Olipa räikeää tuomaritoimintaa. Koko kaudella ei ole tullut oikeastaan mistään rangaistuksia, mutta jos erehtyy ohittamaan kun radan reunassa liehuu vihreä lippu, johan alkaa karttakeppiä napsua sormille
Jos ohittaminen olisi todella ollut kiellettyä, olisi mielestäni pitänyt palauttaa Alonson ja Schumin sijoitukset takaisin tilanteeseen ennen ohitusta. Ihan naurettavaa antaa 20s rangaistus sääntöjen puitteissa hyvin epäselvästä tilanteesta.
BBC:llä Ross Brawn esitteli todistusaineistoa siitä miksi Mercedeksen mielestä ohitus oli laillinen, ja omaan silmään materiaali näytti järkevältä. Brawn on tunnetusti aika tarkka löytämään porsaanreikiä säännöissä, ja siksi oli vaikeaa uskoa että hän olisi tälläkään kertaa väärässä. Kyseessähän oli siis varsin selkeä porsaanreikä, mutta sellaisia jää kun ei laadita sääntöjä kunnolla… Täytyy kyllä silti ihailla tapaa jolla Schumi käytti tilanteen hyödykseen, ei ihme että mies on 7-kertainen mestari. Lieköhän Kimi olisi pistänyt yhtä opportunistisen liikkeen kehiin, vai olisiko kokenut sen reilun pelin vastaiseksi?
Oma veikkaukseni on että Oviedon epäjumala olisi kokenut tässä hypoteettisessakin tilanteessa saman kohtalon.
Täytyypä muuten vielä kehua Kubican suoritusta. Mies puristi Rellustaan ihan kaiken irti, tulee ihan mieleen Kimi vuonna 2005. Odotellaan mielenkiinnolla millaista jälkeä tulee, kunhan puolalainen pääsee todella kilpailukykyisen auton rattiin. Tämän vuoden Ferrarilla olisi varmasti tullut kovempaa tulosta kuin nykyisellä ykköskuskilla