Koska EU kaatuu?

  • Viestiketjun aloittaja T.K
  • Aloituspäivämäärä

Capello

Well-known member
Liittynyt
25.8.2010
Viestit
352
En usko enkä toivo, että EU kaatuisi. Moni nauttii EU:n tuomia hyötyjä huomaamattaan. Lisäksi EU auttaa ja tukee maita unionin lähistöllä ja kauempanakin. Lopulta kaikki koituu hyödyksi myös meille. Talouskriisin vuoksi oltaisiin todennäköisesti oltu (ja edelleen oltaisi) syvällä kusessa, ellei integraatiota olisi. Toki jotkut EU:n asiat ovat kiistanalaisia, mutta päätyössään eli rauhan ylläpitämisessä etenkin Euroopassa unioni on onnistunut. Mielelläni maksan rauhasta myös jatkossa.
 

Archie

Well-known member
Liittynyt
14.2.2000
Viestit
13050
Mitenkään vähättelemättä EU:ta.. on vaikea uskoa, että nykyisistä jäsenmaista yksikään olisi sodassa ilman EU:ta.

Saa nähdä miten käy, kun Irlannilla alkaa olla vaikeuksia. Tarvitaanko pelastuspakettia ja jos tarvitaan, niin tuleeko muitakin perässä.. silloin nimittäin pelastuspaketit loppuvat.
 

pendellstock

Well-known member
Liittynyt
19.11.2007
Viestit
2099
Sataa kivasti nääkin uutiset Soinin laariin (huomatkaa kuinka Jyrki Kataisella kova paikka pidättäytyä antamasta suoraa tukea Irlannille Suomen rahavaroista kun vaalit lähestyy ja Soini saanut jo nyt suosiota paljon:D):

Kieltämättä hyvä kysymys on se, miksi ihmeessä suomalaisten veronmaksajien ptäisi omasta lompakostaan pelastaa Irlantilaiset ykityispankit hölmöilyistään?
 

jps

nimimerkkien jahtaaja
Liittynyt
17.11.2000
Viestit
31093
Sijainti
täällä
Kieltämättä hyvä kysymys on se, miksi ihmeessä suomalaisten veronmaksajien ptäisi omasta lompakostaan pelastaa Irlantilaiset ykityispankit hölmöilyistään?
Sinänsä pankkien pelastamien on välttämätöntä, koska usko talous- ja rahoitusjärjestelmän toimivuuteen on välttämätöntä. Tapa, jolla pankit pelastetaan on kuitenkin ihan toinen juttu.

90-luvun lamassa Suomessa pankit pelastettiin koskematta niiden omistuksiin, Ruotsissa ja Norjassa pankkituen vastikkeeksi otettiin koko tai suuri osa omistuksesta valtiolle. Erona oli se, että Suomessa pankkien pelastaminen maksoi kymmeniä miljardeja valtiolle, Ruotsissa ja Norjassa valtio taas tienasi kymmeniä miljardeja pankkien pelastamisesta.
 

Archie

Well-known member
Liittynyt
14.2.2000
Viestit
13050
Voidaan myös kysyä, että kuinka uskottava on sellainen järjestelmä, jossa tarvitaan valtioita tuon tuostakin pelastamaan yksityisiä pankkeja.
 

jps

nimimerkkien jahtaaja
Liittynyt
17.11.2000
Viestit
31093
Sijainti
täällä
Voidaan myös kysyä, että kuinka uskottava on sellainen järjestelmä, jossa tarvitaan valtioita tuon tuostakin pelastamaan yksityisiä pankkeja.
Pankkien valvonta ja erityisesti riskien ymmärrys on avainasemassa. Suurin osa pankkikriiseistä johtuu, ettei riskejä ymmärretä. Tämä viimeinen häslinkihän alkoi siitä, ettei kukaan enää ymmärtänyt erilaisten instrumenttien arvon muodostumista ja niiden seurannaisvaikutuksia.

Useimmiten pankkikriisien taustalla on holtiton lainan anto ja otto. Ahneus on suurempi kuin pelko rahojen menettämisestä.
 

Archie

Well-known member
Liittynyt
14.2.2000
Viestit
13050
Millä perusteella? Sillä, että tekisin sellaisen päätöksen, jonka suurin osa kansasta tekisi?

Heikot on perusteet populistileimasimelle jos näin on..
Se oli sarkasmia.

Suomalaista keskustelua leimaa aika nopea leimaaminen. Jos erehdyt kritisoimaan maahanmuutopolitiikkaa tai sen totetusta - olet rasisti. Jos arvostelet kehitystuen mallia - olet riistokapitalisti. Jos olet eri valtaapitävien kanssa EU-asioista - olet populisti. Jos tuumit ettei julkinen sektori toimi tehokkaasti - olet hyvinvointiyhteiskunnan romuttaja. Jos kritisoit uskonollisten piirien oppeja (edes joitakin) - olet kiihkoateisti tai uskonvihaaja. Eli kategoria kyllä aina löytyy.
 

pendellstock

Well-known member
Liittynyt
19.11.2007
Viestit
2099
Se oli sarkasmia.

Suomalaista keskustelua leimaa aika nopea leimaaminen. Jos erehdyt kritisoimaan maahanmuutopolitiikkaa tai sen totetusta - olet rasisti. Jos arvostelet kehitystuen mallia - olet riistokapitalisti. Jos olet eri valtaapitävien kanssa EU-asioista - olet populisti. Jos tuumit ettei julkinen sektori toimi tehokkaasti - olet hyvinvointiyhteiskunnan romuttaja. Jos kritisoit uskonollisten piirien oppeja (edes joitakin) - olet kiihkoateisti tai uskonvihaaja. Eli kategoria kyllä aina löytyy.
Pahoittelut sarkasmin puutteestani:alppu:

Sinänsä olet kyllä oikeassa pointissasi:

-Jos sanot ääneen, että somalialaistaustaisten maahanmuuttajien keskuudessa tutkimusten mukaan työttömyys% huitelee 90% tuntumassa tai ihmettelet sitä, miksi maahanmuuttajataustainen henkilö saattaa syyllistyä 4 kertaa todennäköisemmin törkeään raiskaukseen, niin olet automaattisesti kapeakatseinen rasisti.

-Ja kehitystuen leikkaamisen ehdottaminen tilanteessa, jossa tämä tuki rahoitetaan ottamalla valtiolle 14 miljardia velkaa, tekee sinusta niinikään rasistin ja kapeakatseisen.

-Jos pohdit, miksi Suomen pitää maksaa enemmän EU:lle kuin se EU:sta saa (Suomi muuten EU:n suurin nettomaksaja suhteessa väkilukuun tällä hetkellä), olet tosiaan kapeakatseinen populisti.

-Jos ihmettelet, mitä järkeä kasvattaa julkisen puolen menoja vielä lisää kun ne ovat jo yli tuplaantuneet vuodesta 1990 valtion tulojen pienentyessä koko ajan ja homma rahoitetaan lainanotolla (ironiaa on, että pahoinvointi näyttää vain kasvavan yhteiskunnassa mitataan sitä miten tahansa), olet tosiaan hyvinvointiyhteiskunnan romuttaja.

-Ja tosiaan jos otat kantaa jotenkin uskonnolliskulttuurisiin (mielestäsi) epäkohtiin, joista esimerkkeinä olkoon nyt vaikkapa moniavioisuus, olet suoraan kapeakatseinen ateisti.

Mitä tästä opimme: Sen, että asioihin ei voi puuttua/niitä ei voi korjata, ennenkuin faktat ja ongelmat voidaan sanoa ääneen leimautumatta suoraan johonkin naivistiseen lokeroon. Suomessa on tällä hetkellä monta sellaista ajan ilmiötä, joista tulisi voida keskustella kiihkottomasti ja ääneen, vasta sitten niihin voidaan etsiä ratkaisuja. Esimerkkinä maahanmuuttajien ongelmissa ratkaisu olisi usein heidän parempi integroiminen osaksi yhteiskuntaa (Suomen kielen opetus, töidenhaussa auttaminen jne).

Liian usein niin politiikassa kuin mediassakin ratkaisuja ei saada aikaan siksi, että ongelmien ja haasteiden faktuaalisista asiantiloista ei puhuta ääneen vaan asiat lakaistaan maton alle. Tunnettua on, että siellä ne eivät ainakaan korjaannu. Yleensä päinvastoin:nope: Ja tuloksena on sitten tällaisia Göteborgin mellakoita, joissa palokuntakin kieltäytyy sammuttamasta palavia autoja, koska saavat kiviä niin paljon niskaansa. Kannattaisi keskustella ja tehdä korjaavia toimenpiteitä ennen kuin tällaiseen ajaudutaan asioissa yleensäkin.
 

