Ei.Tuliko mieleen että se voilla myös idiotismi vs idiotismi eikä faktisiin vastakohtiin perustuva?
Ei.Tuliko mieleen että se voilla myös idiotismi vs idiotismi eikä faktisiin vastakohtiin perustuva?
Tuli ja se selvisi viimeistään äsken, kun vilkaisin mitä vaihtoehtoa olet tässä pollissa äänestänyt. :thumbup:
Mutta tästä lienee turha enään jatkaa. Eiköhän asia tullut jo selväksi.
Sinänsähän tämä on ajatuksena mainio, mutta sitä voisi laajentaa myös kuluttajiin. Esimerkiksi sanomalehden kestotilauksen lopettaminen tai laajakaista tai puhelinoperaattorin vaihto olisi kiellettävä, ellei todistettavasti talous mene pakkaselle samoin esimerkiksi ruokaostokset olisi aina tehtävä samasta kaupasta. Työllisyyskin paranisi huomattavasti, koska yrityksillä ei olisi riskiä asiakasmenetyksistä. Lisäksi pitäisi palkata helvetinmoinen määrä virkamiehiä käsittelemään anomuksia ostopaikan vaihtamisesta. Jos perusteltu syy virkamiesten mielestä on olemassa ostopaikan vaihtamiseen tai tilauksen lopettamiseen, niin olisi hyvä olla noin puolen vuoden siirtymä-aika, jotta tapahtumaan voitaisiin varautua etukäteen.pitää myös kysyä, pitäiskö myös voittoa tekevältä yritykseltä kieltää irtisanomiset?
Hyvä että säkin ymmärsit mistä on kyse!:ahem:Sinänsähän tämä on ajatuksena mainio, mutta sitä voisi laajentaa myös kuluttajiin. Esimerkiksi sanomalehden kestotilauksen lopettaminen tai laajakaista tai puhelinoperaattorin vaihto olisi kiellettävä, ellei todistettavasti talous mene pakkaselle samoin esimerkiksi ruokaostokset olisi aina tehtävä samasta kaupasta. Työllisyyskin paranisi huomattavasti, koska yrityksillä ei olisi riskiä asiakasmenetyksistä. Lisäksi pitäisi palkata helvetinmoinen määrä virkamiehiä käsittelemään anomuksia ostopaikan vaihtamisesta. Jos perusteltu syy virkamiesten mielestä on olemassa ostopaikan vaihtamiseen tai tilauksen lopettamiseen, niin olisi hyvä olla noin puolen vuoden siirtymä-aika, jotta tapahtumaan voitaisiin varautua etukäteen.
:doubtful:
ja tuo johtaisi "hauskoihin" tilanteisiin. Firmalla on vaikka 10 liikettä, joista 7 tekee selkeästi voittoa ja 3 on selkeästi tappiollisia ja ne sijaitsee esim. paikoissa joissa ei ole kehitysmahdollsiuuksia. Firma on kuitenkin voitollinen noiden 7 liikkeen ansiosta, joten noita 3 liikettä ei voi lopettaa.
Sinänsä ei nuokaan tilanteet olisi ongelmallisia, jokainen toimipiste yhtiöitettäisiin omaksi oy'ksi, jolloin irtisanomiset voitaisiin toteuttaa. Toki se aiheuttaisi lisää turhia hallinnollisia kustannuksia.Kyllä ne vo lopettaa, mutta ensiksi pitää myös noiden 7 liiketoiminta saada niin huonoon jamaan, että tulee kokonaisuutena tappiota.
Tiedä vaikka tästä 'irtisanomisoikeuden poistosta voitollisilta yrityksiltä' vielä suomeen napsahtaisi talouden Nobel...
Jep, sama kun lakko-oikeus poistettaisiin, niin työsuhteiden olosuhteet tulisi väistämättä lähestymään kiinalaisten ja intialaisten tasoa.Tietysti kun ko.lakiehdotus tehtäisiin, niin sen jälkeen ei enää palkattaisi vakituisia työntekijöitä vaan kaikki työsuhteet muuttuisivat määrä-aikaisiksi. Vitun hieno homma.
Et ymmärtänyt niin älä sitten.. Jopa Moe (tai mikä vitun Jarno Antero nyt onkaan) ymmärsi, häpeä!No mä en pidä noita kahta (edes osittain toteutettuna eli koskisi vain voitollisia yrityksiä) ollenkaan vertauskelpoisina asioina. Sikäli erittäin pahasti jaskattu polli.
