Ajatelkaapa mikä tilanne olisi, jos Muurisen poppoo ois hoitanut Walesin silloin kotona. Nyt Suomi taistelisi aivan realistisesti tuosta lohkon kakkospaikasta.
Totuus on kuitenkin se, että pelkästään voittamalla heittopussi kahdesti ja Serbia-Montenegro kotona, ei vielä päästä kahden parhaan joukkoon millään lihaksella. Etukäteen ajateltunahan Walesin olisi pitänyt jäädä lohkon 4. sijalle ja Suomen 3.. ex-jugot oli rankattu kakkoseksi. Vähän päälaelleen meni tämä homma. Eka ottelun kotitappio asetti Suomen joukkoon heti takaa-ajoasemaan ja loi joukkueeseen negatiivisen pakkovoittoasenteen. Se näkyi varsin hyvin ekassa ex-jugo pelissä, missä suomalaiset kangistuivat saatuaan liian paljon hyviä paikkoja.
EM-haave kaatui käytännössä siis kotona pelattuun Wales-otteluun ja vieraissa pelattuun ex-Jugo ottellun. Varsinkin jälkimmäinen olisi ollut helposti voitettavissa. Siinä mielessä mollaisin taas Muurista, että kaluston puolesta pelit olisivat voineet sujua paremminkin. Ihan oikeasti valmentajan vastuulla on luoda porukalle hyvä voittamisen ilmapiiri ja psyykata joukkue voittamaan. Sen verran täytyy Muurista kiitellä, että paikka paikoin Suomen joukkue on pelannut ihan kivaa futista. Mutta jotenkin tässä on sellainen fiilis, että vain kerran Muurinen on onnistunut kahdessa asiassa yhtä aikaa, eli a) luomaan hyvän pelitaktiikan ja valitsemaan kunnossa olevat pelaajat b) saamaan joukkue itsevarmaan, voittavaan tunnetilaan. Se tapahtui Serbia-Montenegroa vastaan pelatussa ottelussa, jossa voitto tuli hyvin numeroin.
Italiaa vastaan Suomi olisi ehkä voinut taistella kovemmin, mutta siltä tiimiltä ei helposti oteta pisteen pistettä. Tosiasiaksi jää, että kahdessa ottelussa Suomi menetti ratkaisevasti pisteitä ja nämä pistemenetykset johtuivat valmentajan epäonnistumisesta työssään.
Muurinen sai käsiinsä kaikkien aikojen maajoukkueen ja lopputulos on se, että suomalainen futis ei ole mennyt maajoukkueen osalta yhtään eteenpäin. Käytännössä tämä paikallaan polkeminen tarkoittaa nykyisessa futiksen kehityksessä yhtä kuin taaksepäin valumista.
On turha haikailla enää Litmasen perään, kun kaveri alkaa olla fyysisesti loppu futaajana. Jarin varaan näitä maajoukkuekuvioita ei voi enää laskea. Sama juttu taitaa koskee parin vuoden sisällä myös Hyypiää, Sami tuskin pelaa enää vuonna 2006.
Nyt olisi syytä kiivaasti vaihtaa kurssia ja ottaa mukaan nuoria pelaajia joille annettaisiin runsaasti vastuuta. Ensimmäiseksi siirtäisin kapteenin vastuun Hyypiältä Teemu Tainiolle, josta tulee seuraavan 10 vuoden jaksolla Suomen maajoukkueen merkittävin pelaaja. Tainio ei ole tietenkään Litmanen, mutta mielestäni monessa suhteessa parempi. Kestävyyttä, yritystä, periksiantamattomuutta, itsekritiikkiä ja peliälyä riittää.
Suurena virheenä pidän myös ikuisten lupausten pitämistä maajoukkueringissä. Aki Riihilahti, Simo Valakari, Shefki Kuqi, Mika Nurmela jne. joutaisi pudottaa vakikokoonpanosta.
