Kvanttimekaniikkahan taitaa tosiaan olla semmonen systeemi, että ei sitä asiaa tutkivat tiedemiehetkän oikein ymmärrä. Heidän pitää vaan uskoa kaavojen antamien tuloksien pitävän paikkansa ja sitä rataa. Mutta käsittääkseni esimerkiksi tietokoneet ei toimisi (senkään vertaa kuin nykyään toimivat) jos kvanttimekaniikka olisi ihan huuhaasatua.
Mitä Jumalaan tulee, niin jos Raamattu on hänen sanaansa, niin olis voinut ihan vaan oman olemassaolonsa todisteeksi pistää sinne tekstin sekaan jonkun sopivan vihjeen vaikkapa maailmankaikkeuden olemuksesta. Että sitten kun ihmiskunta alkaa päästä siitä hiukan paremmin perille, niin tajuaisivat miten sieltä Jumalan sanasta löytyy tämmöinen juttu, mitä ihmiset eivät ole tähän mennessä tajunneet, mutta nyt keksittiin ja, ... ..., hei, ... taitaa siis se Jumala ollakin toteuttanut koko tän systeemin.
Mutta kun siellä Raamatussa mm. pysäytetään aurinko taivaalle, niin ei voi kuin vetää johtopäätöksen, että ihmisten kirjoittamaa legendaa on koko opus, eivätkä ole kirjoitusajankohtana vielä keksineet, että maapallon pyöriminen akselinsa ympäri saa homman näyttämään siltä kuin aurinko kiertäisi maata. Ja jos maapallon pyöriminen stopattaisiin kertalaakista, niin tapahtuisi kaikenlaista melkoisen katastrofaalista. Kun kai nyt Jumala itse osaisi kertoa, että mikä skeidaboltsi avaruudessa menee minkäkin toisen skeidaboltsin ympäri jos on koko härvelin luonut. Ja kun Raamattu siis on ihmisten kirjoittama teos, niin tokihan sitä on tarkoituksenmukaista kuvitella, että apaut pronssikauden Lähi-Idän paimentolaisilla on ollut oikea tieto siitä miten maailma(nkaikkeus) on syntynyt. Eli, että Jumala loi sen pimeässä ennen kuin hokasi ettei näe mitään ja keksi valon.
Tommosta tullut ajan mittaan mieleen ja noin olen asiaa ajatellut.