Volkswagenin vetäytyminen MM-sarjasta [yhdistetty]

SJ

F1 asijan tuntia
Liittynyt
6.9.2011
Viestit
5183
Niin oli Hondallakin 2008-2009 ja silti lähtivät. Päätös olisi ihan linjassa konsernin ilmoitettua juuri vetäytyvänsä myös WEC:stä.
Konserni ei vetäydy yhtään minnekään, koska Porsche jatkaa WEC-sarjassa aivan normaalisti. Lisäksi Audi vain vaihtoi sarjaa ja siirtyi Formula E:hen. Toki budjetti tulee olemaan reilusti pienempi, koska FE:ssä budjettikatto on ainakin nimellisestä muutaman miljoonan luokkaa, kun taas WEC-sarjassa Audin budjetti oli huhujen mukaan jopa 200 miljoonan euron tasossa.
 

Audi_sport_UK

Well-known member
Liittynyt
28.2.2010
Viestit
1754
Vetäytyihän Mercedeskin rallin mm-sarjasta, kun Röhrl erehtyi sanomaan kykenevänsä ajamaan Monte Carlossa kolmannesta sijasta. Röhrl oli jo kerennyt aloittaa testit Montea varten.
Noh, ne oli eri aikoja ne.

Huomena pitäisi kait tulla jotakin virallista tietoa VW:n taholta.
 

Don Vito

Sekakäyttäjä
Liittynyt
2.3.2000
Viestit
4727
Sijainti
Event horizon
Formula 1:n puolella nämä semi-yksityiset tallit on oleet arkipäivää. Mikä siis suoranaisesti estäisi Volkkaria vetäytymästä kulisseihin ja ensi vuoden autojen brändäämistä vaikkapa Red Bull Polo R:ksi. Tai kun Red Bull ja Toro Rosso ovat jo käytössä Formuloissa, niin Taureau Rouge Polo R voisi olla kliffaa....
 

maksimaalinen atakki

Tulos tai ulos
Liittynyt
30.3.2012
Viestit
935
Onko tästä nyt edes kahta viikkoa, kun VW kävi testaamassa autoa jossainpäin Suomea. Olipa pettymys ja taas ns. peruutusvaihde päälle. Soutaa ja huopaa tämä sarja. Tämä sarja tulee kuolemaan kokonaan seuraavan 10v. aikana. :frown:

Katsoin netissä kuvia syksyisistä maisemista, en tiedä missä kävivät ajamassa, mutta Suomessa. Tuskin ne testit olivat viime vuoden kuvia??
 
Viimeksi muokannut moderaattori:

SJ

F1 asijan tuntia
Liittynyt
6.9.2011
Viestit
5183
Tommi tehnyt tarjouksen Latvalalle. Lähteeni on epävirallinen.
Sen, minkä kolaroit, myös maksat itse? Antaisi nyt reiluna miehenä mahdollisuuden uusille tulokkaille näyttää kykynsä. Jari-Matti on on näyttönsä jo antanut. Ei jatkoon.
 

Captain Slow

Well-known member
Liittynyt
7.2.2013
Viestit
92
Saattavat hieman Citroenilla ja Hyundailla harmitella että tiimit on jo täynnä. Varsinkin Sordon 2v jatkosopimus Hyundaille olisi takuuvarmasti jäänyt toteutumatta jos tarjolla olisi ollut Volkkarin kolmikko. Toki tämä on turhaa spekulointia sillä puskistahan tämä vetäytyminen tuli. Alla oma veikkaukseni kuskiruletista ensi kaudelle:

Citroen: Meeke, Lefebvre, Breen
Hyundai: Neuville, Paddon, Sordo
Toyota: Hänninen, Lappi, Ogier
M-Sport: Tänäk, Camilli, Latvala

Sitten on vielä D-Mack mutta ei taida olla tietoa penkkien määrästä ensi vuodelle. Tässä voisi olla Mikkelsenille ja ehkä Suniselle mahdollisuus. Östbergillä olisi varmasti muutenkin tehnyt tiukkaa saada ajopaikkaa mistään ja nyt viimeistään taisi loputkin mahdollisuudet mennä.
 

