Bobakki
@f1hog
Mun käsittääkseni pilottejakin kyllä välitetään henkilöstövuokraustyyppisesti lentämään melkein mitä vaan härveliä. Kuulostaa muutenkin hullulta, ettei pilotteja nykyisessä taloustilanteessa olisi tarjolla. Taitaa kuitenkin olla niin, ettei tietyn yhtiön koneeseen hyppääminen tapahdu ihan vyöt kiinni ja menoksi -periaatteella, vaan se vaatii perehdytyksen. Tämän perehdytyksen taas antaisivat Finnairin lentäjät, joten tietty umpisolmu on purettavana ennen kuin muut Finnairin lentsikoita lakon aikana ohjastavat. Kabiinihenkilökunnan ollessa lakossa Finnair vuokrasi koneita maailmalta, sama lienee nytkin edessä ainakin noiden lomalentojen suhteen.käsittääkseni maailmalla ei noita lentäjiä ihan liikaa ole. SAS:lta taitaa lentäjiä olla menossa esim. lähi-itään, jossa maksetaan vielä paremmin (SAS yritää kanssa laskea palkkoja).
Kustannusleikkauksistahan osapuolet pääsivät sopuun, eli en sitä enää pitäisi ongelmakohtana. Kyse on yksinomaan siitä, kuka saa päättää, mitä Finnair koneillaan tekee.