Kimi Räikkönen kaudella 2010 - yksi teoria

Status
Ei avoinna uusille viesteille.

WebSlave

Trackman
Liittynyt
9.2.2005
Viestit
29660
Jos Alonsosta oltaisiin tekemässä Ferrarille uutta kuningasta rajattomin ykköskuskin valtuuksin, niin mihin talli tarvitsisi kumpaakaan nykykuskeista (Massa ja Kimi)?
Lupaus tallipaikasta Massalle on vähintään osittain seurausta onnettomuudesta. On jonkinlainen kirjoittamaton sääntö ja muutenkin "the right thing to do" pitää paikaa loukkantuneelle kuskille. Lyötyä ei lyödä eikä mattoa vedetä alta.

Jos sattuisi käymään niin, ettei Massa enää olekaan samassa kuosissa, niin Fisico on jo buukattu korvaajaksi. Itse en ole kyllä täysin vakuuttunut siitä, että Giancarlo avosylin ottaisi taas vastaan paikan Alonson kakkosena. Fisico ei italialaisverestään huolimatta ole mikään tempperamenttinen tapaus ja varmasti alistuisi, mutta tuskin pitäisi tilanteesta.

Mutta jos Massa palaa vanhalle suoritustasolleen, niin kyllä hän on Fisichellaa parempi (vaikka Fisico enemmän minun suosikkini onkin).
 

Pecca

Well-known member
Liittynyt
9.6.2009
Viestit
2004
Sijainti
Suomi
Täysin samaa mieltä. Vaikeaa on ollut katsella nykyisen suosikkikuskini työskentelevän vanhalle punaiselle viholliselle ja saavan Italian lehdistön paskat niskaansa. Kotiin vaan Mersulle Kimi. Pitäköön MonzanMolo tunkkinsa!
Aika harvinainen juttu, kaveri on ollut foorumilla yli 10 vuotta ja tämä oli vasta 51. viestinsä.:)
 

Joe Tanto

Well-known member
Liittynyt
30.3.2009
Viestit
383
Sijainti
Katalanian laiva
Itse en ole kyllä täysin vakuuttunut siitä, että Giancarlo avosylin ottaisi taas vastaan paikan Alonson kakkosena. Fisico ei italialaisverestään huolimatta ole mikään tempperamenttinen tapaus ja varmasti alistuisi, mutta tuskin pitäisi tilanteesta.
Verrattuna siihen vaihtoehtoon, että hän toimisi kauden kolmantena kuljettajana ja testaisi silloin tällöin, niin eiköhän kilpauran jatkuminen Ferrarilla olisi kuin lahja taivaasta hänelle. Vaikka olisi sitten Alonson kakkoskuljettaja. Ei varmasti osaansa ehdoitta rakastaisi, jos kysyttäisiin, mutta tuskinpa kukaan kuljettaja pitäisi sellaisesta tilanteesta. Ei ainakaan tule mieleen toista kuljettajaa, joka yhtä kivuttomasti taipuisi tuollaiseen osaan Fisichellan lisäksi. No, ehkä Heikki...
 

Black Leopard

Pantera negra
Liittynyt
23.5.2004
Viestit
8678
Sijainti
Läntinen Suomi
Lupaus tallipaikasta Massalle on vähintään osittain seurausta onnettomuudesta. On jonkinlainen kirjoittamaton sääntö ja muutenkin "the right thing to do" pitää paikaa loukkantuneelle kuskille. Lyötyä ei lyödä eikä mattoa vedetä alta.

Jos sattuisi käymään niin, ettei Massa enää olekaan samassa kuosissa, niin Fisico on jo buukattu korvaajaksi. Itse en ole kyllä täysin vakuuttunut siitä, että Giancarlo avosylin ottaisi taas vastaan paikan Alonson kakkosena. Fisico ei italialaisverestään huolimatta ole mikään tempperamenttinen tapaus ja varmasti alistuisi, mutta tuskin pitäisi tilanteesta.