Captain Slow

Well-known member
Liittynyt
7.2.2013
Viestit
92
Toki ennen Klonkswagenin suoraa virallista ilmoitusta elättelen toiveita, että Polo2017 on mukana muodossa tai toisessa ensi vuoden MM-sarjassa. Vaikka sitten yksityistiimin ajattamana. Olisi meinaan sulaa hulluutta jättää valmis uusien sääntöjen mukainen WRC museoon pölyttymään.
Tämä olisi pirun hienoa mutta mites sitten auton kehittämisen ja varaosien laita? Jos VW lyö täysin hommat seis niin mistäpä hommailet varaosia? Tai luokittelet uusia varaosia? Ei sillä pelkällä autolla ja muutamilla varaosasarjoilla pitkälle pötkitä. Niitä kun tarvii kokoajan lisää. Toki onhan siellä nyttenkin M-Sport joka tätä harrastaa mutta heillä on vuosien kokemus ja ovat itse kehittäneet ensi vuoden auton. Jos VW:n tehtaalta ei tulisi mitään apuja niin ihan nollista joutuisi uusi yksityistiimi aloittamaan.
 

Kenda

Well-known member
Liittynyt
11.10.2015
Viestit
2703
Sijainti
Penkalla
Alla oma veikkaukseni kuskiruletista ensi kaudelle:

Citroen: Meeke, Lefebvre, Breen
Hyundai: Neuville, Paddon, Sordo
Toyota: Hänninen, Lappi, Ogier
M-Sport: Tänäk, Camilli, Latvala
Ton Camillin vois heivata jonnekkin huitsin kuuseen(D-Mack Sunisen tai Östbergin kanssa?) ja Mikkelsen tilalle, sit ollaankin aika lähellä omaa veikkaustani.
 
Viimeksi muokattu:

Hartsa76

Well-known member
Liittynyt
23.2.2012
Viestit
7203
Nyt olisi Fordilta kova veto avata taas rahahanat, että Wilson voisi kaapta Ogierin. Citikka taitaa vain olla todennäköisempi osoite, jos yleensä motivaatio riittää jatkaa.
Citroenilla ei tosin ole enää vapaita paikkoja ensi kaudelle, eli sinne Ogierilla ei ole mahdollisuuksia päästä ja ainoat vaihtoehdot hänelle ovat Toyota ja M-Sport.

Itse uskon Ogierin todennäköisin osoite olevan Toyota.
 

Don Vito

Sekakäyttäjä
Liittynyt
2.3.2000
Viestit
4727
Sijainti
Event horizon
Sitten on vielä D-Mack mutta ei taida olla tietoa penkkien määrästä ensi vuodelle. Tässä voisi olla Mikkelsenille ja ehkä Suniselle mahdollisuus. Östbergillä olisi varmasti muutenkin tehnyt tiukkaa saada ajopaikkaa mistään ja nyt viimeistään taisi loputkin mahdollisuudet mennä.
Tällä tietoa M-Sport 2 autoa ja erillinen DMACK WRT 3 autoa. Lähteenä Dmackin Twiitti.
 

Silk Cut Jaguar

Well-known member
Liittynyt
18.6.2007
Viestit
3532
Formula 1:n puolella nämä semi-yksityiset tallit on oleet arkipäivää. Mikä siis suoranaisesti estäisi Volkkaria vetäytymästä kulisseihin ja ensi vuoden autojen brändäämistä vaikkapa Red Bull Polo R:ksi. Tai kun Red Bull ja Toro Rosso ovat jo käytössä Formuloissa, niin Taureau Rouge Polo R voisi olla kliffaa....
Ja mikä idea tässä olisi VW:n osalta? Vaikea myydä volkkareita ralliautolla jos ralliauton nimi on joku muu. Taitaa tulla myös jotkut homologaatiosäännöt vastaan, joten myös tämä "vaihdetaan nimi Skodaksi" on aika skenaario. Se on sitten eri juttu, jos itse rallitiimin toiminta vaan siirrettäisiin ensin pienimuotoisemmin Skodalle ja sitten myöhemmin nousisivat WRC:hen.
 
Viimeksi muokattu:

Audi_sport_UK

Well-known member
Liittynyt
28.2.2010
Viestit
1754
Jotenkin alkaa tuntua sille, että Ogier menisi M-sportille. Ehkä tuossa vaiheessa uraa osaa arvostaa valmista tallia, jolla on jo kokemusta, kuin lähteä rakentamaan taas uutta. Muutenkin tuntuu, että Tommilla on enemmän kiimaa Latvalaa kohtaan.
Jos Dmack ajattaa kolmea autoa ja virallinen M-sport kahta, niin veikkaan Tänak-Mikkelsen-Evans Dmackille ja Ogier-Camilli M-sportille. Toyotalle jäisi siis Hänninen-Lappi-Latvala.
Saa siellä kyllä M-sportilla tehdä töitä ympäri kellon, että saadaan tarpeeksi autoja ja varaosia ennen h-hetkeä.
Kenen syliin sponsori Redbull kaatuu? Wilsonille lottovoitto?

Uskoisin, että jo ennen Australiaa tapahtuu jotain.
 

Froilan Gonzales

Well-known member
Liittynyt
21.7.2008
Viestit
897
Tommi tehnyt tarjouksen Latvalalle. Lähteeni on epävirallinen.

Ehkä todennäköisempää on, että haluaisi Ogierin. Eihän uusi talli tämän parempaa tilaisuutta mestarin palkkaamiseen saa. Ja Lappi ja jopa Suninen olisivat Latvalaa parempia tallille. Onhan siellä jo kuljettaja auton kehittämiseen.
 

de rong

Banned
Liittynyt
17.1.2005
Viestit
3194
Mielenkiintosta jos Ogier päätyykin M-Sportille..voi olla ettei ens kaudella mestaruutta täten tule.
 

delorean

Well-known member
Liittynyt
30.1.2009
Viestit
3240
Sijainti
JKL
Tehdas tiimillä kuuluu olla sääntöjen mukaan kolme autoa Portugaliin mennessä joten M-Sportilla tulee myös olemaan sen kolme autoa.
 

JoneZi

User
Liittynyt
17.3.2012
Viestit
7515
Ogierin meno M-sportille voisi toimia niinkin päin, että Wilson saisi houkuteltua tehtaalta enemmän tukea kun pitkästä aikaa olisi mestaruuteen kykenevä kuski.
 

Audi_sport_UK

Well-known member
Liittynyt
28.2.2010
Viestit
1754
Tehdas tiimillä kuuluu olla sääntöjen mukaan kolme autoa Portugaliin mennessä joten M-Sportilla tulee myös olemaan sen kolme autoa.
Voihan se olla, että M-sportin talli on joku sheikki vetoinen ja tuo Dmackki on se virallisempi ammattilaisten talli.
 

JTH

Well-known member
Liittynyt
9.8.2000
Viestit
695
Saattavat hieman Citroenilla ja Hyundailla harmitella että tiimit on jo täynnä. Varsinkin Sordon 2v jatkosopimus Hyundaille olisi takuuvarmasti jäänyt toteutumatta jos tarjolla olisi ollut Volkkarin kolmikko. ....
Eipä taida Breenin ja Sordon sopimukset olla niin kalliita etteikö niitä saisi rahalla purettua, jos tilalle on tarjolla Ogier. Mutta eihän tässä auta kuin katsella ja kuunnella mitä tapahtuu.
 
Ylös