dzeidzei sanoi:
Voi silkkipytty soikoon!
Ohjaaja ei sitten viitsinyt paljon kolmiloikan finaalia näyttää! Samaan aikaan kaikenmaailman välieräjuoksut näytettiin kyllä alusta loppuun kaikkine alkuvenyttelyineen, hidastuksineen ja lopputunnelmineen. Sitten jos juoksuradalla ei muuten mitään tapahtunut, näytettiin vaikka lähettäjän tyhmää naamaa tai yleisöä!
Kolmiloikkafinaalin tärkeimmät hypyt toki näytettiin, mutta niistäkin lähes kaikki näytettiin nauhalta sellaisessa välissä, kun ohjaajan mielestä ei tapahtunut mitään kiinnostavampaa, kuten lähettäjän nenänkaivuuta tms.
Sanotaan aina, että ei kannata mennä katsomaan kisoja paikan päälle, koska ne näkee televisiosta paremmin. Ei taida pitää paikkansa ainakaan kenttälajien kohdalla! Stadionyleisö näytti nimittäin näkevän kolmiloikkafinaalihypyt aika hyvin niistä jättiruuduista!
Joo, Arnoldillahan oli ihan luxuspaikka kolmiloikkaan :thumbup:
Itsehän katselin satasen juoksijoita suoraan takaa. :ahem:
Tollanen pikku kiikari on muuten kova sana tuolla. Itsekin seurasin sillä vastapäätä ollutta skriiniä :eek!: Paikanpäällä oltuna kiekonheitto oli jännä kisa, johon yleisö lähti todella hyvin mukaan. Oli aika paljon Eestinpoikia E-katsomossa. Meidän Franz Kruegerkin sai hyvät kannustukset. Ja tietty Riedel ja Alekna.
Toi Messukeskus parkkipaikkana toimi loistavasti. Jätettiin auto sinne ja siitä sitten bussi vei stadikalle. Ja takaisin päästiin suoraan, kun käveltiin vaan pysäkille. Oli vissiin sen verta kalustoa liikenteessä ettei tarvinut kauheasti odotella.
Siinä meidän paikan vieressä oli sitten noi 'urheilijoiden' paikat. Ainakin yks britti juoksija kävi siinä sukuloimassa ja USAn kiekkofinalisti tuli vanhempiensa luokse sinne ihan viereen. Ja Heidi Hannulan porukat oli pari riviä alempana siinä. Siihenhän se sitten tuli 2. alkuerien jälkeen.
Mielestäni kannatti käydä kisoissa vähän kauempaakin, vaikka tämä päivä voi olla aika raskas tuolla maantiellä. Kuitenkin itse kisatunnelma on jotain aivan toista kuin kotisoffalta katsottuna. :thumbup:
