Jalkapallon MM 2010 Etelä-Afrikka

Lancer

Realisti
Liittynyt
23.7.2007
Viestit
20495
Sijainti
taas Suomessa
Saksahan on nykyisin vähän kuin Suomen jääkiekkomaajoukkue; arvokisoissa mennään aina välieriin, mutta kirkkainta kultaa ei tule millään.
 

Lunssila

Well-known member
Liittynyt
6.6.2008
Viestit
18217
Ihme hehkutusta "taitojalkapallon" ja "hyökkäysvoittoisen" joukkueen voitosta, kun Espanja on tehnyt tässä turnauksessa vain säälittävät 7 maalia. No eipähän tule sitä ongelmaa, että olisi kaksi suosikkia finaalissa, vaan voin reilusti kannustaa Hollantia voittoon. Ja Saksaa pronssille.
 

Matxi

81-04-05-07-08-14-15
Liittynyt
9.8.2000
Viestit
30477
Sijainti
toalet
Ihan oikea joukkue voitti eilisen pelin. Saksa oli täysin aseeton ja heikko.
Mutta toisaalta vituttaa nuo Espajan 1-0 0-0 pelit. Voisivat antaa FIFA:lta säännön että finaalissa voittavan joukkueen on tehtävä vähintään 3 maalia muuten ei mestaruutta heru.

Pääasia on että saadaan viimein uusi maailmanmestari.
 

Jacques

KKWCS:n Mietaa
Liittynyt
15.10.1999
Viestit
37045
Sijainti
Helsinki
Saksahan on nykyisin vähän kuin Suomen jääkiekkomaajoukkue; arvokisoissa mennään aina välieriin, mutta kirkkainta kultaa ei tule millään.
Ihmeen hyvinhän tuo Saksa sitten pelasi, jos oli Sumen jääkiekkomaajoukkueella mukana. :)
 

jaska

Ett silleen!!!!!!1 -mies
Liittynyt
29.12.1998
Viestit
32215
Sijainti
kyrkslätt
Espanja voi olla Saksalle kova vastus. Nehän on "kovia" vastaan menestynyt eritoten vastaiskupelillä ja antanut hallinnan toiselle osapuolelle.

- Espanja pitää siitä
- Espanjan pakit on tarpeeksi nopeita ja taktisia pelaamaan moista peliä vastaan

Sanoin just ennen tätä peliä naapurille, että Espanja on se jengi joka voi Saksan tiputtaa.
Kah! Noinhan se meni, Saksa antoi hallinnan Espanjalle, mutta Espanja ei antanutkaan Saksan pelata vastaiskupeliään.
 

Lancer

Realisti
Liittynyt
23.7.2007
Viestit
20495
Sijainti
taas Suomessa
Ihme hehkutusta "taitojalkapallon" ja "hyökkäysvoittoisen" joukkueen voitosta, kun Espanja on tehnyt tässä turnauksessa vain säälittävät 7 maalia. No eipähän tule sitä ongelmaa, että olisi kaksi suosikkia finaalissa, vaan voin reilusti kannustaa Hollantia voittoon. Ja Saksaa pronssille.
Mitä väliä aiemmilla otteluilla on kun nyt kaatui Saksa pelin jälkeen jota Espanja hallitsi alusta alkaen?
 

de rong

Banned
Liittynyt
17.1.2005
Viestit
3194
Joo ehdottomasti Hollannin puolella. Espanja pelaa aika junnaavaa syöttöpeliä mielin määrin mut pitää niille hattuu nostaa et piti Saksan jotenki aika pimennossa, ihmeen vaisu Saksa oli.
 

pendellstock

Well-known member
Liittynyt
19.11.2007
Viestit
2099
Olipahan taas tylsin jalismatsi ikinä.. Espanjalle jo ties kuinka mones samanlainen "voitto": potkitaan sisäsyrjällä viereiselle kaverille keski-alueella koko peliaika. Jos saa yhden maalin tehtyä niin jes.