Mutta jos Massa palaa vanhalle suoritustasolleen, niin kyllä hän on Fisichellaa parempi (vaikka Fisico enemmän minun suosikkini onkin).
Toisaalta Ferrarin kakkospaikka lienee parasta mitä Fisille on tarjolla. On vaikea uskoa että Ferrari tarjoaisi Alonsolle ja Fisicolle yksi yhteen samat mahdollisuudet ja vapaan kilpailun radalla.

Ylipäätään jo Ferrarilla ajaminen toteuttanee Fisin suurimman unelman F1-urallaan. Vielä muutamia viikkoja sitten hänen uransa oli päättymässä.
 

tieri

Banned
Liittynyt
12.3.2009
Viestit
571
Mitäs jos tämä koko ferrarin kuljettaja rumba onkin vain Joku Montezemolon huono italialainen vitsi?:alppu:

Minulle on ihan v***n sama missä Kimi ensikaudella ajaa, kuhan taistelee mestaruudesta. Ihme kikkailua ferrarilta. MTV3:n haastatteluissa jotenkin kuulosti siltä kuin olisi tullut Räikköselle ja Robertsonille vähän puun takaa koko tallipaikan epävarmuus. Suolesta tuo maikkari kun eivät näytä haastatteluja kokonaisina. Olisi kiva kuulla reportterin esittämät kysymykset.

Webslaven kanssa samaa mieltä. Vaikka en Massasta kovin pidäkkään. Lupaus tallipaikasta on vähintä mitä työssään loukkaantuneen ja pitkäaikaisen työntekijän eteen talli voi tehdä.
 

sc

Well-known member
Liittynyt
16.3.2008
Viestit
419
Varmastikin Santanderin rahat on yksi suurimmista syistä Kimin savustamiseen Alonson tieltä, mutta koko Kimin Ferrari-ajan on ollut sellainen tunne että nimenomaan Schumacher on ollut vahvasti mukana torpeedoimassa Kimin menestymistä entisessä valtakunnassaan.

Ei koskaan kuulostanut aivan mahdottomalta, että kauden 2006 tapahtumat meni juuri niinkuin joissain medioissa oli esitetty: Montezemolo kyllästyi Schumin vaikutusvaltaan ja itsestäänselvyyteen Ferrarilla ja palkkasi Todtin ja Schumin täydelliseksi yllätykseksi Kimin talliin ja painosti Schumin eläkkeelle. Ja sekös Miihkaelia on ärsyttänyt siitä lähtien, että talliin tuli tämä näennäisesti välinpitämätön uusi kukkopoika joka ei osoita mitään kunnioitusta entistä kuningasta kohtaan.

Kyllä mä veikkaan että Schumi siellä on ensimmäisenä ollut supattelemassa Domenicalin ja Montezemolon korvaan kun Kimin, Ferrarin F1-auton ja tallin henkilökunnan pyhä kolmiyhteys ei ole oikein toiminut. Ja sitten ollaan Massan kanssa yhtäkkiä niin hyvää kaveria ja puhutaan Massasta pikkuveljenä ja ties minä lemmikkikoirana.

Ja tavallaan Kimi on ollut helppo kohde tällaisen pelin pelaamiselle, koska kaveri ei välitä italialaiseen tyyliin halailla kaikkia aamukahvilla, ei juuri riehu palkintokorokkeella voiton jälkeen, ei vaivaudu opettelemaan italiaa, jne, jne...

Summa summarum, itse olisin erittäin tyyyväinen jos Kimi tekisi sopimuksen McLarenin kanssa ja palaisi suomalaisittain oikeaan työympäristöön.
Näin juuri.

Nyt Kimin pitää vaan äkkiä lähteä pois sieltä.. näiden viimeaikaisten kommenttien jälkeen ei varmaankaan ole epäselvää kumman puolella ollaan.
 
Viimeksi muokattu:

Saara

Faster Than You
Liittynyt
27.3.2008
Viestit
1215
Olis muuten aika kutkuttava tilanne jos Kimi voittaisi tän kauden vikan kisan jollakin aivan huikealla suorituksella ja sitten heittäisi sellaisen kylmän lakonisen kuitin lehdistötilaisuudessa Ferrarin suuntaan. Ei siis mitään avautumista vaan sellainen sivulauseessa ja vinolla hymyllä heitetty pikku piikki, jonka vain tarkkakorvaisimmat huomaisivat. Olettaen siis, että Kimi saisi Ferkulta fudut.
Tämän varaan lasketaan.
 

Saara

Faster Than You
Liittynyt
27.3.2008
Viestit
1215
Yksi juttu vielä. Jos Kimi olisikin ollut se, joka sai jousesta päähän luuletteko että paikkaa pidettäisiin vapaana? Onhan hänkin ollut mukana pitkään, osa tallia ja vielä maailmanmestari. Enpä usko. Olisivat varmaan olleet tyytyväisiä kun saivat hyvän syyn heivata pois pelistä.
 

jarno123

Well-known member
Liittynyt
3.4.2009
Viestit
290
Täytyy kyllä sanoa kun on lukenut nuita viime päivien monten kommentteja niin kyllähän Kimin kannattaaa itse lähtä ferrarilta, massa on monten mukaan ihan selvä ykkönen ensikaudeksi... siis ei mitään järkeä jäädä sinne venkslaamaan aliohjaavaa felibe-babyn autoa!:thumbdown Täytyy silti ihmetellä miksi Kimi on hankittu Ferrarille erittäin kovalla rahalla ja autoa ei ole edes haluttu kehittää miehelle sopivaan ajotyyliin... Onko vaan yksi kova kilpailija ostettu pois ja yritetty leipoa Felipe vauvasta mestaria väkisin? Sumin veljestä.

Jotakin on jossain pahasti vialla ferrarilla, tietenkin siellä on ollut se valtataistelu jne.. mutta kyllä korkeimman johdon olisi pitänyt katkaista peli jossakin vaiheessa ja sanoa että hei ollaan ostettu 30miltsin mies autoon niin nyt pusketaan sille sellanen kottero alle kuin mies haluaa niin jo alkaa tulosta tulla, vaan ei niin ei. Korkeintaan Ferrarin korkein johto on haikaillut kolmannen auton perään ja erityisesti Sumin paluuta on alettu hieroa oikein urakalla joka itsestään kertoo huolestuttavasti miten tallissa ajatellaan. On nimittäin todella hankalaa uskoa että seitsen kertaisen mm miehen paluu rattiin olisi samanlaista juhlaa kuin mitä se oli kulta-aikoina. Ferrari elää liikaa omassa menneisyydessänsä kiinni ja ei osaa oikein katsoa tulevaan kun viellä haikailee sumia takaisin, mitä jos mies tulisikin takaisin eihän se voisi korkeintaan ajaa kun muutaman vuoden ja sitten olisi sama soppa jälleen edessä.
 

Mosse

Skidmark
Liittynyt
5.3.1999
Viestit
104235
Sijainti
On earth
Niin, siis vaikka Kimi jatkaisi Ferrarilla, niin vaikea se on toivoa tallille menestystä moisen kohtelun jälkeen.:nope:
 

Jonkki

Press Play ►
Liittynyt
16.1.2003
Viestit
4942
Sijainti
Suomi Fineland
Hohhoijaa noita Montezemolon lausuntoja. Jos kaiken tämän jälkeen Kimi Ferrarilla vielä ens vuonna ajaisi, niin tulisi kyllä erittäin kummallinen kausi. Luottamus selvästikin tiessään ja kaikki munat aseteltu Massan koriin.

