Kimi Räikkönen kaudella 2010 - yksi teoria

Status
Ei avoinna uusille viesteille.

Calvin

Well-known member
Liittynyt
5.12.2002
Viestit
3560
Näistä topikeista: Olisihan se siistiä kun olisi tasan yksi topikki/ketju koko foorumilla, kaikki muut yritykset tyrmättäisiin, mitä sitä turhia ketjuja luomaan. :wink:

En käsitä kuinka kuumaveriset Massa ja Alonso voisivat olla parempi kuskipari, kuin Kimi ja Massa.
Jotenkin tuntuu että Ferrari ei nyt ihan ymmärrä mihin ovat ryhtymässä Alonson kanssa. Santanderin rahat kiinnostavat liikaa. Massa ei todellakaan ala Alonson kakkoskuskiksi, ellei asiaa jotenkin järjestellä siten kuin Briatoren ja Todtin alaisuudessa. Siihen taas on vaikea ryhtyä koska tallin johto on liian munatonta eivätkä pystyisi sitä järjestämään, ja lisäksi Massalla on poliittisesti liian vahva asema Ferkulla. Ja tasavertaisella tuella Massa on todennäköisesti yhtä hyvä tai parempi kuin Lonso (jos siis toipuu entiselleen), ja siitähän Lonso ei tykkää. Mikäli näin todellakin käy, ja Massa/Lonso parilla pidän tätä erittäin todennäköisenä (75% todennäköisyys, veikkaan), niin Lonso lähtee kävelemään 1-2 vuoden jälkeen oli sopimus mikä hyvänsä, ihan kuten McLareniltakin. Lonson kun tiedetään kiukutelleen silloinkin kun on saanut ehdottoman ykköskuljettajan statuksen, jos tallikaveri on jostain syystä ollut liian kilpailukykyinen.

Tässä vaiheessa sekä Ferrari että Alonso elävät jonkinlaisessa haavemaailmassa jossa toinen osapuoli alistuu omaan tahtoon, eli Ferrari luulee että Alonso suostuu tasapuoliseen kohteluun ja Alonso luulee saavansa ykköskuljettajan roolin. Ei tuu mitään.

Ferrarille tulee sitten ongelma, ketäs Alonson jälkeen otetaan talliin (2011-2012)? Ehkä Vettel on jo vapaa silloin, tai joku muu nuoremmista.
 
Revolt

Lead Singer
Liittynyt
19.1.2007
Viestit
3395
Sitä piti vielä sanoa, että se, mikä saa ainakin minun oloni tuntemaan hieman rauhallisemmaksi tämän asian suhteen, on se, että Kimillä on Robertsonit takanaan ja pöydän toisella puolella istuu nimenomaan italialainen herra. Vaikken tuohon Robertsonien henkilönpalvontaan haluakaan lähteä mukaan, niin kyllä jo ihan faktapohjallakin kavereilla on sen verran kovat näytöt, etten millään usko, että he jäisivät tässä pelissä kakkosiksi. Vaikka Monte onkin varmaan italialaiseksi tiukka mies niin silti hän on italialainen ja se on saletti miinus. Impulsiivisuus ja tietty macho-henkisyys ovat varmaan ominaisuuksista huonoimpia ja ennalta-arvattavimpia kun pöydän toisella puolella on ovelia brittejä ;)

Tuntuisi kyllä aika oudolta jos Kimi kaiken tämän nöyryyttävän spekuloinnin ja erilaisten epäluottamuslauseiden jälkeen jäisikin Ferrarille, joten olen saletti, että uusi talli on ensi kaudelle luvassa. Ylpeys se on Kimilläkin.
 
