Kyse onkin siitä, että yrittäjä voi laskuttaa yritystään oman auton käytöstä - eli saada km-korvauksia verottomana. Nyt tuota summaa ollaan pudottamassa.
Varsin hankalaksi tilanne voi mennä jos yrittäjä on hankkinut auton, jonka on kulut ajatellut maksaa km-korvauksilla.
Kyllähän mä tuon tiedän, olen sitä tehnyt vasta parikymmentä vuotta. Kun toit esille tuon pienituloisen yittäjän, niin verojen kasvu on suht pientä. Voihan yrittäjä tuossa tapauksessa myydä autonsa yritykselleen, mutta silloin se tulisi vielä kallimmaaksi.
Eipä taida olla kuin vajaa kymmenen vuotta, kun yrittäjän veroton km-korvaus samoin kuin päiväraha oli noin puolet palkkatyöntekijän vastaavista korvauksista.
Niin kuin jo aiemmin mainitsin, ei mulla ole mitään sitä vastaan, että veroton km-korvaus on suurempi kuin todelliset ajetun kilometrin kustannukset, ainoa mikä mua on vituttanut on se, että teeskennellään sen vastaavan todellisia kuluja.
Aika harvalla, varsinkaan paljon matkustavalla, elinkustannukset nousevat päivärahaa vastaavasti. En mä kuitenkaan sen perusteella olisi päivärahaa pienentämässä. Näkisin ylimitoitetun päivärahan hyvityksenä reissupäivien epämukavuudesta.
Toki autolla voi ajaa siten, että kulut on pari euroa kilometri tai kuluttaa reissussa siten, että ei tuo päiväraha kata lisääntyneitä kuluja.