Jätättääkö kellosi?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Mangelo
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä

Miten tarkasti kellosi näyttää aikaa?


  • Äänestäjiä yhteensä
    23
Status
Ei avoinna uusille viesteille.

Mangelo

Well-known member
Liittynyt
19.4.2007
Viestit
24380
Miten tarkkaa huolta pidät kellosi näyttämästä? Puhuttakoon vaikka rannekellosta tai kännykän kellosta, minkä mukaan sitten ikinä huolehditkin ehtimisestäsi.

Itsellä kello n. 2min jäljessä. Muutenkin suhde aikaan sellainen että ei se ole niin minuutin päälle vaikka joskus odotuttaisi muita. Tavallaan tuo kuitenkin kannustaa toimimaan ajoissa. Stressaavampaa olisi, jos kello näyttäisi liikaa ja tuntuisi aina että on myöhässä.
 
Viimeksi muokattu:
Kännykän kello päivittää itse itsensä. Kyllä se ihan hyvin on pitäny paikkansa. Ainai toistaiseksi.
Rannekello on turha kapistus, tiellä vain kokoajan mun hommissa.
 
Vihaan ihmisiä jotka myöhästyvät, varsinkin töistä.
Omat kellot on just, eikä melkein ajassa ja pyrin olemaan aina tapahtumapaikalla tapahtuma-aikaan.
 
Rannekello on ja sen pidän ajassa parin sekunnin toleranssilla. Hommissa pitää toisinaan olla muiden kanssa ajallisesti samalla sivulla.
Kotona seinäkello on jotain sinnepäin tai jotain, ei ole niin väliksi. Kännykän ja peeceen kellot pitävät itsensä ajassa.

Vastasin rannekellon mukaan.
 
Rannekello on ajassa aina kun jaksan sen vetää. Kännykän kello on tällä hetkellä suht ajassaan, samoin auton kello. Auton radion kello edistää niin kovalla tahdilla, etten jaksa sitä oikeaan aikaan säätää.

Seinäkelloja ei ole, Digiboksin kello päivittyy automaattisesti ja säädän itse polttavan DVD:n kellon digiboksin kellon kanssa saamaan aikaan.

Tietokoneiden kellot on kai suht ajallaan. Saattavat säätyä itse, en ole varma.

Pleikkarissakin on kello, mutta en ole varma, että onko se likikään ajallaan.

Pitäisikin viedä toinen rannekello lasin ja patterin vaihtoon. Kiitos muistutuksesta.
 
Aikalailla tarkkaan yritän laittaa kellot ajantasalle. Kuitenkin mieluummin niin että vähän olisi edellä, koska silloin välttyy paremmin bussista myöhästymisiltä.
 
Vihaan ihmisiä jotka myöhästyvät, varsinkin töistä.
Sorry. Määgin vihaan sua, kun sä käytät hernesopan lämmittämiseen kaasua...

Vaikka en mä kyllä töistä myöhästy (liukuva työaika), mutta joskus kokouksista tai muista jutuista.

Rannekello meni rikki, eikä kukaan ole vinkeistäni huolimatta ostanut kelloa esimerkiksi synttärilahjaksi. Kännykän kelloa/päivämäärää joutuu runkkailla aina, jos virta pääsee loppumaan. Auton kello on about 5 minuuttia etuajassa.
 
Rannekellon pidän suunnillen työpaikan leimausmasiinan kanssa samassa ajassa. Oon pyrkinyt siihen, että lähden aamulla kotoa mahdollisimman myöhään ja että töissä saan leimattua itteni sisälle korkeintaan minuuttia ennen töiden alkua.
Kännykän kelloa en juurikaan käytä, seinäkellosta on paristo ollut loppu muutaman viikon. Auton kello ja kelloradio on suht koht synkronoitu rannekellon kanssa.
 
Rannekellon pyrin pitämään suunnilleen samassa ajassa yliopiston kellojen kanssa tahi hivenen edellä. Läppäri ja kännykkä huolehtivat itse itsestään, seinäkelloa ei tällä hetkellä ole.
 
Sorry. Määgin vihaan sua, kun sä käytät hernesopan lämmittämiseen kaasua...

Rannekello meni rikki, eikä kukaan ole vinkeistäni huolimatta ostanut kelloa esimerkiksi synttärilahjaksi.

En syö hernaria, mut pistän lahjatoiveen muistiin.
 
Lahjakkaasti jaskattu polli. Vaihtelevasti tarpeen mukaan käyttämäni rannekello edistää 10-15 s kuukaudessa. Kesä-/talviaikaan siirryttäessä laitan sen minuutin myöhään (aikaisempaan ajankohtaan). Tiedän aina tarkasti mikä on oikea aika ja aikanaan kellokin osoittaa sitä.
Muita kelloja ja ajannäyttöjä on vaikka kuinka, jotkut pysyvät ihan ajassa, jos eivät pysy niin enimmäkseen edistävät.
 
Mitä tässä nyt uskoisi? Äsken näytti tietokoneen kello 13.16 ja kännykän kello 13.13 ja kummankin muka pitäisi automaattisesti päivittää itsensä aikaan..
 
Pyrin pitämään rannekelloni aina tasan minuutin etuajassa. Se kuitenkin edistää jonkun verran eli käytännössä kelloni on yleensä hiukan yli minuutin edellä. Tapanani ei ole myöhästellä eikä siitä mitään tulisikaan, kun käyttää julkisia kulkuneuvoja. En myöskään tykkää olla etuajassa vaan yritän olla mahdollisimman täsmällinen, kun menen vaikkapa aamulla bussiin. Senpä takia närästää yks kuski, jonka mielestä kukaan ei tule alle minuutti ennen lähtöaikaa bussiin ja senpä takia voi ihan hyvin lähteä laiturilta 30 sekuntia etuajassa. Sitten se ihmettelee, kun porukkaa juoksee bussin perässä.
 
Kännykän kello on n. puolisen minuuttia edellä. Eipä tuota jaksa enää korjatakaan, kun tuntuu aina, että kun tarkastaa ajan jostain ylen tekstiteeveestä niin puolen vuoden päässä kännykän kello näyttää kuitenkin eri aikaa.
 
Status
Ei avoinna uusille viesteille.
Ylös