Tallipaikat kaudella 2010

Status
Ei avoinna uusille viesteille.

DexDexter

Formuloita vuodesta 1982
Liittynyt
28.9.2008
Viestit
1022
Sijainti
Helsinki
Ron Dennisin paluu kuvioihin vähän pelottaa. Mies on piileskellyt urheiluautopuolella, mutta arkkivihollisen Mosleyn väistyttyä kaveri on kaivautunut kaninkolostaan ihmisten ilmoille. Whitmarsh tietysti on ohjaksissa, mutta Ronilla lienee yhä suurehko vaikutusvalta tallissa. Kovalainen oli Dennisin ja Anthony Hamiltonin yhdessä pohtima siirto aikoinaan Lewis-pojan aseenkantajaksi, joten ei tämä Räikkösen neuvotteluasemia ainakaan paranna.
Miksi pelkäät Ronia kun hän on se henkilö joka Kimin otti ensi kerran Mäkille, ennen Mersun kasvattia ja suojattia Heidfeldia? Mikä ihmeen Dennis viha-täällä koko ajan nostaa päätään, kaverihan pitää suomalaisista ja kuljettajista ja Kimi ja varsinkin Mika ovat hänelle erittäin suuressa kiitollisuudenvelassa.
 
TST

Well-known member
Liittynyt
12.10.2009
Viestit
78
Kyllähän Ronilla oli DC:n ajaessa yritystä korvata hänet kovemmalla nimellä (sekä Hilliä että Schumacheria haviteltiin), mutta kun selkeästi parempaa ei saatu, miksi olisi vaihdettu? Tämä voi olla myös Heikin McLaren-paikan pelastus, joskin olen kyllä sitä mieltä, että Kovalaisen tulisi vaihtaa maisemaa niin pian kuin kerkiää. Viime aikaisten kommenttien perusteella Heikille ollaan petaamassa paikkaa Force Indialta ja näin pitämässä hänet "McLaren-perheessä", mikäli Kimi istuu toiseen McLareniin, mikä nyt on hölmöin mahdollinen vaihtoehto.
Millä perustelet väitteen? Sehän on paras mahdollinen vaihtoehto niin Kimin kuin lajinkin kannalta. Sillä ensinnäkin Kimi pääsee kovaan talliin taistelemaan voitoista maailmanmestaruudesta ja lajin kannalta sillä silloin olisivat kovimmat kuljettaja (ehkä) parhaissa talleissa. Massa ja Alonso Ferrarilla ja Räikkönen ja Hamilton McLarenilla.:alppu:
 
Bobakki

@f1hog
Liittynyt
29.6.2000
Viestit
19758
Sijainti
En oo mistään kotosin

Kimikimikimikimikimi.:rolleyes:

Hölmöin mahdollinen vaihtoehto Heikin kannalta. Kimin McLaren-diili toki olisi hyvä juttu liki kaikilta kanteilta katsottuna. Kimin lähtiessä tämän palstan F1-keskustelut muuttuisivat ehkä hitusen neutraalimpaan suuntaan, mutta se tuskin on kovin tärkeää.
 
Viimeksi muokattu:

WebSlave

Trackman
Liittynyt
9.2.2005
Viestit
29660
Hölmöin mahdollinen vaihtoehto Heikin kannalta.
En täysin allekirjoittaisi tuotakaan. Hölmömpinä näkisin ainakin jäämisen McLarenille kisakuskiksi, joutumisen aloittavaan talliin tai tyystin pois ykkösistä. Force India ja vaikkapa Toyota kuulostavat paljon lupaavammilta vaihtoehdoilta Heikin uran kannalta. Niissä voi antaa näyttöjä.
 
James Hunter

Well-known member
Liittynyt
20.7.2008
Viestit
281
Denniksen McLarenilla kuljettajapolitiikka oli hyvin simppeliä: Kaksi nopeinta saatavilla olevaa kuljettajaa, kiitos. Noh, poikkeuksena DC:n ajaaminen kymmenisen vuotta, mutta muutoin kyllä. Eli ei mielestäni ainakaan huonontaisi Kimin mahdollisuuksia tuo, ja kyllähän Dennis taitaa olla melko kova Kimi-fani muutoinkin.
Joo Dennikselle varmaan kelpaisi, mutta olen ymmärtänyt että Kimi on se ketä rupeaa toisen naama ennemmin vituttamaan.
 
M.Webber

Well-known member
Liittynyt
27.11.2007
Viestit
2586
En täysin allekirjoittaisi tuotakaan. Hölmömpinä näkisin ainakin jäämisen McLarenille kisakuskiksi, joutumisen aloittavaan talliin tai tyystin pois ykkösistä. Force India ja vaikkapa Toyota kuulostavat paljon lupaavammilta vaihtoehdoilta Heikin uran kannalta. Niissä voi antaa näyttöjä.
Täysin samaa mieltä. Heikkihän sanoi haastattelussa, ettei kerta kaikkiaan saa autoa toimimaan ajotyylillään niin, että pääsisi Lewiksen kisavauhtiin. Ehkä olisi parempi aloittaa puhtaalta pöydältä.
 
Bobakki

@f1hog
Liittynyt
29.6.2000
Viestit
19758
Sijainti
En oo mistään kotosin
Täysin samaa mieltä. Heikkihän sanoi haastattelussa, ettei kerta kaikkiaan saa autoa toimimaan ajotyylillään niin, että pääsisi Lewiksen kisavauhtiin. Ehkä olisi parempi aloittaa puhtaalta pöydältä.
Tässä puhtaalta pöydältä aloittamisessa minä sen ongelman näen Force Indiankin suhteen. Maisemanvaihto ei välttämättä olisi kovinkaan konkreettinen, jos paikka olisi McLarenin epävirallisessa kakkostallissa ja mahdollisesti jopa McLarenin kanssa tehdyllä sopimuksella - kyseessä olisi pikemminkin vielä askel alaspäin McLarenin kakkoskuskin pietistä. Minusta jopa Lotus tai Qadbak osallistumisoikeuden saadessaan voisivat olla parempia paikkoja.
 
kurski

Oisko minkä tyyppistä ?
Liittynyt
6.10.2009
Viestit
18415

Varsinkin Lotus olisi Kovalaiselle ihan mielenkiintoinen vaihtoehto sinne on jo menny kovaa väkeä töihin f1 piiristä, Qadbak kuulostaa myös ok vaihtoehdolta jos vaan saavat oikeuden osallistua ensikauden MM-sarjaan.
Toyota ja Force Indiakaan eivät huonoilta vaihtoehdoilta Heikille kuulosta, varsinkin Toyota olisi hyvä vaihtoehto hänelle, ei Force indiassakaan valittamista, vaikka onkin epävirallinen Mclarenin kakkostalli.
 
Bobakki

@f1hog
Liittynyt
29.6.2000
Viestit
19758
Sijainti
En oo mistään kotosin
Miksi pelkäät Ronia kun hän on se henkilö joka Kimin otti ensi kerran Mäkille, ennen Mersun kasvattia ja suojattia Heidfeldia? Mikä ihmeen Dennis viha-täällä koko ajan nostaa päätään, kaverihan pitää suomalaisista ja kuljettajista ja Kimi ja varsinkin Mika ovat hänelle erittäin suuressa kiitollisuudenvelassa.
Ron tahtoo, että hänen alaisensa toimivat tiettyjen, paikoin varsin tiukkojenkin sääntöjen mukaan. Kimi taas ei voi näitä sääntöjä sietää, ja ne liittyvät ihan konkreettisesti hänen sopimusneuvotteluihinsa esimerkiksi rallin ajamisen suhteen. Whitmarshin aikana jokaista vaatimusta ei ole enää tulkittu dennismäisen tarkasti, joten Ronzon pysyminen poissa voi olla hyvinkin tärkeä seikka Kimin ensi kauden työpaikan suhteen.
 
mikæl

Well-known member
Liittynyt
28.7.2000
Viestit
6949
Sijainti
Tampere
Ihan oikeasti jäin ihmettelemään tälläisen Mildhin järjenjuoksua. Tulla nyt valtakunalliseen uutislähetykseen kertomaan, että tallin toimari on nykyisin yhä enemmän auton kilpakuski ja että teamiä sekä tallia johhdetaan autosta käsin. Ja mitähän sontaa ehti vielä muutakin sanomaan. Voiko oikeasti olla näin harhautunut vai onko tämä sumutus tahi dissaus ihan vain urheilua joidenkin toimittajien keskuudessa. Mistä kolosta tämä kuoriainen nousi ja kannattiko ylen tuo kivi kääntää. Aivan käsittämätöntä tämä kotimainen formulajournalismi.

Miksi oikeita asiantuntijoita tai lähteitä ei käytetä. Tekeehän niin muutkin ( muunmaalaiset ) toimittajat: he haastattelevat kilpa-insinöörejä, taktikkoja ja teamin jäseniä sekä seuraavat varikkotyöskentelyä. Meille tämä asiantunteva lainaus käsittää parhaimmillaankin vain Keken. Heikki Kulta on poikkeus mutta ihan ainoa sellainen.

Ja vielä tähän Mildhin örväsyyn: treenasiko Alonso McLarenilla näitä johtajan hommia ja nyt Renaultilla johti tallia mm tämän loppukauden huippusuorituksiin. Alonso hänellä tässä esimerkkinä oli ja Ferrari siirto.
 
Bobakki

@f1hog
Liittynyt
29.6.2000
Viestit
19758
Sijainti
En oo mistään kotosin
Mistä kolosta tämä kuoriainen nousi ja kannattiko ylen tuo kivi kääntää. Aivan käsittämätöntä tämä kotimainen formulajournalismi.
Jukka Mildh on Mika Salon entinen avustaja ja Nico Rosbergin entinen manageri (lopetti tehtävässä vuodenvaihteessa). Noin periaatteessa hänen siis pitäisi tietää, mistä puhuu, joskin referaattisi kuulostaa kovin erikoiselta kenenkään suuhun.
 
mikæl

Well-known member
Liittynyt
28.7.2000
Viestit
6949
Sijainti
Tampere
Jukka Mildh on Mika Salon entinen avustaja ja Nico Rosbergin entinen manageri (lopetti tehtävässä vuodenvaihteessa). Noin periaatteessa hänen siis pitäisi tietää, mistä puhuu, joskin referaattisi kuulostaa kovin erikoiselta kenenkään suuhun.
Kyllä se vain tuon suuntaista propagandaa suustaa suolsi. Liekö saanut Kimiltä rukkaset jossakin yhteydessä vaiko Santanderilta tavallista paremman illallisen. Ei ihme, että on entinen manageri.
 
Japp

Master
Liittynyt
2.9.2000
Viestit
268
Sijainti
ES Asia
Miksi oikeita asiantuntijoita tai lähteitä ei käytetä. Tekeehän niin muutkin ( muunmaalaiset ) toimittajat: he haastattelevat kilpa-insinöörejä, taktikkoja ja teamin jäseniä sekä seuraavat varikkotyöskentelyä. Meille tämä asiantunteva lainaus käsittää parhaimmillaankin vain Keken. Heikki Kulta on poikkeus mutta ihan ainoa sellainen.
Heikki kulta ei koskaan ole ollut mikään tietolähde metsästäjä, varmaankin sen takia kun ei suomalaiseen tapaan toi kummunikointi käy kuin savoksi. Ehkä kohtalainen toimittaja jos johonkin kategoriaan pitää laittaa. Tää kommentti menee samaan asinatuntemukseen kuin sun Red Bull moottori kommentit.

Kyllä RedBull tosiaan olisi kiinnostava vaihtoehto.

Hyvää olisi tämän vuoden kokemukset, Newey taidot ja tieto mitä Kimi haluaa, imago ja tallikaveri ok, mersu toki iso - iso plussa. Eli ihan hyvät eväät voittaja-autoon.

Huonoa puolestaan: melko nuori talli näihin voittokamppailuun, varikkotyöskentelyn ja taktiikan ontumiset sekä luotettavuuden suhteen pienet kompuroinnit.

Mutta onhan McLarenillakin rasitteena Hamilton ja Brawnilla autonsuunnittelun meriitit liki vain tupladiffun pohjalta. Brawnilla tallikaverit on melko kesyt joka lienee etu.
 
Viimeksi muokattu:

mikæl

Well-known member
Liittynyt
28.7.2000
Viestit
6949
Sijainti
Tampere
Heikki kulta ei koskaan ole ollut mikään tietolähde metsästäjä, varmaankin sen takia kun ei suomalaiseen tapaan toi kummunikointi käy kuin savoksi. Ehkä kohtalainen toimittaja jos johonkin kategoriaan pitää laittaa. Tää kommentti menee samaan asinatuntemukseen kuin sun Red Bull moottori kommentit.
Luetun ymmärtämisessä vaikeuksia? HK on toimittaja joka siteeraa kiitettävästi asiantuntijoita siihen nähden mitä muut toimittajamme tekevät. Eli haastattelee. Ja RedBull neuvotteli Mersuista jonka McLaren vetollaan sitten lopullisesti kaatoi.

Itse myönnän kuitenkin, että en saa kaikista sanamuodoistasi selvää.
 
Viimeksi muokattu:

Japp

Master
Liittynyt
2.9.2000
Viestit
268
Sijainti
ES Asia
Luetun ymmärtämisessä vaikeuksia? HK on toimittaja joka siteeraa kiitettävästi asiantuntijoita. Eli haastattelee. Ja RedBull neuvotteli Mersuista jonka McLaren vetollaan sitten lopullisesti kaatoi.
Missäs vaiheessa väitän Heikkiä muuta kuin toimittajaksi? Väitän vaan paskaksi sellaiseksi jota itse kehut.

Missäs vaiheessa väität että RB Mersun neuvottelujen taikia Mersu olis hyvä vaihtoehto? Väität, että siellä on Newey ja Mersu jonka takia sinne kannattaa mennä. Olet tainut lukea Kullan juttaja.

Onko luetun ymmärtämisessä vaikeuksia.
 
mikæl

Well-known member
Liittynyt
28.7.2000
Viestit
6949
Sijainti
Tampere
Missäs vaiheessa väitän Heikkiä muuta kuin toimittajaksi? Väitän vaan paskaksi sellaiseksi jota itse kehut.

Missäs vaiheessa väität että RB Mersun neuvottelujen taikia Mersu olis hyvä vaihtoehto? Väität, että siellä on Newey ja Mersu jonka takia sinne kannattaa mennä. Olet tainut lukea Kullan juttaja.

Onko luetun ymmärtämisessä vaikeuksia.
No on, mutta rajoittuu näihin viesteihisi. Mutta hyvää päivänjatkoa.
 
Matxi

81-04-05-07-08-14-15
Liittynyt
9.8.2000
Viestit
30477
Sijainti
toalet
Olisi sinällään jo hienoa jos Kimi menisi takaisin McLarenille. Viikonloppunahan siitä jo selvät ennusmerkit saatiinkin kun siihen malliin Mersut taas paukkui.
Niin.. sitten olisi mielenkiintoisia tallipareja!

Ferrari :
Alonso vs Massa
Jos Alonso ottaa turpiin Massalta voi perustella että Massa ollut tiimissä pitkään jne jne. Toisaalta se taasen olisi jo melkein lopun alkua Alonsolle tai ainakin suuruudelle. Kaksi kertaa uralla tasavertainen tallikaveri ja molemmilla kerroilla siltä turpiin (Hamilton 2007). Massalla olisi oikeastaan vain voitettavaa, eihän toki olisi mikään häpeä hävitä kaksinkertaiselle maailmanmestarille mutta jos taasen voittaa niin Massan arvostus nousisi varikolla ihan varmasti.
Toisaalta taasen Ferrari muuten... suunta vahvasti italialaiskomennossa kohti alempaa keskikastia. Pakka sekaisin, paska auto. Kaikenlisäksi tiimiin tuli vielä "maksukuljettaja" Santander-Alonso. Mitähän Enzo moisesta tykkäisi?

Brawn :
Button vs Rosberg
Rosbergilla vain voitettavaa. Uutena miehenä tiimiin mutta jos kykenee päihittämään hallitsevan maailmanmestarin niin... Buttonille se olisi täysi katastrofi.

McLaren :
Hamilton vs Räikkönen
Tässä olisi kanssa mielenkiintoinen pari. Periaatteessa kummallekaan ei olisi katastrofi hävitä toiselle, kummatkin kun ovat maailmanmestareita. Kimi hävitessään voisi puolustella olevansa "uusi" tiimissä jne.. Hamilton hävitessään voisi perustella että tiimihän oli Kimille jo tuttu ja silleen.

Itse näkisin mieluusti Heikin menevän Toyotalle. Siellä saisi varmasti ihan hyvän kohtelun. Kobayashin tallikaveriksi?
 
Rälle

Well-known member
Liittynyt
24.5.2000
Viestit
397
Ron Dennisin paluu kuvioihin vähän pelottaa. Mies on piileskellyt urheiluautopuolella, mutta arkkivihollisen Mosleyn väistyttyä kaveri on kaivautunut kaninkolostaan ihmisten ilmoille. Whitmarsh tietysti on ohjaksissa, mutta Ronilla lienee yhä suurehko vaikutusvalta tallissa. Kovalainen oli Dennisin ja Anthony Hamiltonin yhdessä pohtima siirto aikoinaan Lewis-pojan aseenkantajaksi, joten ei tämä Räikkösen neuvotteluasemia ainakaan paranna.
Ron Dennis oli Abu Dhabissa McLarenin omistajan roolissa. Mersun ja McLarenin pitkä liitto nitisee saumoistaan ja näyttää yhä todennäköisimmältä, että tiet erkaenvat nykyisen sopimuksen päättyessä, oliko se nyt vuoden 2011 jälkeen. Paikalla uutisoitiin olevan myös Daimlerin nokkamiesten, joten mistään 'hyvää päivää - onpa kiva nähdä' -tyyppisestä tilaisuudesta ei todellakaan ollut kysymys.

Luulisin, että kyseisellä tapaamisella ja sen lopputuloksella on myös vaikutusta kauden 2010 ja 2011 kuljettajasopimuksiin. Toistaiseksi McLaren-kuskit on valinnut talli, ei moottoritoimittaja, mutta paine saada saksalaiskuljettaja Mersun mannekiiniksi on kasvanut koko ajan. Onko sitten vielä ongelmia henkilöpuolella, en tiedä, mutta Heikki Kulta uutisoi, että Haug ja Whitmarsh eivät ole enää edes puheväleissä.

Jokin aika sitten McLarenin kerrottiin havittelevan BMW:ltä 'vapautuvan' moottoriyksikön hankkimista omaan omistukseensa ja sitä kautta tietysti on ymmärrettävää, että Mersu on myös käärmeissään. BMW on tosi suuri kilpailija Mersulle Saksassa ja olisi varmasti Mersulle melkoinen imagotappio, jos McLaren olisikin voittajatalli BMW:n moottorilla, olkoonkin, että sillä on siinä vaiheessa jokin toinen nimi (esim. McLaren).

Uskoisin myös tämän kuvion vaikuttavan Kimi Räikkösen halukkuuteen siirtyä McLarenille ja niihin sopimusehtoihin, joihin Kimin on tyydyttävä. Joka tapauksessa sopimus tulee olemaan molemminpuolinen kompromissi ja nyt jääkin sitten meille faneille sen verran jännitettävää, että onko Kimi aidosti halukas ajamaan potentiaalisella voittaja-autolla, vaikka liksa ei olekaan paras mahdollinen JA että ne muut sopimusehdot (kuten esim. oikeus ajaa muissa kilpa-autoluokissa) ovat rajoitetummat.

Itse toivon näkeväni Kimin vielä McLarenin ratissa ja voittavan kilpailuita.
 
Status
Ei avoinna uusille viesteille.
Ylös