En tiedä löytyykö keneltäkään kiinnostusta aiheeseen, mutta vanhoja MM-rallien lähtöluetteloita lukiessa tuntuu että olisi mielenkiintoista spekuloida näin jälkikäteen Rallin MM-sarjan vanhoja osakilpailuja, ihan kisa kerrallaan alkaen ensimmäisestä MM-kaudesta-73, vaikka ihan nykypäivään asti. Tai ainakin 80-luvun lopulle asti. Pohjana voisi käyttää vaikka juwra.com-sivua, josta löytyy kaikki lähtöluettelot, reittitiedot ja tulokset.
Eli pientä jälkispekulointia ja muistelua, mitkä tallit ja kuljettajat lähti kisoihin ennakkosuosikkeina tai haastajina, keitä mielenkiintoisia nimiä löytyi lähtöluettelosta, minkälaisia reittejä ennen ajettiin, esim. yöpätkiä tai todella pitkiä kisoja, millaisia tapahtumia kisoissa tapahtui jne. Ja vaikka linkkejä kuvista tai videoista ym. Ensimmäisenä kisanahan oli -73 Monte Carlo, jossa Renault Alpinet hallitsivat.
Herätelläänpä tätä aihetta uudestaan, nyt kun rallikaudet ovat pian päättymässä ja "joulutauolla" on aikaa paremmin muistella ja spekuloida vanhoja mm-ralleja. Vähän nostalgiaa ja hienoja aikoja rallin parissa niille joita aihe kiinnostaa
Vuonna 1973 alkoi siis virallisesti ralliautoilun mm-sarja, tosin aluksi vain automerkkien mm-sarjana. Tuolloin MM-sarja ei vielä ollut niin merkittävä juttu talleille, vaan edelleen haluttiin panostaa yksittäisiin merkittäviin kisoihin, kuten Monte, Safari ja RAC. Näissä menestyminen oli paljon kovempi juttu kuin maailmanmestaruuspisteiden kerääminen. Säännöt eivät olleet niin tiukasti rajatut kuin nykypäivänä. Tallit saivat osallistua vain haluamiinsa kisoihin ja kuljettajat saattoivat kauden aikana ajaa usean automerkin palveluksessa. Mm.Waldegård solmi sopimuksen BMW:n kanssa, mutta ajoi myös Fiatin ja Porschen puikoissa muutaman kisan.
kausi 1973 1/13 Monte Carlo
Avauskisana kaudella 1973 ajettiin legendaarinen Monte Carlo. Kisa käynnistyi perinteisellä kokoontumisajolla yhdeksästä eri lähtökaupungista ympäri Eurooppaa. Osallistujamäärä oli vaatimattomat 278
Kovin panostus kisaan on Alpine-Renault tallilla joka on mukana 6 auton voimin. Kuskeina Bernard Darniche, Jean-Luc Therier, Jean-Pierre Nicolas, Ove Andersson, Jean-Claude Andruet ja Jean-Francois Piot. Jos nyt on ranskassa Sebastienit muotia, niin tuolloin näköjään Jean
Fordeilla mukana Mikkola ja Mäkinen. Lancialla Lampinen, Munari ja Källström. Fiatin puikoissa Waldegard, Pinto, Paganelli ja Barbasio.
Ensimmäisellä ek:lla (Col du Corobin) pohjat ajoi Hannu Mikkola yhdessä Sandro Munarin kanssa. Seuraavina Timo Mäkinen ja Simo Lampinen. Suomalaisilla siis loistava alku. Kakkospätkällä Alpinet rynnistivät huippuaikoihin. Seitsemän parhaan joukossa kaikki olivat Alpine-kuskeja paitsi Mikkola Fordilla, joka oli kolmas. Kolmospätkällä Mikkola veti taas pohjat ja johti kolmen pätkän jälkeen kisaa 38 sekunnilla ennen Sandro Munaria, joka oli Lancia Fulvian puikoissa. Seuraavina Alpine-kuskit Jean-Claude Andruet, Ove Andersson, Jean-Luc Therier ja Jean-Pierre Nicolas.
Sääolot vaihtelee Montessa perinteisesti kuivalta asvaltilta märkään, lumeen ja jäähän. Alpine-tallin autoille oli kisaan varattu yht. 1000! rengasta
Vähän eri rengasbudjetit kuin nykypäivänä.
