Luonnon ihmeellisyydet, -ilmiöt, -uutiset ja jutskat

Vilperi

Välimallin jätkä
Liittynyt
20.7.2001
Viestit
4593
Sijainti
Tampere
Tiedeuskon terminä ovat luultavasti keksineet jumaluskovaiset, jotka yrittävät saattaa tieteentekemisen samalle viivalle oman huuhaansa kanssa. Tieteellinen menetelmä on ihmisen keksimistä totuuden etsimisen keinoista ylivoimaisesti tehokkain lähtökohtaisen objektiivisuutensa takia ja tieteen vallitseviin paradigmoihin kannattaa uskoa siksi, että nykytiedon valossa ne ovat todennäköisimmin totta. Heikoin lenkki tuossa yhtälössä oikeastaan on ihminen. Se että joku vallitseva paradigma on joskus osoittautunut virheelliseksi ei ole osoitus tieteellisen menetelmän heikkoudesta, vaan pikemminkin päinvastoin.
 

JPP

as Quo as possible
Liittynyt
2.3.2007
Viestit
24311
Sijainti
lappeen Ranta
Kvanttimekaniikkahan taitaa tosiaan olla semmonen systeemi, että ei sitä asiaa tutkivat tiedemiehetkän oikein ymmärrä. Heidän pitää vaan uskoa kaavojen antamien tuloksien pitävän paikkansa ja sitä rataa. Mutta käsittääkseni esimerkiksi tietokoneet ei toimisi (senkään vertaa kuin nykyään toimivat) jos kvanttimekaniikka olisi ihan huuhaasatua.

Mitä Jumalaan tulee, niin jos Raamattu on hänen sanaansa, niin olis voinut ihan vaan oman olemassaolonsa todisteeksi pistää sinne tekstin sekaan jonkun sopivan vihjeen vaikkapa maailmankaikkeuden olemuksesta. Että sitten kun ihmiskunta alkaa päästä siitä hiukan paremmin perille, niin tajuaisivat miten sieltä Jumalan sanasta löytyy tämmöinen juttu, mitä ihmiset eivät ole tähän mennessä tajunneet, mutta nyt keksittiin ja, ... ..., hei, ... taitaa siis se Jumala ollakin toteuttanut koko tän systeemin.

Mutta kun siellä Raamatussa mm. pysäytetään aurinko taivaalle, niin ei voi kuin vetää johtopäätöksen, että ihmisten kirjoittamaa legendaa on koko opus, eivätkä ole kirjoitusajankohtana vielä keksineet, että maapallon pyöriminen akselinsa ympäri saa homman näyttämään siltä kuin aurinko kiertäisi maata. Ja jos maapallon pyöriminen stopattaisiin kertalaakista, niin tapahtuisi kaikenlaista melkoisen katastrofaalista. Kun kai nyt Jumala itse osaisi kertoa, että mikä skeidaboltsi avaruudessa menee minkäkin toisen skeidaboltsin ympäri jos on koko härvelin luonut. Ja kun Raamattu siis on ihmisten kirjoittama teos, niin tokihan sitä on tarkoituksenmukaista kuvitella, että apaut pronssikauden Lähi-Idän paimentolaisilla on ollut oikea tieto siitä miten maailma(nkaikkeus) on syntynyt. Eli, että Jumala loi sen pimeässä ennen kuin hokasi ettei näe mitään ja keksi valon.

Tommosta tullut ajan mittaan mieleen ja noin olen asiaa ajatellut.
 

Örfil

Guest
Ihmiset jotka eivät erota elämänkatsomusta yhteenlaskun oikeaksi todistamisesta tai mikroskoopilla työskentelystä, no, niin pähkäilevät edelleen yksityiskohtia, joilla ei ole merkitystä tässä asiassa.

Julistan raamattukeskustelu III:n päättyneeksi ja itseni voittajaksi. Kiitos kaikille osanottajille sekä mustista aukoista ja suhteellisuusteoriasta iloa ja lohtua elämänne ylä- ja alamäissä.
Ja lopuksi differentiaalilaskennan siunausta kaikille ja olkoon Hawking kanssanne :)
 

JPP

as Quo as possible
Liittynyt
2.3.2007
Viestit
24311
Sijainti
lappeen Ranta
Etkä julista! Hillitön Raamattujarna vaan päälle ja luonnon ihmeitä sinne sekaan aina tavattaessa.
 