Revolt

Lead Singer
Liittynyt
19.1.2007
Viestit
3395
sanonpa tääsä yhteydessä mielipiteeni myös Montezemolon viimeaikaisista käyttäytymisistä. Talli on menossa kisaan, jolla on keskeisin merkitys tallin pistesijoitukselle. Pisteiden saalistus tosin on vain yhden, mutta sitä paremman kuskin kontolla. No mitä johtaja tekee: Ilmoittaa julkisesti, ettei kyseinen kuljettaja ole varmuudella Ferrarin miehiä. Toivonpa todella, että nämä lähtöhalut on Kimiltä itseltään kotoisin. Muutoin tuollainen johtajan käytös on sieltä halveksittavammasta päästä - miehellä jolla olisi kyllä varaa jakaa tukeaan ja tehdä silti mitä tekee. Ei riitä, että puree omaa sääreään, vaan aiheuttaa myös aivan tarpeetonta tallille lojaalien puurtajien nöyryytystä - myös Kimin tiimin työntekijöiden. Aja saatana siinä sitten voitosta.
Hyvin sanottu. Oli tilanne tosiaan millainen tahansa, ei tuollaisessa lausunnossa ole mitään järkeä eikä se ole kenenkään edun mukaista. Mielestäni siis todiste Monten impulsiivisuudesta ja machoudesta. Haluaa pönkittää omaa asemaansa. Robertsonit vievät tätä miestä (elleivät ole jo vieneet) kohta kuin sairasta kuselle.
 
Wilpuri

Senile Member
Liittynyt
28.6.1999
Viestit
9041
Sijainti
hki
Mitä tulee tuohon Montezemolon tunteellisuuteen ja lojaaliuteen Massaa kohtaan, niin siihen en usko. Kyllä noissa Monten jutuissa on paljon raadollisemmat vaikuttimet takana, näin uskoisin.
Tässä topikissa on paljon muutankin kommentoitavan arvoista, mutta tuikkaanpa tästä nyt nopean komppauksen.

Samaa mieltä tuosta.

Montezemolon "Massa ansaitsee toisen mahdollisuuden" -kommenttia ei kannata ottaa naivisti totuutena siitä, että mitä Montezemolo oikeasti ajattelee tilanteesta. Tuo nyt on vain tuollaisia ympäripyöreitä informaatiotasoltaan nolla olevia pressipuheita.

Ihan yhtä hölmöä olisi uskoa tuohon kuin vaikkapa iltapäivälehtien teorioihin vaikkapa siitä että Räikkönen voisi mennä Red Bullille kun siellä on Vettel ja Vettel on Kimin kanssa kamu.
 
Cmoney

Well-known member
Ylläpitäjä
Liittynyt
12.8.2004
Viestit
13757
Ainakin ens kaudella kimi kovapalkkaisin urheilija (golf ei ole urheilua). 30Me ferrarilta ja 10-20 Me jostain muusta tallista. Maikkarilta rahastaa vielä pari euroa kun antaa haastatteluja ja pari kuvaa käyttöön.
Ei tarvita kenenkään yksittäisen kaduntallaajan mielipidettä tuosta kun virallisesti golf on urheilua :)
Otsikon "yksi teoria" on saanut jo monta kaveria muilla teorioilla. Mielenkiintoisia aikoja...
 
gin

Aikuisten leikisti
Liittynyt
17.3.2008
Viestit
580
Sijainti
JJ:n pelihousut
Ihan yhtä hölmöä olisi uskoa tuohon kuin vaikkapa iltapäivälehtien teorioihin vaikkapa siitä että Räikkönen voisi mennä Red Bullille kun siellä on Vettel ja Vettel on Kimin kanssa kamu.
Siis väitätkö sinä, etteivät kuskit valitsekaan tallejaan muiden kuskikavereidensa mukaan? :eek:
 
Herman Gold

Well-known member
Liittynyt
15.5.2007
Viestit
555
Tässä sotkussa on varmaan kymmeniä eri vaihtoehtoja miten asiat voisi olla. Ei varmasti täyttä totuutta tule ikinä julkisuuteen ainakaan suoraan sanottuna.

Massan onnettomuus oli varmasti myös tälle sopimusasialle täysi katastrofi, kun mutkisti melko lailla asioita. No se on nyt varmaa, että Massaa ei potkita pellolle ennen kuin on saanut tilaisuuden näyttää kulkeeko vielä samaan malliin. Ferrarilla luulisi kuitenkin olevan pelko perseessä, miten se Massa sitten ajaakaan kun palaa. Siinä vaiheessa se toinen kuski on pitänyt jo nimetä, kun tämä selviää. Eli joko Kimi tai Alonso löytyy toisen tallin palkkalistoilta. Fisichellan palkkaus oli hyvä veto, mies on ihan pätevä korvaaja, ettei Schumia tai jotain katsomatonta korttia tarvitse vetää esiin, jos Massasta ei ole ajamaan.

Siinä tapauksessa, jos Alonso on valittu toiseksi kuskiksi tämä voi olla hyväkin asia niin Alonso saa ykkösen kohtelun eikä tulee riitaa Massan ja Alonson välille. Kimillekin tämä olisi hyvä juttu, saisi suuremman tuen ja keskittymisen tallilta jolloin tulosta olisi helpompi tehdä.

Kumman Ferrari valitsee? Vai onko se Kimi, joka valitsee Ferrarin ja jonkin muun tallin välillä? Vai heiluttaako Santander tahtipuikkoa, vaikka Ferrarin kohdalla näin ei uskoisi olevan? Mitä miettii Montezemolo? Onko Schumi tässäkin asiassa mukana ''neuvonantajana? Miten managerien osuus, Robertsonit ovat kovia luita, jos vedättävätkin sekasortoista Ferraria ihan 6-0? Onko Alonson managerilla paljoakaan asiaan sanomista, Briatore sai vieläpä porttikiellon juuri ykkösiin, onko tällä vaikutusta? Brawnin ja McLarenin kiinnostus Kimiä kohtaan, kuinka suurta se on? Renault-Alonso liitto, voiko Singaporen tapauksella olla jotain jälkimaininkeja? Kuinka pitkällä ollaan neuvotteluissa, onko päällä jonkinlainen pattitilanne ja viivytystaistelu? Kysymyksiä riittää ja soppa on paksua, se on varsin varmaa.
Minusta valinta on selvä ja Monten höpinät vahvistaa sen. Kimi lähtee ja hyvä niin. Pomot eivät ole enään hänen takanaan :mad_old:

Toivottavasti Kimi ajaa ensivuonna ja hyvässä tallissa. :thumbup:
 
Wilpuri

Senile Member
Liittynyt
28.6.1999
Viestit
9041
Sijainti
hki
Tuota Santanderia ei kannata sen kummemmin tuomita pahiksena (en nyt tarkoita, että täällä olisi noin tehtykään).

Heillä on motiivinsa ja kaavailunsa kuten kaikilla muillakin ja he tarjoavat mitä tarjoavat ja ehdottavat mitä ehdottavat.

Kyllä Ferrari varmasti pystyisi (ja olisi pystynyt) halutessaan viheltämään neuvottelut kuin neuvottelut poikki jos haluaisivat. Ei siellä aseella kukaan varmaankaan ketään uhkaa.
 
mikæl

Well-known member
Liittynyt
28.7.2000
Viestit
6949
Sijainti
Tampere
Sitä piti vielä sanoa, että se, mikä saa ainakin minun oloni tuntemaan hieman rauhallisemmaksi tämän asian suhteen, on se, että Kimillä on Robertsonit takanaan ja pöydän toisella puolella istuu nimenomaan italialainen herra. Vaikken tuohon Robertsonien henkilönpalvontaan haluakaan lähteä mukaan, niin kyllä jo ihan faktapohjallakin kavereilla on sen verran kovat näytöt, etten millään usko, että he jäisivät tässä pelissä kakkosiksi. Vaikka Monte onkin varmaan italialaiseksi tiukka mies niin silti hän on italialainen ja se on saletti miinus. Impulsiivisuus ja tietty macho-henkisyys ovat varmaan ominaisuuksista huonoimpia ja ennalta-arvattavimpia kun pöydän toisella puolella on ovelia brittejä ;)

Tuntuisi kyllä aika oudolta jos Kimi kaiken tämän nöyryyttävän spekuloinnin ja erilaisten epäluottamuslauseiden jälkeen jäisikin Ferrarille, joten olen saletti, että uusi talli on ensi kaudelle luvassa. Ylpeys se on Kimilläkin.
Ilokseni voin todeta olevani Revoltin kanssa täsmälleen samaa mieltä.
 
Rälle

Well-known member
Liittynyt
24.5.2000
Viestit
397
Jos Nico tosiaan on siirtymässä McLarenille niin miksi Heikki antaa koko ajan ymmärtää että kohta tulee hyviä uutisia. Samoin Whitmarsh kertoi (ainakin omasta mielestäni) epäsuorasti Heikin jatkavan tallissa.

Ainoa asia miksi omasta mielestäni tätä asiaa vetkutetaan, että McLaren ottaisi mielummin talliinsa toisen suomalaisen: Kimin. Jos McLaren haluaisi Nicon ja Nico haluaisi McLarenille, niin miksei sopimusta voitaisi jo julkistaa?

Itse olen lähes varma että ensi kaudella toista McLarenia ajaa suomalaiskuski.
Niin paljon kuin toivoisinkin Heikki Kovalaisen jatkavan F1-kuljettajan uraansa kilpailukykyisessä tallissa, niin samaan hengenvetoon joudutn toteamaan, että Heikin ura McLarenilla on toistaiseksi ohi. Tuskin Heikki miksikään testikuskiksi suostuu jäämään. Isommat kuviot jyrää nyt tässä McLarenin tilanteessa.

Nico olisi tullut jo aiemmin Mäkkärille, mutta vakoiluskandaali sai suunnitelmat muuttumaan ja Kovalainen sai mahdollisuuden. Heikki ei ole missään vaiheessa pystynyt osoittamaan olevansa tallikaverinsa veroinen, vaan on kerta toisensa jälkeen jäänyt tämän varjoon. Eikä talli ole epäröinyt kerta toisensa jälkeen antaa Heikille huonompaa kisastrategiaa lähtöruudukkoon tankkaamalla raskaamman polttoainekuorman.

Whitmarsh ei ole halunnut vahvistaa Heikin kohtaloa, koska:

1. Alonso-Kimi kuvio on vielä vahvistamatta
2. Kimi-Nico kuvio muokkautuu edellisen mukaan ja
3. Heikin tilanne McLarenille on vielä mahdollinen, mikäli jossain suunnalla hermo pettää ja koko Kimi-gate epäonnistuu, Nico julkistaa diilinsä Brawnille ja Heikki jääkin McLarenille "mukavana miehenä ja hyvänä tallikaverina".

Eli McLaren haluaa Kimin, mutta Nico on varasijalla 1, mutta jos tämä korttitalo romahtaa jostain syystä, niin siksi Kovalaista pidetään vielä "orrella odottamassa". Malttaako Heikki sitten odottaa kohtaloaan, vai onko hän jo käynnistänyt neuvottelut muiden tallien kanssa? Toivottavasti. Ennen McLaren-sopimusta Heikillä oli jo allekirjoitusta vaille valmis sopimus Toyotan kanssa. Mahtaisiko nyt olla Heikin aika aloittaa Toyotalla? Vai palaisiko hän Renaultille Kubican aisapariksi?
 
Rälle

Well-known member
Liittynyt
24.5.2000
Viestit
397
Mitä tulee tuohon Montezemolon tunteellisuuteen ja lojaaliuteen Massaa kohtaan, niin siihen en usko. Kyllä noissa Monten jutuissa on paljon raadollisemmat vaikuttimet takana, näin uskoisin.
Olen tästä eri mieltä. Massa olisi ilman onnettomuuttaan kohdannut Montezemolon raadollisuuden, mutta nyt se ei enää ole mahdollista Massan kunnon takia. Nyt siitä raadollisuudesta pääsee osalliseksi Kimi Räikkönen.
 
formulastara

Well-known member
Liittynyt
30.3.1999
Viestit
5691
Sijainti
hki finland
Minusta Montezemolon yllättävä happamuus Kimiä kohtaan voisi johtua siitä, että Kimi on kyllästynyt tallin paskanjauhantaan ja ilmoittanut kyseiselle herralle ajavansa toisessa tallissa ensi vuonna. Typeränä tunteidensa orjana Montezemolon on pakko päästä heti avautumaan, Massa ansaitsee sitä ja tätä(eli Kimi ei muka ansaitse) jne. Normizemoa.
 
Tästäkin on helppo olla samaa mieltä.
 
-Sentteri-

Well-known member
Liittynyt
27.8.2009
Viestit
466
Brawn taitaisi olla tällä hetkellä paras vaihtoehto Kimille. Britti-talli, jossa on loistava tallipäällikkö. Tuo italo-kultuuri ei taida olla pitkän päälle hyvä. Pitäkööt TodistajaX:n ja muut latino kuskinsa. Uskon Massa olevan kova pala myös TodiatajaX:lle ja siitökös se soppa syntyy. ;)

En usko että Kimi pelkää Hamiltonia mutta saattaisi osoittautua ajoittain kovaksi palaksi.

Tässä vaiheessa en sulkisi Red Bulliakaan pois laskuista Kimin uutena osoitteena sillä hehän haluavat uuden moottoritoimittajan ja käsittääkseni Ferrarin moottori on heille tällä hetkellä listan kärjessä kun mersua ei saa. Äkkiäkös nämä moottorin toimittamiset ja kuskivalinnat koplaa. Kaikki näyttää olevan F1:ssä mahdollista ja sitä paitsi kyseessä on varmasti miljoonat eurot. Paljonko Webber tienaa versus Kimin palkka, josta joudutaan todenäköisesti maksamaan ainakin leijonan osa kun Kimi työnnetään Ferkulta pois... :D
Edelleen olen sitä mieltä, että ensi kaudella mestaruudesta ajaa Ferrari ja McLaren, joten siinä Kimille parhaat tallivaihtoehdot minun mielestä. En usko, että Brawn loistaa enää ensi vuonna, jos ei ole taas jotain porsaanreikää säännöissä, josta voisivat hyötyä.
 
Peter

Svedu
Liittynyt
14.8.2008
Viestit
387
Calvin sanoi:
No eiköhän Kimi Buttonin tai Barrichellon kuitenkin ihan ajamalla kepitä. McLarenilla olisikin sitten haastetta. Sikäli kyllä samaa mieltä että tuskin edes tarjottaisiin sopimusteitse ykköskuskin asemaa.
Heh, kimifanit.

Miksi edes pitäisi tarjota mitään ykköskuskin asemaa tallissa eihän kimi moisia etuja edes tarvitse, jotta pärjää? Kyllähän nyt Kimi Hamiltonit pesee ;):rolleyes:

KimiFanit povaa täällä Alonsolle kovia aikoja Ferrarille.
Miksi?

McLarenilla, Alonso ajoi Rookie kuskia vastaan, joka kopsasi Alonson säädöt ja käytti alonson tuplamestarin tietoja hyväkseen. Alonsoa alkoi ketuttamaan moinen, että poika ajaa häntä lujempaa samoilla säädöillä ja tallissa räjähti. Ja kuinka moni pystyy väittämään, että Alonsoon panostettiin McLarenilla, kun oma poika pärjää yhtä hyvin?

Ferrarilla, Alonso tulisi ajamaan Massaa vastaan joka on ajanut ykkösiä vuodesta 2002 asti ja osaa itse säätää oman autonsa ja tietää itse miten saa ajettua tuloksia + on menestynyt tallissa yhtä hyvin mitä Kimi. joten onko tämä mitenkään suuri arvovalta tappio Alonsolle vaikka tulokset olisivatkin samaa tasoa mitä Felipellä?

McLarenissa 2007 ja Ferrarissa 2010 on ero Alonsolle. Huomioikaa se.
 
Banaani

In stereo where available
Liittynyt
29.3.2006
Viestit
5232
Sijainti
Manse
Oma näkökulma.

Kimin toimintatavat tuskin ovat koskaan sopineet Ferrarille koska makaronit ovat niin tunteellisia sählääjiä. Kimi ei näytä tunteitaan ja tuskin paljoa puhuu, vaikuttaa varmasti. Toisin kuin Schumi joka aina mellasti halaamaan tiimiään ja oli muutenkin mainio seuramies, momentumit oli korkealla. Lisäksi hänellä oli muita kuin italialaisia taustapiruinaan tekemässä oikeita päätöksiä. Jo 2007 Ferrarin touhu lähti alamäkeen ainakin taktisesti, mutta kaikesta huolimatta mestaruus onnistuttiin voittamaan ja säilyttämään asema mestaruustaistossa vielä 2008.

2007 tuli Kimille mestaruus kun se sopupelillä vakoiluskandaalin jälkeen annettiin Ferrarille. Mäkkimiehen voitto ei olisi ollut sopivaa.

McLarenilla sen sijaan on ollut ja on kaikenmaailman teknologiakeskukset ja helvetin kehittyneet simulaattorit joilla saadaan hierottua voittaja-auto vuodesta toiseen. Ainakin jos sitä ajaa huippukuski kuten Räikkönen tai vaikkapa nykyinen Hamilton. Heikki ei ole autolla juuri loistanut kisoissa, mutta vika lienee osittain kuskissa. Tästä johtuen olisi ihan mielenkiintoista nähdä Räksä Mäkillä taas, joskin Kimi veisi Heikiltä tallipaikan.

Ferrari-pomot julistaa loukkaantuneelle Massalle varmaa paikkaa vuodeksi 2010, mutta tallin maailmanmestari halutaan potkia pois vain Santander-pankin rahojen takia. Mielestäni varsin epäkohteliasta, toki iso sponsori varmasti kelpaa kun Philip Morris lähtee.

Myös Räksä-Brawn parivaljakko kuulostaisi paperilla mielenkiintoiselta. Valitettavasti en usko että talli jatkaa loistavia esityksiään enää ensivuonna. Se jää nähtäväksi.

Kaikenkaikkiaan aika sekavaa on meno nyt.
 
Calvin

Well-known member
Liittynyt
5.12.2002
Viestit
3560
Ilokseni voin todeta olevani Revoltin kanssa täsmälleen samaa mieltä.
Anteeksi mutta nyt on ihan pakko sanoa kun tuo Revoltin pisti silmään. Melkein kuin Revolting =

8 käännöstä sanalle revolting sanakirjassa englanti - suomi
1 luotaantyöntävä
2 oksettava
3 yököttävä
4 ällöttävä
5 iljettävä
6 inhottava
7 kuvottava
8 vastenmielinen

Tämä ihan huumorilla. :p
 
Calvin

Well-known member
Liittynyt
5.12.2002
Viestit
3560
Heh, kimifanit.

Miksi edes pitäisi tarjota mitään ykköskuskin asemaa tallissa eihän kimi moisia etuja edes tarvitse, jotta pärjää? Kyllähän nyt Kimi Hamiltonit pesee ;):rolleyes:

KimiFanit povaa täällä Alonsolle kovia aikoja Ferrarille.
Miksi?

McLarenilla, Alonso ajoi Rookie kuskia vastaan, joka kopsasi Alonson säädöt ja käytti alonson tuplamestarin tietoja hyväkseen. Alonsoa alkoi ketuttamaan moinen, että poika ajaa häntä lujempaa samoilla säädöillä ja tallissa räjähti. Ja kuinka moni pystyy väittämään, että Alonsoon panostettiin McLarenilla, kun oma poika pärjää yhtä hyvin?

Ferrarilla, Alonso tulisi ajamaan Massaa vastaan joka on ajanut ykkösiä vuodesta 2002 asti ja osaa itse säätää oman autonsa ja tietää itse miten saa ajettua tuloksia + on menestynyt tallissa yhtä hyvin mitä Kimi. joten onko tämä mitenkään suuri arvovalta tappio Alonsolle vaikka tulokset olisivatkin samaa tasoa mitä Felipellä?

McLarenissa 2007 ja Ferrarissa 2010 on ero Alonsolle. Huomioikaa se.
Ei kyse ole arvovallasta, vaan Alonson temperamentista joka tuskin sulattaa tasa-arvoista kohtelua. Kyse ei ole vain vuodesta 2007, vaan kiukuttelusta joka Renaultin omien lähteiden mukaan on päässyt valloilleen silloin kun kakkoskuski on ollut liian kilpailukykyinen hra Fernandoon nähden. Ei Alonsolle riitä se, että on suunnilleen tasoissa Massan kanssa.
 
mikæl

Well-known member
Liittynyt
28.7.2000
Viestit
6949
Sijainti
Tampere
Anteeksi mutta nyt on ihan pakko sanoa kun tuo Revoltin pisti silmään. Melkein kuin Revolting =

8 käännöstä sanalle revolting sanakirjassa englanti - suomi
1 luotaantyöntävä
2 oksettava
3 yököttävä
4 ällöttävä
5 iljettävä
6 inhottava
7 kuvottava
8 vastenmielinen

Tämä ihan huumorilla. :p
Hah. Joillakin nimimerkki kuvaa tekijänsä aikaansaannoksia - joillakin ei
 
Alpertti

Well-known member
Liittynyt
17.3.2009
Viestit
519
Ei kyse ole arvovallasta, vaan Alonson temperamentista joka tuskin sulattaa tasa-arvoista kohtelua. Kyse ei ole vain vuodesta 2007, vaan kiukuttelusta joka Renaultin omien lähteiden mukaan on päässyt valloilleen silloin kun kakkoskuski on ollut liian kilpailukykyinen hra Fernandoon nähden. Ei Alonsolle riitä se, että on suunnilleen tasoissa Massan kanssa.
Taitaa joo olla aika huono itsetunto hepulla
 
Status
Ei avoinna uusille viesteille.
Ylös