Tuli mieleen tapaus, kun yks rekkakuski kertoi, että oli yrittänyt ajaa jonkun paikan pihaan ja samaan aikaan pihasta yritti joku papparainen autollaan pois. Rekkakuski pyysi papparaista peruuttamaan, mutta tämä väitti, että ei voi peruuttaa pois tieltä, koska autossaan ei ole pakkia.Mun pesukoneessa ei ole muuten nukkasihtiä lainkaan, joten
Voi selvitä aiemminkin mikäli lähtiessäsi hortoilemaan pimeässä asunnossasi vessaa kohti huomaat yhtäkkiä kakan pursuavan varpaittesi välistä.Prkl ku ei tule uni sit ollenkaan. Kakka sen sijaan tuli, luulin että housuihin, mut pikaisen tutkiskelun tuloksena ei. Aamulla, tai siis päivällä, selvinnee pötkön sijainti.
Oliko Audi TT?Tuli mieleen tapaus, kun yks rekkakuski kertoi, että oli yrittänyt ajaa jonkun paikan pihaan ja samaan aikaan pihasta yritti joku papparainen autollaan pois. Rekkakuski pyysi papparaista peruuttamaan, mutta tämä väitti, että ei voi peruuttaa pois tieltä, koska autossaan ei ole pakkia.
Joten rekkakuski pyysi papparaista nousemaan, peruutti auton sivuun ja ajoi rekkansa pihaan ja lastauslaituriin.
Papparainen oli jäänyt katsomaan suu auki. (On se sittemmin tiettävästi jo hieman sulkeutunut)
Putken päätyttyä on uni varmaan tiukassa ja vatsa ei.Prkl ku ei tule uni sit ollenkaan. Kakka sen sijaan tuli, luulin että housuihin, mut pikaisen tutkiskelun tuloksena ei. Aamulla, tai siis päivällä, selvinnee pötkön sijainti.
Kunhan olet kärsinyt tammi-joulukuun paskaa palvelua, niin sinulla on vapaus valita toinen paikka, mikä voi olla vielä paskempi. Siinäpähän kärsit toisenkin vuoden.Vakuutuslääkärit. Hikinen 20 minuutin vastaanottoaika "erikoislääkärillä" maksaa sen 95 euroa, sen lisäksi vakuutuslääkäri ei edes viitsi tutkia kunnolla vaan lätkäisee hatusta jonkun haistavittudiagnoosin kanta.fi-palveluun näkyväksi ja heittää ulos kymmenen minuutin jälkeen. Vähän hirvittää, millaista helvettiä lääkärissä käymisestä tulee Kyrpäpuolueen ajaman sote-vapaavalinnaisuuden aikakaudella.
Joo. Sama.Voi selvitä aiemminkin mikäli lähtiessäsi hortoilemaan pimeässä asunnossasi vessaa kohti huomaat yhtäkkiä kakan pursuavan varpaittesi välistä.
Ei. Kuulin tapauksesta muistaakseni 1989.Oliko Audi TT?
Samalla oven avauksella KHL:stä lensi pihalle myös Medvescak Zagreb.Metallurg Novokuznetsk sai potkut KHL:stä. :dunno: :thumbdown :nope: :mad_old: :wall: :frown: