Forumin sanakirja

Dominic

Senior Member
Liittynyt
9.2.2000
Viestit
47813
Sijainti
Turku
Tosikanaria
Teukan, Mehen, Knoukkarin ja Mylliksen menomesta. Irstailua ja levottomuuksia. K-18.
 

Dominic

Senior Member
Liittynyt
9.2.2000
Viestit
47813
Sijainti
Turku
Oli siellä kai myös Jaska kokoomusnuorten reissulla, olisiko muitakin ollut. Ja kai joku Slovenialainen mäkihyppääjäkin löytyi.
Oon mäki vieraillut lentokoneessansa mukanansa Tapani Kansa, mutta vain vieraillut, koska oli ansa!
 

Tolerantti

Well-known member
Liittynyt
8.8.2000
Viestit
4704
Liittyy Mikko Maunulaan, mutta sitä alkuperäistä farkuissajuoksu tilannetta en muista/tiedä.
Tämä farkut jalassa siis. Nyt jo edesmenneen Mikon puoliso 72 kertoi, kuinka Mikko oli juossut aikoinaan koulussa 60 m todella huimaan aikaan. Opettaja oli kellottanut ja kehottanut ryhtymään pikajuoksijaksi. Suoritus oli niin kova, etteivät samanikäiset maailmantähdetkään (Ben Johnson mainittiin) siihen samanikäisinä kyenneet. Ja vieläpä farkut jalassa pinkaisi nuorukainen tuon huiman suorituksensa.

Tästä kehkeytyi ankara jarna, kun ei oikein uskottu. Epäiltiin mittausvirhettä jne. Marttyyrivetäytymisen tehnyt Runar oli yksi pääjarnari.

Sittemmin mikä tahansa ennakkoon ajatellen mahdoton suoritus onkin mahdollinen, kunhan se tehdään farkut jalassa.
 

Dominic

Senior Member
Liittynyt
9.2.2000
Viestit
47813
Sijainti
Turku
Musta toi Reps-lyhenne ei varsinaisesti liity mitenkään Forumiin, vaan on enemmän nuorison käyttämää sättislangia. En ole Forumilla tuohon juuri törmännyt.
 

Formulanomi

Seksikäs rumä kääpiö
Liittynyt
22.10.1999
Viestit
41380
Sijainti
Toisaalla
Tämä farkut jalassa siis. Nyt jo edesmenneen Mikon puoliso 72 kertoi, kuinka Mikko oli juossut aikoinaan koulussa 60 m todella huimaan aikaan. Opettaja oli kellottanut ja kehottanut ryhtymään pikajuoksijaksi. Suoritus oli niin kova, etteivät samanikäiset maailmantähdetkään (Ben Johnson mainittiin) siihen samanikäisinä kyenneet. Ja vieläpä farkut jalassa pinkaisi nuorukainen tuon huiman suorituksensa.

Tästä kehkeytyi ankara jarna, kun ei oikein uskottu. Epäiltiin mittausvirhettä jne. Marttyyrivetäytymisen tehnyt Runar oli yksi pääjarnari.

Sittemmin mikä tahansa ennakkoon ajatellen mahdoton suoritus onkin mahdollinen, kunhan se tehdään farkut jalassa.
Jep. Ja vaikka monessa olenkin ollut mukana, niin tuossa jarnassa olin todennäköisesti muistaakseni korkeintaan asiantilan seuraaja. ;)
F
Farkut parantavat merkittävästi suorituskykyä. Nomikin pinkoo satasen alle 10:ymmenen sekunnin farkut jalassa. Alkulähdettä tälle en muista..
Siksi sanakirjassa oleva - vaikka se muuten voisikin olla osuva - selitys tai tarkenne on erittäin huono. Muuttakaa tai saatte nenänakeista!
 

Quasimodo

Well-known member
Liittynyt
30.6.2008
Viestit
5455
Sijainti
Helsinki
Mistä muuten "kuka vitun pendeltokcs" ilmaisu sai alkunsa?
Villi veikkaus on, että joku on joskus vahingossa kirjoittanut Pendellstockin nimen muotoon "Pendeltocks" ja sitten joku on sen pohjalta lisännyt tuon tägin. Tämä oli puhtaasti mutua, mutta tuo tuntuu todennäköisimmältä selitykseltä.
 

Tsuhna

Absent Member
Liittynyt
2.11.1999
Viestit
18746
Sijainti
Toisaalla
Siksi sanakirjassa oleva - vaikka se muuten voisikin olla osuva - selitys tai tarkenne on erittäin huono. Muuttakaa tai saatte nenänakeista!
Haista sinä ryökäle mustikkapiirakkaa :mad:

Mutta toki Tolerantin selvenne on selventävämpi. Vaihdettakoon se oitis, hop
 

Mehe Rienarsuo

Lupaavin tulokas
Liittynyt
9.3.1999
Viestit
20163
Sijainti
Konnektikuti
Villi veikkaus on, että joku on joskus vahingossa kirjoittanut Pendellstockin nimen muotoon "Pendeltocks" ja sitten joku on sen pohjalta lisännyt tuon tägin. Tämä oli puhtaasti mutua, mutta tuo tuntuu todennäköisimmältä selitykseltä.
Tunnustaudun tuon tagin luojaksi. Ihan vaan siltä pohjalta, että hahmo Pendellstock oli todennäköisesti itse tagannyt tyyliin "Pendellstock on kingi" tai jotain muuta vastaavaa. Hahmon esiintyminen oli muutoinkin vähän turhan omaa minää ilman mitään botnea, että tempaisin moisen tagin. Messagemeiningillä.
 

Makkonen

Guest
T: nim. Jusban

Jusban ilmeisesti on käyttänyt tätä melko usein, vai mistä lie peräisin?
 

Puhis

Banned
Liittynyt
20.11.2009
Viestit
1449
Sijainti
Pukinmäki, Helsinki
Pendeltöksistä tuli mieleen, että Lancia Delta S4 puuttuu sanakirjasta! Sehän on sentään nopeampi kuin F1-auto. :ahem:
 
Ylös