No tuossa on vanha periaate ettei tule, kuin harvoille, kahta peräkkäistä erää. Vaikuttavia asioita olivat KIC´09, treenit, kehittyminen ja mutu ainakin. En voi ainakaan minkään tiimivedon takia jaotella porukkaa eriin. Forssan autotuuri ehkä ratkaisi pitkälti sen pelin, ja PeePee on muutenkin nopea KICssä. Veikkaan että Turkuun tulee kuskeja 3 ajoerällistä. Siellä mentäneen sillä a-c-b -systeemillä aika-ajot. Älkää lyökö.
Ensinnäkin, mä ajoin rapakunnossa viime vuonna KiCissä putkeen 3 erää, jos mä jaksoin ne vääntää niin vamasti jaksaa tänä vuonna muutkin.
Toisekseen, tänä vuonnahan on nimenomaan siirrytty taas sekaryhmiin jottei tule esim. tiimille liikaa hallaa.
Mm. muistan Turkulaistenkin pyytäneen aiemmin tälläista järjestelyä varta vasten Hyvinkäälle.
Nyt sitten kuitenkin ennakkoon hitaimmat laitetaan radalle opetteleen linjoja ja lämmittään rataa nopeille? Ei helvetti mitä touhua... :nope:
Jos arvalla heität kuskit ryhmiin niin ok, mutta aika vittumainen tempaus laittaa tahallaan ekana radalle juuri se porukka joka ei ole edes kerinnyt käymään katsomassa uutta profiilia.
Ja ennen kuin alatte mussuttaan, niin mä tein tänä vuonna paljonkin kompromisseja kuskiryhmiin, turha valittaa "no can do".
Jooh, ja tapoja jakaa on silti monia. Nyt käytetty on kyllä sieltä ja vitun syvältä.
edit. Mä kyllä arvon saapumista paikalle, helvetinmoinen flunssa vaivaa tällä hetkellä jamitään halua ei ole hypätä laatikkoon ilman että edes kerkiää radan näkemään paikanpäällä.