Tuosta Tukholman kisasta piti vielä yksi huomio kertoa. Pääluokkahan oli selkeästi STCC ihan jo kisan nimestä lähtien. Ennen niiden ekaa lähtöä tunnin show ja päivän viimeinen lähtö oli myös STCC-lähtö jonka jälkeen ilotulitusta sun muuta. Illalla television urheilu-uutisissa tapahtumasta kerrottaessa näytettiin pitkä pätkä STCC-lähtöjä, mutta muista luokista ei näytetty edes tuloksia.
Kuitenkin toiseksi viimeisenä ajetun Camaro-lähdön jälkeen suuri joukko yleisöä lähti valumaan ulos raviradalta. No niin minäkin, koska varikko oli ulkopuolella, mutta suurin osa muista suunnistikin parkkipaikalle. Lähtivät kotio ennen viimeistä lähtöä. Eli ainakin osalle porukasta syy tulla paikalle oli ainoastaan Camarot. Sarjan suurimmat sponsorit taitaa kuitenkin löytyä STCC-luokasta (volkkarin logoja oli joka paikassa ja vip-porukkaa riitti) ja ne sanelevat mitä luokkaa mainostetaan.