Talitiainen voi tappaa toisen pikkulinnun ja syödä aivot
Pikkulinnut saattavat hätätilassa käyttää ravinnokseen myös muita lintuja. Joillekin tapa on opittua, joillekin viimeinen keino pelastua nälkäkuolemalta
Lintulautojen kestovieras talitiainen voi joskus olla kovan luokan peto. Talitiainen voi nimittäin ruokapulassaan ja nälissään iskeä itseänsä pienemmän linnun kimppuun, tappaa sen ja syödä aivot nälkäänsä.
Luonnontieteellisen keskusmuseon intendentti Aleksi Lehikoinen ei pidä ilmiötä täysin poikkeuksellisena.
- Tällaisesta on vanhojakin havaintoja. Esimerkiksi Lågskärin lintuasemalla muistan havaintoja, joiden mukaan saareen syksyllä tulleet talitiaiset alkoivat nälän tullen pyydystää muita pikkulintuja.
Lehikoisen mukaan tintit nimenomaan nokkivat muiden lintujen päälaen rikki ja söivät niiden aivot.
- Aivot ovat hirveän rasvaista ravintoa, joten tällaiseenkin tekoon kannattaa siksi nähtävästi ryhtyä.
Lehikoisen mukaan tapettuihin lintuihin ei ollut muuten edes koskettu. Petona intendentti Lehikoinen ei talitiaista silti pidä.
- Varsin opportunistinen, voisin sanoa. Hyvin monipuolinen ravinnonkäyttäjä, hän luonnehtii.
Samankokoisista linnuista vastaavaan ei muiden tiedetä ryhtyneen. Talitiainen siihen pystyy, koska se on pikkulinnuista hieman muita suurempi. Lisäksi sillä on voimakas nokka, jolla se pystyy tappamaan pienemmän linnun.
"Kuuluu luontoon"
Talitiainen painaa noin 18 grammaa, joten se voisi käyttää ravinnokseen itseään pienempiä, noin 10-15-grammaisia, lintuja.
- Mutta kyllä tällainen on kohtalaisen harvinaista. Tietyissä olosuhteissa on pakon turvin löydyttävä ravintoa, ja silloin ruvetaan toisia lajeja pyydystämään.
Lehikoisen mukaan kuka tahansa nälkäkuoleman uhatessa etsii muuta ravintoa.
- Se kuuluu luontoon, ja talitiainen on sen ratkaissut näin.
Laajalle levinneen talitiaisen on todettu olevan hyvin kekseliäs ravinnon löytämiseksi.
- Keski-Euroopassa tiedetään tapaus, jossa talitiaiset olivat onnistuneet pääsemään lepakoiden talvehtimisluolaan. Siellä ne kävivät tappamassa lepakoita ja käyttivät niitä ravinnokseen. En tiedä, mitä ruumiinosaa ne käyttivät ravinnokseen.
Petolintujen lisäksi muun muassa käpytikat käyttävät usein pikkulintujen poikasia ravinnokseen.
- Ei se mitenkään epätavallista ole, että käpytikka muuttuu välillä kunnon lihansyöjäksi.
Jussi Salokorpi Yle Uutiset
http://yle.fi/uutiset/talitiainen_voi_tappaa_toisen_pikkulinnun_ja_syoda_aivot/6482739