Tallipaikat kaudella 2010

Status
Ei avoinna uusille viesteille.

kurski

Oisko minkä tyyppistä ?
Liittynyt
6.10.2009
Viestit
18415
Onko se nyt joku ihme, etteivät kuskit ole kovinkaan innoissaan Toyotan vapaista paikoista. Tiimiä vaivaa selvästi krooninen ammattitaidon puute. Rahaa ja aikaa on ollut vaikka millä mitalla ja silti ensimmäinen voitto antaa yhä odottaa itseään.
Toyotahan joutui vaihtamaan Michelinin renkaat Bridgestoneihin 06 kaudeksi siksi
kun tuotantoautopuoli oli sitouduttu varastamaan japanilaisrenkaita ja samalla piti Bridgestone renkaita käyttää myös f1-kilpailutoiminnassa.

Sillä 06 autolla olisi varmaan pystynyt voittamaan vaikka se olikin floppi? tai edes yhtä hyvään menestykseen kuin 05 autolla, yksi auton kulmakivistä oli etupään ripustusten geometrio, joka oli suuniteltu michelinin renkaita omainaisuuksia silmällä pitäen se auto oli 05 autoon verrattuna huonompi. ("Jos he olisivat menestyneet 06 kaudella toyota olisi voinut kiinostaa koviahuippunimiäkin autona." )

Vasselon nykyään siel etupäässä väärällä paikkalla ei ex-rengas ukko kuulu tekniseksi johtajaksi, toki tallilla on osaavaakin tuontekijää.

Neuvonantaja Frank Dernie kolmella eri vuosikymmenellä ja työskennellyt vuosien varrella Williamsilla, Lotuksella, Benettonilla, Arrowsilla ja Lolalla.
Toyotalla Dernie avustaa aerodynamiikassa sekä rungon suunnittelussa.

Autokehityksen ja aerodynamiikan tulevaisuudesta vastaavan ryhmän johto hahmo Nicolas Hennel hän tuli malesian gp:n jälkeen toyotalle tänä vuonna.
hän on työskennellyt benettonin aerodynamiikkona 1997-1999, samassa hommassa hän työskenteli Ferrarilla Ross Brawnin alaisuudessa 2000-2002, sieltä hän syyrtyi renaultille 2003-2006 aerodynamikoksi, sitten vuodet 2007-2008 Mclarenilla sielläkin samassa hommassa.

Ei kenenkään tarvitsekkaan kuvitella että toyota ensi vuonna menestyisi mutta voisi niin käydä "yllättäen".
 
Calvin

Well-known member
Liittynyt
5.12.2002
Viestit
3560
Onko se nyt joku ihme, etteivät kuskit ole kovinkaan innoissaan Toyotan vapaista paikoista. Tiimiä vaivaa selvästi krooninen ammattitaidon puute. Rahaa ja aikaa on ollut vaikka millä mitalla ja silti ensimmäinen voitto antaa yhä odottaa itseään.
Toisaalta voi olla niinkin, että Toyotan menestyksen esteenä ovat olleet kuskit. Nyt jos joku Kimi tai Heikki menisi sinne ja alkaisi voittamaan, mestaruudesta nyt puhumattakaan, voisi olla aika paljon glooriaa tarjolla kuskille, koska tallin imago on nyt niin vahvasti keskikastiin sidottu.

Itse Kimifanina toivoisinkin että Kimi menisi nyt Mäkille, voittaisi mestaruuden, sitten siirtyisi Mersulle (nyk. Brawn) ja voittaisi mestaruuden sielläkin, jonka jälkeen eläkkeelle tai ralliin. (Rallimestaruus tai useampi voitto olisi aivan uskomatonta jo.) Tällä tavalla olisi melkoinen historia kirjoitettu: Ferrari mestari, McLaren mestari, Mersu mestari... ehkä vielä mestaruus jossain muussa autourheiluluokassa... Se olisi hienompaa kuin lukemattomat F1-mestaruudet yksistään. Jos joku siihen pystyisi, niin Kimi. Kuten Whitmarsh on kai viime aikoina sanonut, ehkä on kyse kuitenkin kaikkien aikojen lahjakkuudesta (Ron Dennis puheli samankaltaista juttua 2002 Monacon aikoihin). Mutta miten sen hyödyntäisi parhaiten?
 
kurski

Oisko minkä tyyppistä ?
Liittynyt
6.10.2009
Viestit
18415
Toisaalta voi olla niinkin, että Toyotan menestyksen esteenä ovat olleet kuskit. Nyt jos joku Kimi tai Heikki menisi sinne ja alkaisi voittamaan, mestaruudesta nyt puhumattakaan, voisi olla aika paljon glooriaa tarjolla kuskille, koska tallin imago on nyt niin vahvasti keskikastiin sidottu.
Viisaat ovat varmaankin sanoneet vuoden 2002 alusta alkaen, että toyotasta tulee vielä voittaja-auto. siihen voi kulua aikaa, ovathan he jo saavuttaneet paalupaikkoja ja palkintopallisijoja, että trendi on oikeaan suuntaan kylläkin.:D:eek!:

Jos toyotan kehityksestä etsitään epävarmuustekijöitä, sellaiset ovat minun mielestä muutamien henkilöiden sijoittaminen väärille paikoille ja eivät ole hankkineet kovin tunnettuja tai hyviä henkilöitä sinne.
Tosin eihän jaguar koskaan saanut neweytä jne vaikka talli onkin nykyään Red Bull, ja sinne aina oltiin muitakin huippuinsinöörejä viemässä tiuhaan tahtiin.
 
Viimeksi muokattu:

Crosby-92

Well-known member
Liittynyt
13.11.2008
Viestit
848
Barrichello siirtää sitten ajettujen GP-kisojen ennätystä vielä kauemmaksi. Mukava jos saa jatkaa, nuoria tulee koko ajan lisää, joten ihan mukava joitain vanhojakin partoja on nähdä pyörimässä radalla. Barrichellolla vauhtiakin löytyy edelleen, joten mikäs siinä. Sympaattinen kaveri muutenkin ja kokemusta enemmän kuin kellään muulla kuskilla.
 
SOKO

Well-known member
Liittynyt
5.8.2007
Viestit
4037
Barrichello on oivallinen valinta Williamsille. Löytyy kokemusta ja tuoreita näyttöjä siitä, että myös vauhti ja asenne ovat kohdallaan. Toiseen autoon voidaan sitten istuttaa joku tulevaisuuden lupaus.
 
DexDexter

Formuloita vuodesta 1982
Liittynyt
28.9.2008
Viestit
1022
Sijainti
Helsinki
Barrichello on oivallinen valinta Williamsille. Löytyy kokemusta ja tuoreita näyttöjä siitä, että myös vauhti ja asenne ovat kohdallaan. Toiseen autoon voidaan sitten istuttaa joku tulevaisuuden lupaus.
Ai joku? Se joku on Nico Hulkenberg :ahem:

Grosjean vihjaa, että Rellu odottaa Kovalaista. http://www.iltasanomat.fi/urheilu/uutinen.asp?id=1739820 The Guardian tarjoaa Heikin talliksi Renault'a (vai miten tuo sanamuoto kuuluu kirjoittaa?) tai Lotusta. Kimin McLaren-siirtoa lehti pitää varmana.
Ja mä veikkaan että kun tänään paistoi aurinko niin huomenna on kesä. MIstä ihmeestä tosta uutisesta voi kehitellä tällaisen ajatuksen että Rellu "odottaa" Heikkiä???????
 
Viimeksi muokattu:

Mangelo

Well-known member
Liittynyt
19.4.2007
Viestit
24380
Mukavaa että jos Barrichello saa jatkaa. Williamsin on ilmeisesti ollut vaikea houkutella nopeiksi rankattuja nuorempia kuljettajia. Johtunee ehkä budjetista jolla kuskeja haetaan. Barrichello varmaan jatkaa puoli-ilmaiseksi.

Williamsille povaan vaikeaa kautta. Rookien sisäänajo yleensä vie aikansa. Paljon on Barrichellon kokemuksen varassa, sai Barrichello sitten itse aikaan tulosta tai ei.
 
Bobakki

@f1hog
Liittynyt
29.6.2000
Viestit
19758
Sijainti
En oo mistään kotosin
The Guardian tarjoaa Heikin talliksi Renault'a (vai miten tuo sanamuoto kuuluu kirjoittaa?) tai Lotusta. Kimin McLaren-siirtoa lehti pitää varmana.
Nyt kun kysyit, niin sekä Renault'ta että Renaultia ovat oikein.
Zaikom sanoi:
Mukavaa että jos Barrichello saa jatkaa. Williamsin on ilmeisesti ollut vaikea houkutella nopeiksi rankattuja nuorempia kuljettajia. Johtunee ehkä budjetista jolla kuskeja haetaan. Barrichello varmaan jatkaa puoli-ilmaiseksi.
Williams toimi nyt nähdyllä tavalla jo aikana, jolloin sen budjetti oli kärkitasoa. Frank & Patrick eivät koskaan ole pitäneet rahan syyltämistä kuljettajiin järkevänä, yhtä poikkeusta lukuunottamatta toki. Tällä kertaa tallilla on kyllä ollut valinnan varaa niin monen kuljettajan ollessa lähtökuopissa. Ihan mukavaa nähdä Barrichellon siirtyvän talliin - Rubens oli uransa alkuvaiheessa Williamsin kiinnostuksen kohteena ja 1994 Sennan kuoltua käytiin ilmeisesti ihan neuvottelujakin hänen siirtymisestään Ayrtonin paikalle.
 
