Huhut Hulkenbergin potkuista sen kun vaan lisääntyy. Williams on menettämässä sponsoreitaan, ja tilalle on kaavailtu Pastor Maldonadoa rahasäkkinsä kera. Maldonado voitti tänä vuonna GP2 mestaruuden ennen Sauberille ensi kaudeksi siirtyvää Sergio Pereziä. Tämä oli tosin miehelle jo neljäs kausi sarjassa. Viime vuonna Maldonado ajoi Hulkenbergin tallikaverina, ja otti tulokkaalta pataan 100-0. Saksalainen voitti mestaruuden.
Urheilulliselta kantilta tarkasteltuna Hulkenbergin ulostamisessa ei taida olla mitään järkeä. Tulokset eivät ole olleet ihan sitä, mihin on aikaisemmin lahjakkaiden tulokkaiden kanssa totuttu, mutta täytyy ottaa huomioon että nykyään uudet kuskit eivät enää pääse testaamaan läheskään niin paljon kuin ennen. Siinä mielessä vertailu Hamiltonin, Kovalaisen tai Rosbergin tulokaskausiin on vähän turhaa. Yhtälailla esim. Petrov ja di Grassi ovat olleet vähän hukassa. Hulkenberg on kuitenkin mielestäni selvästi parantanut otteitaan kauden edetessä, ja pystynyt haastamaan Barrichellon. Ensi kaudella voisi odottaa miehen olevan vain ja ainoastaan vahvempi, ja siinä valossa lupaavan kuljettajan pois potkiminen olisi virhe.
Vaikkei Hulkenberg ole ehkä lunastanut ihan niitä odotuksia mitä miehen CV antoi odottaa, minun mielestä hän on silti yksi tulevaisuuden maailmanmestareista. BBC:llä Martin Brundle kommentoi aika osuvasti Petrovin ja Renaultin touhuja sanomalla, että tallille tulee lopulta kalliimmaksi ottaa huono maksukuski kuin pisteitä keräävä kuljettaja. Tietty jos Williamsin talous on täysin kuralla, niin eipä taida paljon olla vaihtoehtoja. Toivotaan kumminkin että Nico löytää paikkansa, mieluiten Sir Frankin poppoosta.