Dominic

Senior Member
Liittynyt
9.2.2000
Viestit
47813
Sijainti
Turku
Tiedeuskon terminä ovat luultavasti keksineet jumaluskovaiset, jotka yrittävät saattaa tieteentekemisen samalle viivalle oman huuhaansa kanssa. Tieteellinen menetelmä on ihmisen keksimistä totuuden etsimisen keinoista ylivoimaisesti tehokkain lähtökohtaisen objektiivisuutensa takia ja tieteen vallitseviin paradigmoihin kannattaa uskoa siksi, että nykytiedon valossa ne ovat todennäköisimmin totta. Heikoin lenkki tuossa yhtälössä oikeastaan on ihminen. Se että joku vallitseva paradigma on joskus osoittautunut virheelliseksi ei ole osoitus tieteellisen menetelmän heikkoudesta, vaan pikemminkin päinvastoin.
Tiede ja sen tekeminen sinänsä on objektiivista. Sen sijaan ihmiset, jotka käyttävät tiedettä työkaluna esimerkiksi väittelemään uskovaisia vastaan ovat tiedeuskovaisia. Sitä mitä ei voida nähdä eikä mitata, ei voida myöskään edes tieteen silmin poissulkea. Tieteessä ei myöskään keskitytä esimerkiksi todistamaan, onko jotain Jumalaa olemassa vaiko eikö.

Tiede on oma maailmansa, jossa on omat lakinsa. Niin myös uskonnoissa.
 

Örfil

Guest
Tiede ja sen tekeminen sinänsä on objektiivista. Sen sijaan ihmiset, jotka käyttävät tiedettä työkaluna esimerkiksi väittelemään uskovaisia vastaan ovat tiedeuskovaisia. Sitä mitä ei voida nähdä eikä mitata, ei voida myöskään edes tieteen silmin poissulkea. Tieteessä ei myöskään keskitytä esimerkiksi todistamaan, onko jotain Jumalaa olemassa vaiko eikö.

Tiede on oma maailmansa, jossa on omat lakinsa. Niin myös uskonnoissa.
Lisäisin tähän hyvää kirjoitukseen sen, että tiede on työkalu, uskonto on elämänkatsomus. Niitä ei voi verrata.

Sahalla ja vasaralla voi rakentaa talon, mutta niillä ei voi todistaa onko talo olemassa vai ei. ETTÄ MITÄS SIIHEN SANOTTE ATIKSET!
 

JPP

as Quo as possible
Liittynyt
2.3.2007
Viestit
24311
Sijainti
lappeen Ranta
Siinä vaiheessahan homma menee mutkikkaaksi kun tieteen antamat tulokset ei käy yksiin Raamatun tai muun vastaavan teoksen sisällön kanssa ja sen teoksen erehtymättömyyteen (tai johonkin sellaiseen) uskovat ihmiset alkaa kehitellä omia yhteensopivia virityksiään. Eli jos uskovaisia vastaan tieteen avulla väittelevät on tiedeuskovaisia, niin olisko tiedeihmisiä vastaan omilla versioillaan väittelevät uskovaiset sitten, öh, uskontotieteilijöitä :doubtful:! Ei taida olla.
 

Örfil

Guest
JeesusPaavaliPietari, uskonnossa ei ole kyse siitä a) onko kaikki raamatun tarinat täysin aukottomia b) yhteneviä tieteen kanssa c) vaan jostain muusta.

Siksi keskustelu tasolla "ei punaista merta voi jakaa ja läpi kulkea = kristinusko on lakkautettava" on täysin turhaa. Mitä JPP tarjoaa vanhalle mummolle, jonka mies kuolee 50 aviovuoden jälkeen? Tähdet ja Avaruus -lehden vuosikerran? Taskulaskimen? Digitaalisen työntömitan? " Ajan lyhyt historia" -kirjan?

Mummo menee kirkkoon, rukoilee ja saa mielenrauhan. Kellään ei ole oikeutta kieltää sitä mummolta.
 

JPP

as Quo as possible
Liittynyt
2.3.2007
Viestit
24311
Sijainti
lappeen Ranta
Täällähän ei pitänyt kertoa toisten nimiä :mad:.

Mummon kirkossa rukoilu on tosiaan tämän oma asia, mutta toisaalta Jumala on kaikkialla, niin yhtä hyvin voisi rukoilla kotonakin. Tai vaihtoehtoisesti mennä muiden mummojen kanssa juttelemaan ja kahvia ryystämään. Siihen vielä konjakit päälle jos siltä tuntuu niin jo alkaa juttu luistaa. Luistaa varmaan kyllä muutenkin.
 

JPP

as Quo as possible
Liittynyt
2.3.2007
Viestit
24311
Sijainti
lappeen Ranta
Itse asiassa mummolle ei tuollaisessa tilanteessa varsinaisesti kannata tarjota yhtään mitään. Muuta kuin ehkä seuraa ja parin kuulevia korvia. Eli en menisi tarjoamaan kirkkoa ja rukoiluakaan, että: "Kyllä se siitä kun menet kirkkoon ja supiset vartin kädet ristissä!", mutta ei myöskään ole paikallaan estää moista jos se mummoa auttaa. Jjv:n buffee vaikuttaa kanssa ainakin tälleen äkkiseltään ronskihkolta.
 

Örfil

Guest
Se tässä on erikoista, huvittavaa ja jopa julmaa, että uskovilta ollaan ottamassa kyllä kaikki pois, mutta mitään ei ole tarjota tilalle.

Aika kylmää touhua, rasistista ja itsekästä.

Sori siitä. Mulla ei muita pointseja asiasta.
 
Ylös