Tää on kyllä outo homma. Rellulla oli vielä monta asiaa annettavana anteeksi. Kaikista mielenkiintoisinta oli, että päästyään viimevuotisen Sauberin rattiin, Ville räväytti komeasti testeissä ykköseksi kahtena päivänä peräkkäin. Se antoi uskoa siihen, että mies on edelleen nopea. Mutta uuden auton kanssa homma on taas melkoista takeltelua.
Kisa oli kyllä pettymystäkin pahempi. Vaikea sanoa. Toisaalta, olipa siellä aika paljon muitakin, jotka eivät juuri päässeet loistamaan esityksillään; Trulli, Button, Sato noin ensimmäisinä tulevat mieleen. Tietysti Villen suoritus korostui, kun hän pääsi lähtemään noin korkealta ja oli silminnähden tulppana.
Mitä tulee miehen suorituksiin BAR:lla, ei todellisessa elämässä tilastojen valossa edelleenkään pysty syyttämään miestä, vaikka tätä skeidaa on jauhettukin jo vuosikaudet. Tosielämässä vertailussa ovat jääneet lähes kaikki tallikaverit. Panisin kanssa alkoi olla tiukkaa, kuitenkin erot olivat puoleen tai toiseen yleensä sadasosia. Uskokaa tai älkää, sama homma päti aika pitkälti Buttoninkin kanssa. Tutkikaa vaan niitä aikoja niin testeistä, harjoituksista kuin aikiksistakin.
Ei tiedä, onko Villeneuven jotenkin äärimmäisen vaikea sopeutua autoon, jos se ei ole hänelle mieluinen. Tämä nyt vähän ihmetyttää. Ei kai se autokaan häävi ole tällä kaudella, mutta ei ole kyllä mieskään vakuuttanut yhdessäkään ajosuoritteessaan sillä. Tämä on aika katkera paikka tunnustaa äijältä, joka on seurannut F1:stä 90-luvun puolivälistä enimmäkseen Villeneuven takia.
Toivoa emme kuitenkaan vielä heitä kaivoon. Jotain olisi kuitenkin tapahduttava, ja pian. Miehen pitäisi päästä testaamaan ja etsimään autonsa ulottuvuuksia. Se on aivan päivänselvä juttu, ettei kuskin puhdas nopeus mihinkään katoa yks kaks. Kyllä homma kiikastaa jostain periaatteellisesta muusta seikasta. Joka tapauksessa lienee turha odottaa juurikaan kummempia tuloksia ainakaan ennen sirkuksen saapumista Eurooppaan.
Pulustukseksi voisi tietysti hakea hieman sitäkin, että olosuhteet ovat olleet aika oudot kaikissa Villen neljän viimeisen kisan valmistavissa sessioissa. Vuoden tauko ja muuttuneet systeemit eivät takuulla ole hommaa helpottaneet, mutta toisaalta kyllä huippuammattilaisen pitäisi niihin pystyä vastaamaankin.