Yhdyn jo siihen ajatukseen että ei Kimillä ole mitään syytä jäädä tuonne vaikka vesitiiviin sopimuksen ansioista onnistuisikin. Pahasti vaan pelkään että Ferrari on ens vuonna pitelemätön ja siellä ajava kuljettaja vie mestaruuden.
 

jameson

Well-known member
Liittynyt
19.2.2007
Viestit
3554
Haiskahtaa siltä, että tuo monti on aika sekaisin koko ukko
 

Porttilan Laki

Well-known member
Liittynyt
27.2.2006
Viestit
555
Mistä muuten johtuu tässäkin topicissa vahva olettamus siitä, että McLaren ja Ferrari ovat todennäköiset menestyjät ensi kaudella, ja Brawn ei ole enää niin kova kuin tällä kaudella? :confused:
 

klonkku

Banned
Liittynyt
18.11.2008
Viestit
418
Mistä muuten johtuu tässäkin topicissa vahva olettamus siitä, että McLaren ja Ferrari ovat todennäköiset menestyjät ensi kaudella, ja Brawn ei ole enää niin kova kuin tällä kaudella? :confused:
Itse uskon että Brawn GP on erittäin vahva ensi kaudella, hyvin jo todisti vauhdin kulku viime kisassa raskailla tankeilla ja ensi kaudella tankit vielä raskaampia.

Ross Brawn vielä hehkutti jo huhti-toukokuussa että ensi kauden auton kehitystyö aloitettu jo.

OT: Vastaako myös Ross Brawn auton kehityksestä? Ainakin näin olen itse ymmärtänyt.
 

Torres

Well-known member
Liittynyt
15.3.2008
Viestit
2011
Itse uskon että Brawn GP on erittäin vahva ensi kaudella, hyvin jo todisti vauhdin kulku viime kisassa raskailla tankeilla ja ensi kaudella tankit vielä raskaampia.

Ross Brawn vielä hehkutti jo huhti-toukokuussa että ensi kauden auton kehitystyö aloitettu jo.

OT: Vastaako myös Ross Brawn auton kehityksestä? Ainakin näin olen itse ymmärtänyt.
Monet muut aloittaneet jo keväällä, joten en nyt hirveästi hehkuttaisi.

Oma veikkaus on, että tippuu keskikastiin yhdessä Williamsien sun muiden kanssa.
 

Mangelo

Well-known member
Liittynyt
19.4.2007
Viestit
24380
Mistä muuten johtuu tässäkin topicissa vahva olettamus siitä, että McLaren ja Ferrari ovat todennäköiset menestyjät ensi kaudella, ja Brawn ei ole enää niin kova kuin tällä kaudella? :confused:
Vahvimmat tallit, pystyvät kehittämään autoaan eniten. Tämän kauden alku meni plörinäksi viime kauden mestaruustaiston ja tupladiffuusorin puutteen vuoksi. Ensi vuonna ei vastaavaa ongelmaa ole, ja aerodynamiikka säännöt pysyvät samanlaisina. Isompaa tankkia vaan sisään.
 

Hakkis

Hitain hämäläinen
Liittynyt
8.2.2004
Viestit
2450
Yksi juttu vielä. Jos Kimi olisikin ollut se, joka sai jousesta päähän luuletteko että paikkaa pidettäisiin vapaana? Onhan hänkin ollut mukana pitkään, osa tallia ja vielä maailmanmestari. Enpä usko. Olisivat varmaan olleet tyytyväisiä kun saivat hyvän syyn heivata pois pelistä.
Totta kai. Ja mahdollinen Ferrarin voitto olisi omistettu Rubensille ja "luojan lahjalle" eli jouselle.

Vielä pari kuukautta sitten oli pelko, että Kimi saa potkut Ferrarilta. Nyt pelottaa se, että Kimi joutuu jäämään tuohon Maranellon petturikerhoon.

Totta kai, absoluuttisena pessimistinä ja suomalaisten tuurin tietäen Ferrari nousee Schumivuosien tasolle ensi vuonna, ja nousu nähdään Alonson ansioksi :nope:
 
Status
Ei avoinna uusille viesteille.
Ylös