Mosse

Skidmark
Liittynyt
5.3.1999
Viestit
104235
Sijainti
On earth
Kovasti huolissaan nyt ollaan vähän joka suunnalla asiantuntijoiden toimesta.

Irlanti tulee suomalaisen kukkarolle

Suomalainen veronmaksaja joutuu tukemaan talouskriisistä kärsivää Irlantia tavalla tai toisella.

Sampo Pankin johdon neuvonantajan Lauri Uotilan mukaan Suomen tuki tulee olemaan joko takuita tai selvää rahaa. Irlannin talous on kuitenkin niin pieni, että kovin kalliiksi ei tuki Suomelle tule.

"Irlannin otettava apua vapaaehtoisesti tai pakolla"

EU ja IMF lähettävät asiantuntijansa Dubliniin


Myöskään talousongelmien kanssa yhtä lailla painivan Portugalin mahdollinen tukeminen ei rasita kovin paljon suomalaista veronmaksajaa. Toista on sen sijaa Espanja. Sen talouden painoarvo on sen verran suuri, että sen tukeminen rasittaisi jo enemmän Suomen taloutta.

Uotila korostaa, ettei Irlannin tilanteen hoitamisessa ole vaihtoehtoja.

- Pankit on pakko pelastaa, koska toinen vaihtoehto olisi paljon huonompi. Jos pankit päästettäisiin konkurssiin, tallettajat menettäisivät huikeita rahamääriä ja se olisi vielä surkeampi vaihtoehto, Uotila toteaa MTV3:n Huomenta Suomessa.

Tilanne heijastuisi Uotilan mukaan myös muualle Eurooppaan, koska pankit ovat keskenään paljon tekemisissä.

Euroalueen ongelmat ovat lisänneet kriittistä suhtautumista yhteisvaluuttaan. Uotila muistuttaakin euron taustoista.

- Euroaluehan ei ole alunperinkään mikään talouspoliittinen hanke, vaan ulkopoliittinen hanke, josta puhuttiin jo 50-luvulla. Sanottiin ,että sitten Eurooppa on riittävän yhtenäinen, kun sillä on yhteinen valuutta.

Ongelmista huolimatta Uotila ei lähtisi purkamaan euroaluetta.

- Sitä ei kannata lähteä purkamaan, sillä sitten kaatuisi koko EU, Uotila arvioi.
 

Tsuhna

Absent Member
Liittynyt
2.11.1999
Viestit
18746
Sijainti
Toisaalla
Pointtikyssäri kuulunee, että oliko/onko Eurooppa riittävän yhtenäinen yhteiseen valuuttaan, vai runnottiinko yhteinen valuutta tekemään Eurooppa riittävän yhtenäiseksi?

Veikkaisin jälkimmäistä.. Annettiin Ferrari alakoululaiselle ja nyt ollaan huolissaan kun se ajelee pitkin seiniä sillä.
 

jps

nimimerkkien jahtaaja
Liittynyt
17.11.2000
Viestit
31093
Sijainti
täällä
EU'lla yksi suurimmista ongelmista on erilaisten tukien käytön valvomatta jättäminen ja vaikka epäkohtia ja väärinkäytöksiä löytyykin, niin niihin ei puututa riittävän ankarasti.

Vastaavasti EMU-alueella on luotettu sinisilmäisesti myös eteläisen Euroopan valtioiden väärennettyihin ilmoituksiin valtion taloudesta ja petoksista ei ole seurannut sanktioita.
 

Archie

Well-known member
Liittynyt
14.2.2000
Viestit
13050
EU:n ongelma on ollut ylipäätään lähteä tukisysteemeihin. Sehän on oikea euroopan laajuinen Kela. Suomessa tarvitaan n-virkamiestä, jotta sinne saadaan rahaa maksettua. EU:ssa tarvitaan n-virkamiestä, että osa rahasta saadaan takaisin suomeen maksettua. Suomessa tarvitaan n-virkamiestä ottamaan vastaan tämä raha ja pistämään se täällä jakoon (esim. maatalous, yritystuet..).

