Visaliiga off-seasonille 16-17

Albert Oil

Hippi ja juntti
Liittynyt
14.2.2000
Viestit
55371
Sijainti
Korviesi välissä
Tähän en ole saanut vastausta. Onkohan Jjusban kiireinen vai ylimielinen? Liitteenäkään ei voi lämätä vissiin äänitiedostoja, ainakaan kokeilemani mp3 ei onnistunut.
Sun visa on vasta helmikuun loppupuolella, luulisi siihen mennessä Jjusbiksenkin olevan edes yhden päivän aivosumuttomassa tilassa vastatakseen.
 

Örfil

Guest
Muistaakseni Jjusbiksella on aina lyhyt selvä kausi vasta siinä jäiden lähtiessä, kun se ei pääse vähään aikaan kelirikon takia Viikinsaaresta jäitä pitkin potkukelkalla Pirkkalan Alkoon ja kaikki kiljuaineksetkin on finito.

Toivotaan siis varhaista kevääntuloa tämän ongelman ratkaisuksi.
 

Jjusban

Newbie
Liittynyt
2.11.2000
Viestit
13447
Sijainti
(
Tähän en ole saanut vastausta. Onkohan Jjusban kiireinen vai ylimielinen? Liitteenäkään ei voi lämätä vissiin äänitiedostoja, ainakaan kokeilemani mp3 ei onnistunut.
Olen ylimielinen, mutta voin silti vastata. Itse olen käyttänyt Otto Hokkanen server systems inc. nimistä firmaa kaikkien elokuvien ja visanäytteiden julkisaamiseksi. Heillä on siis ftp-serveri.
Voithan kysyä Hokkaselta privalla, josko tilaa heruisi sieltä suunnasta.
 

jupla

Well-known member
Liittynyt
30.6.2005
Viestit
12416
Sijainti
Kurjala
Olen ylimielinen, mutta voin silti vastata. Itse olen käyttänyt Otto Hokkanen server systems inc. nimistä firmaa kaikkien elokuvien ja visanäytteiden julkisaamiseksi. Heillä on siis ftp-serveri.
Voithan kysyä Hokkaselta privalla, josko tilaa heruisi sieltä suunnasta.
Ok, tänks :thumbup:
 

Iso Masa

Anonyymit Kyynikot
Liittynyt
14.11.2005
Viestit
1877
Kylläpä keksin tänään hyvän kysymyksen visaani. Onnistunut päivä.
 
Ylös