Nick

sadasseitsemäs
Liittynyt
30.6.2004
Viestit
2047
Sijainti
Tampere
Niin, mitä siitä?

Viittasin viestissäni siihen, että huhujen mukaan Williamssilla ajaa ensi kaudella Rubens Barrichello (288(?) GP:tä ensi kauden alussa) ja Nico Hülkenberg (0 GP:tä ensi kauden alussa).

Vaikka Williams ei käyttänytkään optiota Hülkiin, uskon hänen silti ajavan siellä ensi kaudella.
 
Williams on kyllä kiitettävästi aina ajanut sisään tulokkaita, ja usein vieläpä ihan hyvällä menestyksellä. Nakajima nyt on vähän poikkeus. Normaaliolosuhteissa ei olisi häntä kai edes palkattu, tai olisi saanut lähteä ensimmäisen kauden jälkeen. Barrichellon miellän samaan autonkehittäjän rooliin kun Wurzin edelliskaudella - sillä erolla että Barrichellolta voi edes jotain tulostakin odottaa.
 
Misa1

Flying finns
Liittynyt
7.4.1999
Viestit
8256
Sijainti
Helsinki
Niin, mitä siitä?

Viittasin viestissäni siihen, että huhujen mukaan Williamssilla ajaa ensi kaudella Rubens Barrichello (288(?) GP:tä ensi kauden alussa) ja Nico Hülkenberg (0 GP:tä ensi kauden alussa).

Vaikka Williams ei käyttänytkään optiota Hülkiin, uskon hänen silti ajavan siellä ensi kaudella.
Sennan totesin yhdeksi vaihtoehdoksi rookiena.

Senna voi olla hyvinkin syypää siihen miksei Nicon optiota käytetty.

Ehkä Williams haluaa tarjota mahdollisuuden Sennalle ja Rubenhan olis hyvä "opettaja" nuorelle brassille.

Lisäks, olishan siinä jotain tiettyä fiilistä kun Williamsilla köröttelis Senna :ahem:
 
Hookah

Elämäntapaintiaani
Liittynyt
24.6.2008
Viestit
4447
Sennan totesin yhdeksi vaihtoehdoksi rookiena.

Senna voi olla hyvinkin syypää siihen miksei Nicon optiota käytetty.

Ehkä Williams haluaa tarjota mahdollisuuden Sennalle ja Rubenhan olis hyvä "opettaja" nuorelle brassille.

Lisäks, olishan siinä jotain tiettyä fiilistä kun Williamsilla köröttelis Senna :ahem:
Eikös Bruno ole joskus sanonut että Williamsilla ei aja? Ainakin perikunnan ja F. Williamsin välit tuskin ovat ne kaikista lämpimimmät tapahtuneen ja erinäisten sitä seuranneiden oikeudenkäyntien jälkeen...
 
formulastara

Well-known member
Liittynyt
30.3.1999
Viestit
5691
Sijainti
hki finland
Eikös Bruno ole joskus sanonut että Williamsilla ei aja? Ainakin perikunnan ja F. Williamsin välit tuskin ovat ne kaikista lämpimimmät tapahtuneen ja erinäisten sitä seuranneiden oikeudenkäyntien jälkeen...
No ei oikeasti voi noin lapsellisesti kukaan ajatella. Jos Williams vetäisisi pakasta sellasen 92-94 tasoisen(muihin nähden) kulkupelin, niin varmasti kelpais Sennalle. Williamsilla ei ole enempää "riskiä" tapaturmiin kuin missä tahansa muussakaan tallissa, enkä oikein jaksa uskoa mihinkään taikauskojuttuihin tämän tason sportissa.
 
FO110K

Banned
Liittynyt
3.1.2001
Viestit
15345
Eikös Bruno ole joskus sanonut että Williamsilla ei aja? Ainakin perikunnan ja F. Williamsin välit tuskin ovat ne kaikista lämpimimmät tapahtuneen ja erinäisten sitä seuranneiden oikeudenkäyntien jälkeen...
Ensinnäkin, oikeuteen Williamsin veti Italian laki, ei Sennan omaiset.
Toisekseen, Williams pitää edelleen tunnollisesti Sennan S-logoa autoissaan, tuskin säätiön logoa siellä suvaittaisiin jos riitoja olisi....
En myöskään ole kyllä kuullut että riitoja Sennan perheen ja Williamsin välille olisi jäänyt, tosin olen voinut missata, mutta ei muistu ainakaan moista mieleen...

edit. Kyllä mullekin kelpaisi että Senna saisi tuon Willliamsin paikan :thumbup:
 
Status
Ei avoinna uusille viesteille.
Ylös