elle
-------
- Liittynyt
- 28.4.2002
- Viestit
- 5538
Tämä oli aika ovelasti kirjoitettu (taisin ensimmäisellä lukukerralla tulkita samoin kuin nimimerkki H_Hihhuli)pmv sanoi:Palatakseni näihin vanhoihin mestareihin, kuten Michelangeloon, niin heidän tekemät jutut eivät myöskään aikanaan ollet mitään taidetta. Me ymmärrämme hienot maalaukset herkästi taiteena puhtaimmillaan, mutta kyse on ollutkin vain dokumentoinnista. Näilä kuvilla pyrittiin antamaan objektiivinen kuva sen hetkisestä maailmasta sellaisena kuin se siihen aikaan nähtiin. Niitten teosten tarkoituksena ei siis ollut silmän miellyttäminen, vaan maailman dokumentointi.
Niin, monet aikalaiset ja elämänkertojen kirjoittajat (esim. G. Vasari 1500-luvulla) käyttivät näistä renesanssiajan mestareista nimitystä ”käsityöläiset” (eikä pelkästään senaikaisen kiltajärjestelmän vuoksi).
Luonnon tutkiminen ja kuvaaminen jäljittelyn kautta oli tuohon aikaan suuri ihanne.
Olet oikeassa. Toisaalta, jos muistat minkälaiseen aikaan ja tarkoitukseen David mestariltaan tilattiin, niin siihen pätee hiukan myös tuo pmv:n esittämä ajatus luomisesta, ei inspiraation, vaan ohjeiden mukaan.H_Hihhuli sanoi:Otetaan esimerkiksi Michelangelon mestariteos, David-patsas. Kädet ja jalat ovat luonnottoman suuret. Taiteilija on rikkonut sääntöjä haluamansa vaikutelman saavuttamiseksi.
(Toki Michelangelo loi teoksensa patrioottisella kaudellaan. Aika oli kuitenkin voimaihmisten ja voimailmiöiden. Mesenaatti oli kuollut ja takana olivat myös Savonarolan omituinen kiihkon periodi. Firenze, muiden pikkuvaltioiden tapaan, oli jatkuvassa puristuksessa ja yritti säilyttää riippumattomuutensa .. ja David "Eyes watchful ..the neck of a bull ..hands of a killer .." )