Huomasin muuten, että jäin Haikille samalla autolla Hyvinkäällä ja KiC:ssa suunnilleen saman, reilu kuusi kymmenystä. KiC:ssa oli vain kovempi taso. Hyvinkäällä kolme hahmoa välissä, KiC:ssa viisi, mikä oli sijoituksena sitten jo täysi katastrofi. Ei kuusi kymmenystä ihan mahdoton olisi kuitenkaan ollut. Kunnollisella treenaamisella ja ilman vesipöhnääni se olisi voinut olla ihan mahdollisuuksien rajoissa.
Myöntää täytyy, että kevyet kuskit, kuten mä ja Haikki kärsittiin painoista. Mielenkiintoista olisi ottaa Hyvinkäällä saman verran painoja kyytiin ja katsoa, häviänkö yhtä paljon muihin verrattuna. Veikkaan että en häviäisi
Jos Hyvinkäällä laitettaisiin auton vasemmalle puolelle 15-20kg (tai teidän tapauksessa 22.5 - 30) niin veikkaisin, että takkiin tulis urakalla (vrt aikaan ilman painoja), koska sen verran pahasti se varmaan siellä heikentäisi ajettavuutta. Jos taas painot saisi sijoitettua parempaan/luonnollisempaan painopisteeseen, niin ero ei varmaankaan olisi kovin suuri.
Muutoin olen kyllä samaa mieltä, että kaikki 15kg tai enemmän lisäpainoja saaneet kärsivät KiCissä enemmän kuin mitä naturellina 90kg painoinen kärsii omista luontaisista lisäkiloistaan. Toisaalta suurimmalla osalla oli se vähintään 15kg lisäpainoja, joten en käyttäisi sitä kuitenkaan perusteluna huonolle suoritukselle. Ja Nasty Boy isolla kuormalastilla paineli ihan kärkipäässä.
Eli testaamattomuus ja vesipöhnä varmasti olivat suurimmat syyt. Tosin testaamisenkin kanssa on vähän niin ja näin. Itse ajoin heti ekalla setilläni (syyskyyn lopussa) ko. rataprofiililla 31.9, enkä sitä parantanut ennen B-finaalia kaikesta harkkamäärästä huolimatta.
Edit: koska tarkoitukseni ei ollut kuitenkaan lannistaa, niin sanoisin että se vesipöhnä vaikutti varmasti hyvinkin paljon. Ilman sitä olisit varmasti ollut ihan mun ja Haikin tuntumassa B-finaalissa. Sen verran tuttuja nuo nesteytyssekoilut on, että tiedän sen vaikutukset.
Mitä tulee KiCin aikaeroihin, niin ei voi verrata suoraan Hyvinkääseen, koska KiC on puolet lyhyempi rata. Sanoisin, että 0.6 ero KiCissä vastaa yli 1 sekunnin eroa Hyvinkäällä.