Työsuhteen voi purkaa, jos tietyt edellytykset täyttyvät. Esim. työntekijä ryyppää työpaikalla tai tekee esim. virkarikoksen tms. Toki esim. tuohon ryyppäämiseen liittyen pitää tulla ensin varoituksia ja voi olla muitakin koukeroita. Sikäli naurettavaa, jos noista tai jopa vakavemmista syistä hyvin taloudellisesti toimeentuleva yritys ei voisi tälläisiä työntekijöitä irtisanoa.
Edit: Työsulku vs. Lakko-oikeus.
Ei välttämättä, mutta todennäköisesti heikennyksiä työ-oloissa tapahtuisi. Mun käsittääkseni lakko-oikeuksia ei juuri kukaan ole poistamassa, toivotaan vaan hiukka tervettä harkintaa sen käyttöön. Toiset alat ovat helvetisti lakkoherkempiä kuin toiset, eivätkä ajattele jatkuvuutta. Merimiehet ja paperityöläiset ovat "etujaan" ajamalla aiheuttaneet toimialaltaan työpaikkojen tehokkaan poistumisen.Jep, sama kun lakko-oikeus poistettaisiin, niin työsuhteiden olosuhteet tulisi väistämättä lähestymään kiinalaisten ja intialaisten tasoa.
En unohtanut.. :ahem:Pojjaat unohtaa nyt lahjakkasti, että ainoa oikea vastaus on Jason Lamy Chappuis. Kaikki muu on idiotismiä. :thumbup:
No hei propagandan nimissä voidaan tietty laittaa vaikka mitä asioita vastakkain. :thumbup: Ja taatusti lopputulos on varma, jos vastakkain laitetetaan sellaiset asiat mitkä eivät liity toisiinsa ja toinen niistä kuulostaa about 107 kertaa pahemmalta.Et ymmärtänyt niin älä sitten.. Jopa Moe (tai mikä vitun Jarno Antero nyt onkaan) ymmärsi, häpeä!
Tosiaan.. Pointtina tosiaan se että yhtä järjetöntä on kieltää irtisanomisoikeus kuin kieltää lakko-oikeus.. Viis siitä onko ko. käsitteet suoraan verrannollisia toistensa kanssa. :tongue:
Tietysti kysymyksenasettelulla saadaan aika lailla sellainen tulos mikä halutaan.No hei propagandan nimissä voidaan tietty laittaa vaikka mitä asioita vastakkain. :thumbup: Ja taatusti lopputulos on varma, jos vastakkain laitetetaan sellaiset asiat mitkä eivät liity toisiinsa ja toinen niistä kuulostaa about 107 kertaa pahemmalta.
Siksi tää oli naurettava ja pahasti jaskattu polli.
Enkä edes halua nähdä tässä pollissa mitään piilotettuja merkityksiä (mitä siinä ei alunperin ollutkaan)....:ahem:
Teeppä polli, katotaan miten hyvin 97% toteutuu!Tietysti kysymyksenasettelulla saadaan aika lailla sellainen tulos mikä halutaan.
Esimerkiksi:
Pitäisikö siviilipalveluksen kesto olla 3 vuotta vai haluatko gorillan panevan sinua perseeseen päivittäin vuoden ajan?
Pitäisikö lakko-oikeus kieltää vai pitäisikö sinut salvata?
Pitäisikö irtisanomiset kieltää kaikissa tilanteissa vai hirtetäänkö sinut?
Kaikkiin em. kysymyksiin n. 97 % valitsisi ensimmäisen vaihtoehdon.
Varmaan kävisi juuri päinvastoin. Sitten sen jälkeen voisikin selitellä kaikenlaisia piilomerkityksiä, joihin vain viisaat osasi tarttua. :thumbup:Teeppä polli, katotaan miten hyvin 97% toteutuu!
Mutta, huom, vahingossa!Siksi tää oli naurettava ja pahasti jaskattu polli.
Pollioikeudet on vain VIPeillä!Teeppä polli, katotaan miten hyvin 97% toteutuu!
No olisi ollut parempi, jos olisi ollut vastakkain lakko-oikeus ja työsulku.Mutta, huom, vahingossa!
Pollihan oli just niin idioottimainen, kuin lakko-oikeuden poistamisesta.
Siitä pontsit taas kerran ÄSSÄLLE!:thumbup: