Viktor Orbán ja lakeijansa

jjv

Arschloch
Liittynyt
4.5.2005
Viestit
26844
Mikäli EU vaatii jotakin jäsenmaata ottamaan turvapaikanhakijoita, niin silloin minusta EU:n kuuluu korvata heistä aiheutuneet kustannukset sille jäsenmaalle.
Samanlainen vaatimus kuin isäni yks naapuri tuohtuneena julisti ettei talon asukkaiden pitäis joutua maksamaan erästä talon remonttia vaan taloyhtiön pitäisi se maksaa.
 
Viimeksi muokattu:

Hartsa76

Well-known member
Liittynyt
23.2.2012
Viestit
7199
Takana EU, edessä itä – Unkari matkalla Putinin syliin
Siitäpä minun sepustuksia selkeämmin kirjoitettuna miten siellä noin niinkuin muuten menee.
Unkarissa näyttävät jo unohtaneet vuoden 1956 tapahtumat, koska haluavat veljeillä Venäjän kanssa jonka edeltäjä Neuvostoliitto vuonna 1956 tukahdutti kansannousun väkivalloin tappaen tuhansia unkarilaisia.

Unkarin kohdalla ei voi kuin toivoa, että jonain päivänä kansa uskaltaa nousta Orbania vastaan.
 

kouvotsvoni

Banjottu
Liittynyt
30.1.1999
Viestit
89969
Sijainti
Corsica
Suomentaja Juha Suoristi, kirjan Katkennut Silta (Attila Csernok) saatesanoissa 2014.
Saksassa käsitteellä menneisyyden hallinta tarkoitetaan historian traumojen läpikäymistä avoimella ja eri näkökantoja ymmärtävällä tavalla. Tosiasioita ei kiistetä eikä salata, vaan niille haetaan selitystä. Unkarissa sen sijaan rakennetaan uudelleen kansallisia myyttejä, etsitään syntipukkeja ja rakennetaan viholliskuvia.

Viime viikkojen ja kuukausien kehitys. Unkarissa tekee asiasta entistäkin ajankohtaisemman. Tätä kirjoittaessa pääministeri Orban ja hänen johtamansa Fidesz ovat juuri ennen vaaleja pyrkineet entistä selkeämmin betonoimaan valtansa. Hallitus on kansallistanut maan oppikirjatuotannon ja ajanut joukon kustantamoja ahtaaseen rakoon. Tavoitteena on selvästi muun muassa koulujen historianopetuksen yhdenmukaistaminen kansallismielisen oikeiston vaatimalla tavalla. Samaan aikaan hallitus ylpeilee työttömyyden vähentämisellä, kun työttömät on velvoitettu kouutusta vastaamattomiin töihin (ojankaivuuta, kadunlakaisua, vesakon raivausta), joilla paikalliset pamput ovat turvanneet itselleen lähes ilmaisen työvoiman.

Myös työkyvyttömyyseläkkeitä on tarkistettu, ja esimerkiksi burnoutista kärsineitä opettajia on velvoitettu tekemään puistotöitä. Valtion maita on vuokrattu tai muuten luovutettu pääministerin kavereille. Uudet oligarkitnostavat EU:n viljelytuet ja teettävät työt velvoitetyöllistetyillä. Tämänkaltainen uusfeodalismi on luonut pelon ilmapiirin.

Pääministeri Orban on julistanut kovaan ääneen, että Putin on hänen kaverinsa ja estää maan ajautumisen IMF:n velkaikeeseen. Venäjän valtiollinen ydinenergiakorporaatio Rosatom onkin ilmoittanut rahoittavansa Paksin ydinvoimalan laajennushankkeen, jolla nykyinen kapasitettii kaksinkertaistetaan. Rosatomin lainasta perimä korko on tosin lähes kolminkertainen IMF:n korkoon verrattuna. Unkari on kuitenkin ollut valmis maksamaan, ettei joudu riippuvaiseksi IMF:stä.
Saas nähdä miten tuo touhu etenee. Putinin lisäksi on saanut kavereita ainakin Turkista ja Visegrad-maista.
 

kouvotsvoni

Banjottu
Liittynyt
30.1.1999
Viestit
89969
Sijainti
Corsica
Siitä tempputyöllistettyjen armeijasta omin pikku kätösin tekemäni graafi unkarilaisen työkkärisivun pohjalta.
Aikaväli 2013 alusta 2017 syksyyn. Sininen palkki kuvaa virallista työttömyysastetta, päälle tulee punainen velvoitetyöllistettyjen armeija ja vihreä viiva on koko EU-alueen työttömyysaste. Noin 4% Unkarin työvoimasta ja puolet työttömistä tekee töitä palkatta, saaden vastikkeellista sosiaaliturvaa.
Näytä liitetiedosto 25559
 

kouvotsvoni

Banjottu
Liittynyt
30.1.1999
Viestit
89969
Sijainti
Corsica

kouvotsvoni

Banjottu
Liittynyt
30.1.1999
Viestit
89969
Sijainti
Corsica
How Hungarian PM's supporters profit from EU-backed projects
Julkisiin investointeihin tulee rahaa EU:lta -> urakat Orbanin kavereille -> profit!

EU-vastaisuudella ratsastava (vaikka kavereiden elanto tuleekin sieltä) ja maalin siirtely Sorokseen ja turvapaikanhakijoihin näyttää toimivan. Saapahan rauhassa jatkaa mulkkauksiaan kansan huomaamatta. Kun media on valjastettu Fidesz-myönteisille tahoille, niin mistäpä ne mulkkaukset tulisivatkaan julki?
 

kouvotsvoni

Banjottu
Liittynyt
30.1.1999
Viestit
89969
Sijainti
Corsica
Onko György Soroskin ehdokkaana?

8.4. sitten selviää voittaako Soros ja asuttaa maan turvapaikanhakijoilla. Viis korruptoituneesta hallinnosta tai muusta.
Lanseeraamallaan mainoskampanjalla Fidesz-johtoinen hallitus on pyrkinyt tekemään vaaleista Soros-vaalit. Fideszin mainoksessa suursijoittaja kaulailee aitaa katkovia Unkarin oppositiopuolueita. Fideszin mukaan Soros ohjailee paitsi Unkaria myös EU:ta ja nyt myös YK:n pakolaispolitiikkaa. Eräs Fideszin iskulause muistuttaa epäilyttävästi Trumpin retoriikkaa: “Meille Unkari on ykkönen” (”Nekünk Magyarország az első”). Kampanjassa Soros on noussut jo niin keskeiseksi, että sosialistien ja Vuoropuhelun videomainoksessa Soros tulee jo vesihanastakin.
Unkarin vaalilakijärjestelmän muutos
Vähintään himmeä vaalitapa heillä. Saapahan Fidesz enemmistön, vaikka 2/3 äänestäisi muita.
 
Viimeksi muokattu:

Antsa Rieppo

Well-known member
Liittynyt
1.1.2015
Viestit
46299
Sijainti
Purukiellossa
Orbis voitti.

Orbanin Fidesz voitti Unkarin vaalit


Unkarin pääministeri Viktor Orban on
julistanut Fidesz-puolueensa voittaneen
parlamenttivaalit, kertoo Guardian.

Orban puhui puolueensa päämajalla.
Guardianin mukaan puolue sai 49,5
prosenttia äänistä, kun äänistä oli
laskettu 69,1 prosenttia.

Kun äänistä oli laskettu 75 prosenttia,
Orbanin Fidesz ja puolueen kanssa
koalition muodostava
kristillisdemokraattinen kansanpuolue
olivat saamassa 134 paikkaa
parlamenttiin.

Äärioikeiston Jobbik oli saamassa 26
paikkaa ja sosialistit 20 paikkaa.
 

kouvotsvoni

Banjottu
Liittynyt
30.1.1999
Viestit
89969
Sijainti
Corsica
Hävisikö täältä kommenttini? Mystistä...

Johan Orbanin vaalivoitto 2018 vaaleissa ratkesi ennen 2014 vaaleja, jotten kauhean hämmästynyt ole. Vaalilait mulkattiin sitä ennen ja mediatilasta lähtien ovat nakertaneet maan demokratiaa hiljalleen. Yhtälailla perseestä tuo touhu.

Mielikuvamainontaa Unkarin onnelasta:
 

kouvotsvoni

Banjottu
Liittynyt
30.1.1999
Viestit
89969
Sijainti
Corsica
Budapestissa rauhalliset mielenosoitukset suurentuvat. Saas nähdä miten tilanne eskaloituu.
 
Ylös