Sosiaaliturvan varassa voi tänään elää asunnossa, joka maksaa 400.000 euroa. Esimerkiksi maahanmuuttajille on annettu tällaisia asuntoja Helsingissä, koska tavoitteena on estää maahanmuuttajien ghettoutuminen ja asuminen samalla asuntoalueella. Monilapsisille perheille ei suurasuntoja ole riittävästi kaupungin vuokrataloissa, minkä vuoksi monet sosiaaliturvan varassa elävät perheet ovat saaneet asunnon uusista kovan rahan asunnoista.
Liian hyvä asumistaso yhteiskunnan rahalla johtaa siihen, että perheeltä viedään kaikki mahdollisuudet pyrkiä elättämään itse itsensä. Kalliissa asunnossa asuva ei pysty koskaan ansaitsemaan niin paljon, että hän voisi omilla rahoillaan asua paremmin. Ei, vaikka hänestä tulisi ministeri. Kun asuntoon maksetaan vielä verorahoista kaikki kalusteet ulkomailta tuotavia luksusparivuoteita myöten, on viety viimeisetkin kotoutumisen mahdollisuuksien rippeet.
Oleskeluluvan saanut vastaanottokeskuksen asukas kikkailee yhä useammin asunnoilla siten, että hänen lähipiirinsä järjestää asunnon. Takuuvuokra maksetaan vastaanottokeskuksissa säästyneillä rahoilla tai lähipiirin toimesta. Kun asuntoon on päästy, sosiaalitoimen on pakko maksaa asunnon vuokra, vaikka vuokra olisi korkeakin.
Nuoret perheet, jotka itse maksavat elämisensä ja asumisensa, joutuvat muuttamaan yhä kauemmas periferiaan pääkaupunkiseudulta. Sen sijaan keskustassa ja sen läheisyydessä asuu yhä enemmän asukkaita, joiden asumisen maksaa yhteiskunta, vaikka he eivät ole edes aikeissa mennä töihin. Tämän nurinkurisen tilanteen voi korjata vain sillä, että kansalaiset, joiden eläminen maksetaan yhteisistä varoista, siirretään pois kaupunkien keskustoista ja kauemmas pois pääkaupunkiseudulta. Suomessa on tyhjillään kokonaisia kerrostaloja, ja niiden käyttöönotto on paljon edullisempaa kuin rakentaa Helsinkiin uusia asuntoja.
Lakia tulee muuttaa siten, ettei kokonaan sosiaaliturvan varassa elävä työikäinen kansalainen voi vapaasti päättää, missä hän asuu. Jos kyse on oleskeluluvan saaneesta turvapaikan hakijasta, turvallisuus voidaan taata kaikkialla Suomessa. Enemmän vaatiminen ei ole kohtuullista.
Silloin perheille voitaisiin antaa isommat asunnot, jos asuntojen koko on joku ongelma. Helsingin Sanomat kirjoitti 18.3.2010 siitä kuinka somalit asuvat ahtaasti. Esimerkkiperheen kahdella perheenjäsenellä oli Espoon Olarissa 59 m2 asunto, jonne isä ei mahdu kolmanneksi. Jokainen oman asunnon ostanut osaa arvioida kuinka kohtuutonta tällainen valittaminen on.
Suomalaisen elämänmenon kannalta kohtuuttominta on tukea moniavioisuutta siten, että jokaiselle yksinhuoltajana esiintyvälle vaimolle annetaan asunto ja myös mies saa oman yhteiskunnan maksaman asunnon. Veronmaksajat toimivat meille kuulumattoman kulttuurin aisankannattajina.
Päättäjämme pitävät sosiaaliturvan varassa asuvia pieninä lapsina. Siksi he maksavat asunnon vuokraan tarvittavat rahat asukkaan tilille. Tiukatessani perustetta tälle rahan siirrolle, sosiaalitoimen virkailija sanoi syyksi, että niin opetetaan asukas käyttämään rahaa. Ja hyvin ovat oppineet. Jotkut pitävät rahat itse ja käyttävät vuokrarahat erilaiseen kivaan. Rahoilla jopa matkustetaan lomalle kotimaahan, josta on paettu hengen uhalla. Kun tullaan Suomeen takaisin on vuokrat maksamatta, mutta ei hätää, sosiaalitoimi ei laita asukasta kadulle, vaan maksaa kiltisti toiseen kertaan vuokrat. Jos nyt ei muuta osata tehdä, pitäisi vuokrat maksaa suoraan sosiaalitoimesta vuokranantajalle ja tämä kikkailu loppuisi. Vuokran omavastuuosa voidaan tällöin vähentää suoraan toimeentulotuesta.
Yksi asumisen paradoksi on, että sosiaalitoimi maksaa työttömien maahanmuuttajien kaikki asumiskustannukset luksusasuntoja myöten, mutta monet työperäiset maahanmuuttajat elävät ahtaasti parakeissa tai kuin sillit suolassa kerrostaloasunnoissa. Media ja hyvät ihmiset ovat kiinnostuneita vain tänne tulleiden kerjäläisten ja varkaiden asumisoloista, eivätkä pysty näkemään kokonaisuutta.
Kaikkea ei voi saada. Jos haluamme tänne paljon sosiaaliturvan varassa eläviä maahanmuuttajia, on meidän hyväksyttävä asumiskeskittymät, jotka ghettoutuvat ajan myötä. Yhteiskunnalla ei yksinkertaisesti ole varaa antaa jokaiselle maahanmuuttajalle asuntoa kovan rahan asunnoista hyvillä asuntoalueilla.
Helsingissä on jatkuva asuntopula. Tänne tulevilla maahanmuuttajilla on etuoikeus kaupungin maksamiin asuntoihin. Tämä osaltaan pitää asuntojen hintaa korkeana. Asumiskulunsa itse maksavat tulevat maksumiehiksi kahta kautta: ensin maksetaan omat korkeammat asumiskulut ja sitten korkeampien verojen kautta muitten asumiskuluja. Asuntovelallisen elämä ei lopu koskaan: kun asunto on maksettu alkaa asuntojen peruskorjausten maksaminen.
Samaan aikaan asumisen vapaamatkustajia on yhä enemmän ja heidän määränsä tulee lisääntymään mm. koska Afrikan väestöräjähdyksen kiihtyminen kasvattaa edelleen tänne tulevien määrää.
Maahanmuuttajien uudet asunnot maksaisivat 9 miljardia euroa vuoteen 2025 mennessä.
Helsingin verotulojen määräksi on arvioitu vuonna 2010 1,8 miljardia euroa, joten maahanmuuttajien asuntojen hankkiminen veisi viiden vuoden ajalta kaikki verotulot.
Jokainen edes välttävästi Elon laskuoppia osaava ymmärtää, ettei Helsingillä eikä Suomella yksinkertaisesti ole varaa massiiviseen maahanmuuttoon. Ei hyvinvointi-Suomen kaikkia muita palveluja voida ajaa alas, jotta rahaa jäisi riittävästi maahanmuuttajien asuttamiseen.