Mitä enemmän noita tukisysteemejä ja niihin liittyviä viidakoita on, sitä enemmän rahaa kuluu pyörittelyyn, huijauksiin, välistävetoihin yms.
 

Capello

Well-known member
Liittynyt
25.8.2010
Viestit
352
EU'lla yksi suurimmista ongelmista on erilaisten tukien käytön valvomatta jättäminen ja vaikka epäkohtia ja väärinkäytöksiä löytyykin, niin niihin ei puututa riittävän ankarasti.

Vastaavasti EMU-alueella on luotettu sinisilmäisesti myös eteläisen Euroopan valtioiden väärennettyihin ilmoituksiin valtion taloudesta ja petoksista ei ole seurannut sanktioita.
Kovasti kyllä haluaisin lisätietoa näistä EU:n rahojen väärinkäytöksistä. Eikös se ole Euroopan tilintarkastustuomioistuin, joka tota valvontaa hoitaa? Käsittääkseni sen toiminta on aika laajaa ja heillähän on oikeus tehdä tarkastuksia ilmoittamatta etukäteen paikkoihin, joissa on EU:n rahaa. Ja vuosittainhan ne jonkun päätelmän tekee, missä arvioidaan euroalueen yleistä luotettavuutta EU:n jakamien rahojen käytöstä.

Totta kai noiden rahojen 100% valvonta on oikeastaan mahdotonta, niin moneenhan paikkaan tuota rahaa jaetaan. En nyt kuitenkaan itse näe, että tämä olisi "EU:n yksi suurimmista ongelmista". Kyllähän ainakin nuo paikat missä rahaa on enemmän, ovat hyvin valvottuja. Ja eihän noita rahoja nyt ihan luottamattomille kaiketi jaeta. Mutta tiedä sitten..
 

Iso Masa

Anonyymit Kyynikot
Liittynyt
14.11.2005
Viestit
1876
Pistetääs tällainenkin:

Euro romahtaa?

Jarmo Korhonen
18.11.2010 klo 11.35

Euroopan johtajilla ja heidän valtioillaan alkaa olla paniikki ja pakokauhu päällä. Painajaisunen kaltainen talouden katastrofi leviää ympäri Eurooppaa, velkatalouden korttitalot sortuvat vuoronperään vieden lainoittajat mukanaan kohti syvempää ahdinkoa ja konkurssia. Romahtamaisillaan olevat valtiot pyrkivät pelastamaan yhteiskuntansa lainarahalla, painamalla uutta setelirahoitusta ja valtavilla julkisen talouden leikkauksilla ja veronkorotuksilla. Euroopan tulipalo uhkaa levitä tuulennopeudella kaikille polttaen koko mantereen.

Kreikka ajautui konkurssiin toukokuussa 2010. Euromaat yhdessä IMF kanssa joutuivat pelastamaan Kreikan 110 miljardin apupaketilla. Suomen osuus Kreikan pelastuspaketista oli 1,5 miljardia euroa. Kreikan apupaketti oli vain tilapäinen helpotus tilanteeseen. Kreikka ajautuu parissa vuodessa täydelliseen maksuvalmiuskriisiin uudelleen ja silloin sen lainat joudutaan järjestelemään uusiksi ja osa mitätöimään kokonaan.

Nyt Irlanti on ajautunut pankkisektorinsa viemänä myös lähes konkurssitilaan. Irlannin pelastuspaketin koko tulee olemaan yli 100 miljardia euroa. Irlannin pankit ja valtio pelastetaan varmuudella IMF:n, EU:n ja taustalla vaikuttavien Yhdysvaltojen ja Kiinan toimesta. Suomi osallistuu EU:n vakauspaketin kautta Irlannin pelastusoperaatioon.

Irlannin pelastamisen rahoitusvastuu tulee olemaan IMF:n harteilla, Euroopan unioni ja Euroopan keskuspankki tukevat sitä omilla vakauspaketeillaan. Irlannin pankkisektorin pelastamisessa on ennen kaikkea kysymys Saksan, Iso-Britannian ja Ranskan pankkisektorin pelastusoperaatiosta. Irlannin pankkien lainat joudutaan järjestelemään uudelleen ja samalla joudutaan järjestelemään romahtavan Irlannin kansantalouden lainoitus lähivuosiksi.
Ensi vuonna kriisiin ajautuvat Portugali ja Espanja. Maat ajautuvat julkisen sektorin rahoituskriisiin ja valtavaan asuntoluottoromahdukseen. Euroopan unionin vakausrahaston pelivara 750 miljardia euroa syödään jo parissa vuodessa loppuun. Portugalin ja Espanjan horjuminen ja romahtaminen kaatuu Ranskan, Saksan ja Iso-Britannian pankkisektoreiden syliin. Ranskan suurin ongelma on ylivelkaantunut ja poliittiseen kriisiin joulukuussa ajautuva Italia. Ranskan pankit ovat lainoittaneet pelkästään Espanjan ja Italian valtionlainoja lähes 800 miljardilla eurolla.

Suuret EU-maat tietävät, että tapa selvitä kriisistä on erottaa heikot maat eurosta tai antaa koko rahaunionin hajota tai aloittaa valtava setelirahoitus Euroopan keskuspankin johdolla. Me emme enää ole kaukana siitä tilanteesta, että Ranska ja sen presidentti hajottaa euron. Ranskalla on valmiudet ottaa ensimmäisenä käyttöönsä oman valuuttansa frangi ja silloin Saksa siirtyisi myös takaisin omaan D-markkaansa. Suomessa olisi tällöin luotava Suomen markka uudelleen.

Iso-Britannian päättämät valtiontalouden lähes 25 % säästöt ja mittavat veronkorotukset avaavat valtavan elintason alentamiskehityksen Iso-Britanniassa. Muut maat joutuvat seuraamaan Iso-Britannian karmeaa esimerkkiä ja aloittamaan tai jatkamaan valtiontalouden tasapainottamista voimakkailla julkisentalouden leikkauksilla ja veronkorotuksilla. Suomessa päätösten aika on viimeistään eduskuntavaalien jälkeen, mutta voi käydä vielä niinkin, ettei romahdus odotakaan Suomen vaaleja.

Euroopan syventyvän talousromahduksen vaikutus tulee vyörymään myös Suomeen. Suomen vienti Eurooppaan tulee laskemaan valtiontalouksien leikkausten seurauksena ja korkealle nouseva euro rajoittaa Suomen vientiä euroalueen ulkopuolelle. Suomen talouteen uhkaa tulla suurella todennäköisyydellä uusi taloustaantuma.


Kiinan erittäin voimakas valuuttakurssipolitiikka ja valtava valuuttavaranto tulevat merkitsemään vaikeuksia euromaiden viennille Aasian markkinoille.

Kiinassa syntyvä ensimmäinen talouden suurkriisi on kasvamassa vauhdilla ja sen vaikutukset tulevat näkymään vuosikymmenen aikana karmeilla seurauksilla Yhdysvalloissa ja Euroopassa. Yhdysvalloista vuonna 2008 alkaneen finanssikriisin toinen aalto vyöryy nyt läpi Yhdysvaltojen, Euroopan ja Kiinan. Maailman taloushistorian suurimmat vaaran vuodet ovat vasta tulossa.

- Jarmo Korhonen
http://www.verkkoapila.fi/apila/opinions/public/0700.html

Korhonen puhuu harvoin asiaa, mutta nyt tuli kovaa tekstiä. EU on kovaa vauhtia seuraamassa Neuvostoliiton tietä. Se on varmaa, että Irlannin pelastamisen jälkeen eivät Iso-Britannian tai Saksan EU-kriittiset enää hiljaisesti seuraa Espanjan, Portugalin, Italian, Ranskan, Puolan... (Lista on pitkä!) pelastusoperaatioita.
 

Archie

Well-known member
Liittynyt
14.2.2000
Viestit
13050
Korhonen viittaa Iso-Britannian karmeaan esimerkkiin. Ei se ole karmea esimerkki vaan siellä on ensimmäisenä myönnetty tosiasiat ja alettu todellisiin toimiin paremman tulevaisuuden puolesta.

Muutenhan EU on täynnä ylivelkaantuneita maita, jotka eivät pärjää ollenkaan elleivät lainahanat ole jatkuvasti päällä. On suorastaan hämmästyttävää, että tällaiseen tilanteeseen on tultu.
 
Ylös