsi uneen tämän aiheen takia. :eek:
Aivan, eli toisen kiusaaminen oli sinusta hauskaa, ja vielä hauskempaa oli, että jotkut muutkin pitivät sitä hauskana, eli näin sait omasta mielestäsi hyväksyntää muilta. Sait selvästikin nautintoa tekemisistäsi, joten juurikin kiksejä.

Se joka siitä ei nauttinut lainkaan oli kohteesi, joka juuri myönsi että on vieläkin vihainen. Jos sinussa olisi edes hitunen promille miestä, pyytäisit anteeksi.
 

Iso8

Viisuhullu
Liittynyt
23.7.2011
Viestit
5836
Sijainti
Tampere
Jaa mikä? No se, että toisten viestien kopiointi ja väittäminen omaksi on väärin.

Ja minulla on täysi oikeus suuttua.
 

Melinda

Sponsored by Sam
Liittynyt
16.2.2003
Viestit
6280
Sijainti
Melko kaukana
Mitä minun olisi pitänyt oppia? Hassuttelin aikani enkä koe sitä tippaakaan vääränä. Naurettavaa, että osa porukasta on tehnyt asiasta näin suuren numeron ja ovat heti mestaamassa minua. :D

No mutta eiköhän tämä keissi ole minun osaltani käsitelty. Jatkakaa jos haluatte, minä en.
Vaikea kai tässä on muidenkaan mitään enää sanoa, jos sinä et tajua tehneesi mitään väärää. :nope: Mieti nyt kuitenkin vielä vähän aikaa, jos vaikka vahingossa sattuisit tajuamaan.
 

Siggeboi

Banned
Liittynyt
6.9.2006
Viestit
4475
Sijainti
Puskassa
Aivan, eli toisen kiusaaminen oli sinusta hauskaa, ja vielä hauskempaa oli, että jotkut muutkin pitivät sitä hauskana, eli näin sait omasta mielestäsi hyväksyntää muilta. Sait selvästikin nautintoa tekemisistäsi, joten juurikin kiksejä.

Se joka siitä ei nauttinut lainkaan oli kohteesi, joka juuri myönsi että on vieläkin vihainen. Jos sinussa olisi edes hitunen promille miestä, pyytäisit anteeksi.
Kerroppa minulle, oonko muka ainoa joka on hassutellut toisen kustannuksella? Niinpä, en taida olla. Teet tästä isomman numeron kuin se onkaan. :eek:

No voi anteeksi Veidt, kun luokkasin sinun tunteitasi. En tee sitä toste :) Toivottavasti sulla on nyt parempi olo. :eek:
 

Veidt

Well-known member
Liittynyt
19.11.2008
Viestit
3292
Kerroppa minulle, oonko muka ainoa joka on hassutellut toisen kustannuksella? Niinpä, en taida olla. Teet tästä isomman numeron kuin se onkaan. :eek:

No voi anteeksi Veidt, kun luokkasin sinun tunteitasi. En tee sitä toste :) Toivottavasti sulla on nyt parempi olo. :eek:
Et ole edelleenkään minun tunteitani loukannut, vaan Vettel-Fanin. Minun oloni ei sanoistasi muutu, myötähäpeä kyllä lisääntyy sinua kohtaan kun olet edelleen täysin kuutamolla.
 

Sue_me

Well-known member
Liittynyt
1.8.2005
Viestit
27848
Tästähän tulee hyvää vauhtia uusi klassikko-tojck.

*sipsejä ja kaljaa*
 

Siggeboi

Banned
Liittynyt
6.9.2006
Viestit
4475
Sijainti
Puskassa
Et ole edelleenkään minun tunteitani loukannut, vaan Vettel-Fanin. Minun oloni ei sanoistasi muutu, myötähäpeä kyllä lisääntyy sinua kohtaan kun olet edelleen täysin kuutamolla.
Tuotan sinulle taas pettymyksen. En ole kuutamolla. Pointti on siinä, että minä en koe tehneeni mitään väärää. En todellakaan ole ainoa, joka on täällä toisen käyttäjän kustannuksella hassutellut tai vittuillut. Miksi tämä minun tapaus olisi sitten niin spesiaali, että mun pitäisi pyytää anteeksi? Joo, kohde on tyttö ja 15 vuotias, mutta mitäs sitten? Hassuttelu hetkellä se ei ollu tiedossa eikä se olisi tilannetta muuttanut, vaikka olisikin ollut.

Enempää en tästä asiasta jaksa kanssasi jauhaa, sillä olen kantani monesti jo sanonut ja tämä homma vaan kertää kehää.
 

Fagerholm

Oman elämänsä Sutil
Liittynyt
19.12.2004
Viestit
39266
Sijainti
Semminki
Tulin tänne vaan jeesustelemaan omalla mahtavuudellani ja huisiudellani koska toivotin Vettel-Fanin tervetulleeksi forumille privaviestillä het kättelyssä. Hommahan on se, että uusia kirjoittajia tänne tarvitaan. Teitä ei jaksa vittu kukaan. Eikä varsinkaan minua.
 

Melinda

Sponsored by Sam
Liittynyt
16.2.2003
Viestit
6280
Sijainti
Melko kaukana
Tuotan sinulle taas pettymyksen. En ole kuutamolla. Pointti on siinä, että minä en koe tehneeni mitään väärää. En todellakaan ole ainoa, joka on täällä toisen käyttäjän kustannuksella hassutellut tai vittuillut. Miksi tämä minun tapaus olisi sitten niin spesiaali, että mun pitäisi pyytää anteeksi? Joo, kohde on tyttö ja 15 vuotias, mutta mitäs sitten? Hassuttelu hetkellä se ei ollu tiedossa eikä se olisi tilannetta muuttanut, vaikka olisikin ollut.
Saanko minä vastata?
a) Aivan tuore hahmo, joka ei selvästi ollut tottunut Vapaan meininkiin vaan otti itseensä sen sijaan että olisi antanut samalla mitalla takaisin.
b) Vittuilun määrä kohtuuton.

Ei mulla muuta. Jatkakaa.
 

Iso8

Viisuhullu
Liittynyt
23.7.2011
Viestit
5836
Sijainti
Tampere
Juu, ehkä olin hieman yliherkkä, mutta minulla on täysioikeus suuttua ja haluaisin, että pyydät anteeksi.
 

Siggeboi

Banned
Liittynyt
6.9.2006
Viestit
4475
Sijainti
Puskassa
Ehei, en tee itsestäni marttyyriä ja pyydä anteeksi, vaikka painostattekin. En todellakaan koe sitä tarpeelliseksi. Case closed.
 

Iso8

Viisuhullu
Liittynyt
23.7.2011
Viestit
5836
Sijainti
Tampere
Uskomatonta. No joo ihan sama, mutta näyttää hyvältä, että uskoit ja opit.
 
Ylös