Ferrarin taktinen johto siirtyy tietokonemiehille
Turun Sanomat 5.1 2011 22:59:43
Viimeinenkin Jean Todtin ja Michael Schumacherin kulta-aikojen jäänne – australialaisinsinööri Chris Dyer – poistuu Ferrarin johtoportaasta. 41-vuotias päätaktikko tekee tilaa McLarenilta kesällä värvätylle 46-vuotiaalle Pat Frylle ja Red Bullilta siirtyvälle 38-vuotiaalle Nei Martinille.
Dyer ylennettiin Grand Prix -viikonlopun strategiajohtoon viime vuoden alussa. Aiemmin taktiikoista vastannut Luca Baldisseri syrjäytettiin jo keväällä 2009, kun Ferrari tyri täysin Malesian sadekisan rengaspäätöksissä.
Baldisseri teki useampikin virheitä. Dyerille riitti yksi, joka oli mestaruuden kannalta sitten sitäkin räikeämpi. Dyer keskitti Abu Dhabin MM-finaalissa kaiken huomion sarjaa johtaneen Fernando Alonson ainoana uhkaajana pitämäänsä, kahdeksan pistettä vähemmän keränneeseen Mark Webberiin.
Kaikki Ferrarin simulaatiot ennen kisaa rakennettiin toimintamalleille, mitä tehdään Webberin mahdollisten sijoitusten mukaan.
Dyer unohti tyystin 15 pistettä Alonson takana finaaliin lähteneen Sebastian Vettelin, koska piti niin varmana espanjalaisen sijoittumista vähintään neljänneksi, mikä olisi riittänyt saksalaisen päihittämiseen MM-pisteissä.
Vaikka itse kisan aikana Alonson taktiikan operatiivinen toteuttaminen kuuluikin kilpainsinööri Andrea Stellalle, Dyer joutui kantamaan vastuun pahasta virhearvioinnista, mikä johti Vettelin mestaruuteen.
Jatkossa Ferrarin taktiikasta vastaa nuoremman polven strategi Martin, joka kuuluu tietokoneen avulla taktikoivaan ikäpolveen. Taktisiin ratkaisuihin vaikuttava tunnepuoli katoaa kokonaan Ferrarin varikkomuurilta.
Fry kantaa vastuun varikkotoiminnan organisoimisesta niin, että taktiset päätökset kulkevat ja toteutuvat vikkelästi.
Fry ja Martin toimivat yhdessä jo McLarenilla. He ovat tottuneet kiinteään tiimityöhön, mutta Ferrarilla lisärasitteeksi tulee myös valtava julkinen menestyspaine.
Dyer tuli Ferrarille Arrowsilta ja hän ehti voittaa kilpainsinöörinä vuosien 2003 ja 2004 maailmanmestaruudet Michael Schumacherin ja kauden 2007 mestaruuden Kimi Räikkösen kanssa.
Kilpainsinöörit
pitivät paikkansa
Ferrarin kuljettajat Fernando Alonso ja Felipe Massa jatkavat viime vuoden kilpainsinööriensä kanssa.
Stella toimii edelleen Alonson ja Rob Smedley Massan luottomiehenä. Smedleyn paikka oli uhattuna Hockenheimin tallimääräyskohun jälkeen, mutta Massalle halutaan taata täysi työrauha vaisun kauden jälkeen, mitä tutun kilpainsinöörin vaihtaminen olisi häirinnyt.
Ferrari järjestää ensi viikon alussa perinteiset lehdistöpäivänsä Madonna di Campigliossa. Silloin julkaistaan myös tämän vuoden uutuusauton esittelypäivä, joka sijoittuu tammikuun loppuun juuri ennen Valencian testiavausta.
Italialaislähteiden mukaan Ferrarin suunnittelussa on otettu runsaasti riskejä ja siksi auto saadaan kootuksi vasta viime hetkessä.