Puuttuu kaikki kaunis pelaaminen: superkikat, loistavat kaukolaukaukset, mahtavat puolenvaihdot, ylipäänsä kaikki luovuus ja yllätyksellisyys.

Mitä Saksan otteisiin tulee, niin Müllerin poissaolo vaikutti yllättävän paljon sakujen peliin, lisäksi espanjan aktiivinen karvaus (koko ajan joku pedro tai juan siellä paineli valkopaidassa kiinni) aiheutti ongelmia selvästi. Olisinkin pitänyt pienenä ihmeenä, jos olisivat kyenneet yhtä rautaiseen esitykseen kuin Argentiinaa vastaan. Sellainen pelitaso vaatii nappilatauksen, ei pelikieltoja ja kovan itseluottamuksen sekä energiatason.

Hollanti vie finaalin. Toivottavasti. Ihan vaan taitojalkapallon kunnian nimissä!
 

Sue_me

Well-known member
Liittynyt
1.8.2005
Viestit
27848
Olipahan taas tylsin jalismatsi ikinä.. Espanjalle jo ties kuinka mones samanlainen "voitto": potkitaan sisäsyrjällä viereiselle kaverille keski-alueella koko peliaika. Jos saa yhden maalin tehtyä niin jes.
Espanjalaiset yrittivät monesti liian hienoakin kikkailua 16 alueen tuntumassa ja siitä vielä lähemmäs maalia. Hollantilaiset olisivat vetäneet jo kaukaa ja kovaa kun ei siitä näpertelystä yleensä tule mitään kuten eilenkin nähtiin. Kaksi kovaa joukkuetta finaalissa, sekä tietysti myös pronssimatsissa.
 

de rong

Banned
Liittynyt
17.1.2005
Viestit
3194
Espanja vaan osotti taas et jalkapallo on tavallaa karu laji. Arvokisoissa pyörii ties ketä loistavaa peliä esittäviä futismaita ja sitten joku menee loppuotteluun hyvin värittömällä pelillä. Argentiina teki sen 90, Brasilian peli oli vaisua ennakko-odotuksiin nähden 98. Silti ne meni finaaliin ja nyt sen teki Espanja.

En tiedä onnistuiko Espanja täysin jäädyttämään Saksan huippuvaarallisen taktiikan vai mikä oli mut Saksa oli täysin lyöty lähes alusta alkaen välierissä.

Pahinta on ettei Hollantikaan ole enää entisenkaltainen. Mut silti nyt tuli paras arvokisasijotus sitten EM-kisojen 1988!
 

Mehe Rienarsuo

Lupaavin tulokas
Liittynyt
9.3.1999
Viestit
20163
Sijainti
Konnektikuti
Espanjalaiset yrittivät monesti liian hienoakin kikkailua 16 alueen tuntumassa ja siitä vielä lähemmäs maalia. Hollantilaiset olisivat vetäneet jo kaukaa ja kovaa kun ei siitä näpertelystä yleensä tule mitään kuten eilenkin nähtiin. Kaksi kovaa joukkuetta finaalissa, sekä tietysti myös pronssimatsissa.
Espanja pelasi kuten heidän taktiikallaan tuleekin pelata. Juuri siten, että niitä vastahyökkäyspaikkoja ei Saksalle tullut. Se olisi ollut murhaa jauhaa ensin 9 miestä kuudentoista rajalle lyhytsyöttöpelillä ja sitten vetää huonosta paikasta päin vastustajaa ja saksalaiset saman tien vastaiskuun.

Hatunnosto Espanjalle. Hienosti pelattu.

Hollantia vastaan pelin ratkaissee Hollannin keskikentän pohjan aktiivisuus riittävän ylhäältä. Uskon, että toimii. Van Bommel ja De Jong hoitaa. Nää on Sneijderin kisat. Pari häkkiä finaalissa ja nimi isolla historiaan.
 
Ylös