EK 4 Burzet oli tapahtumaa täynnä. Simo Lampinen keskeytti Lancia Fulviallaan tekniseen vikaan ja samoille nurkille jäi myös Waldegård Fiat 124 Spyderilla. Pätkällä oli todella paljon lunta ja yksi kilpailija jäi lumeen kiinni tukkien samalla tien kokonaan seuraavilta. Kiertoreittiä ei ollut ja kaikkien odottamaan joutuneiden kilpailijoiden myöhästymisraja tuli täyteen. Järjestäjä päätti suuressa viisaudessaan hylätä nämä kaikki 150 autoa, jotka olivat jumissa pätkällä. Vain 59 kärkipään autoa oli ehtinyt ajamaan pätkän läpi ja jatkoivat normaalisti kilpailua eteenpäin. Kuskien painostamana järjestäjät lopulta sallivat kaikkien kuitenkin jatkaa kisaa ja antoivat hylätyille luvan ajaa Burzetin pätkä uudestaan. Tätä sääntöjen vastaista päätöstä taas pätkän läpäisseet 59 autoa eivät sulattaneet ja niinpä järjestäjät peruivat puheensa ja loput autot hylättiin sittenkin :idea:
Burzetin jälkeen Munari siirtyi johtoon, Therier toisena, Andersson kolmosena ja Mikkola putosi neljänneksi.
6.ek:n jälkeen Andruet siirtyi Alpinellaan johtoon, kun taas Munari keskeytti ajettuaan siirtymällä kallioon.
Kahdeksannen ek:n jälkeisellä siirtymillä tapahtui kummia. Kisasta hylätyistä 150 autosta n. 20 päätti estää kilpailun ajamisen kokonaan. He ajoivat autonsa tahallaan tiesuluksi estäen mukana olleita kilpailijoita pääsemään eteenpäin. Järjestäjät joutuivat perumaan päivän loput erikoiskokeet ja antoivat kilpailijoille 4 tuntia aikaa ajaa vapaavalintaista reittiä Monacoon. Mukana olleet kilpailijat joutuivat turvautumaan oveliin konsteihin. He kiersivät tiesulut mm. peltojen kautta ym.
Rauno Aaltonen joutui hakemaan paikallisen poliisin apuun. Poliisit tulivatkin isolla porukalla ja uhkasivat pidättää kaikki jotka eivät siirrä autojaan tieltä pois. Niinpä Aaltonen ja moni muu pääsi jatkamaan matkaa. Lopulta 51 autoa pääsi Monacoon illaksi. Tilanne ennen viimeistä etappia oli 1.Andruet 2.Andersson 3.Nicolas 4.Mikkola 5.Therier 6.Mäkinen.
Viimeinen osuus ajettiin yön pimeydessä kapeilla vuoristoteillä, mukana mm.legendaarinen Turini. Jäljellä oli 7 erikoiskoetta. Andersson lähti ajamaan Andruetin johtoa kiinni ja saavutti tätä kokoajan. Andruet pyörähteli Turinin pätkällä ja Ove Andersson siirtyi johtoon. Timo Mäkinen oli ongelmissa viimeisellä lenkillä. Hänellä oli kaksi rengasrikkoa, mutta vain 1 varapyörä. Timo lainasi katsojan autoa ja haki paikallisesta Ford-huollosta uuden renkaan. Myöhästymisminuutteja pääsi kuitenkin kertymään 6min .
Jean-Claude Andruet oli pudonnut pyörähtelyjensä takia kolmoseksi ja aloitti raivokkaan takaa-ajon. Ennen viimeistä pätkää hän oli ottanut johtopaikan takaisin Anderssonilta vain 14 sekunnin erolla. Viimeinen pätkä oli hurja jännitysnäytelmä jossa lopulta Andruet vie pidemmän korren ja voittaa koko kisan. Andersson jää hurjasta yrityksestä huolimatta toiseksi. Jean-Pierre Nicolas on kolmas. Alpineille huima kolmoisvoitto! Seuraavina Mikkola, Therier, Piot.
On nämä kisat olleet hiukan mielenkiintoisempia ja dramaattisempia kuin nykykisat :thumbup: