Keke arvioi Jerezin toisen testipäivän jälkeen
MTV3:lle, että Heikin Lotus on tänä vuonna ihan kunnon kilpa-auto, joka näyttää kilpailukykyiseltä.
Sitä toki Gascoynen poppoolta oli lupa odottaakin, vaikkei nyt välttämättä mitään kovin mullistavaa vielä tässä vaiheessa. Keskipilari-airbox toki oli ennaltaodottamaton valinta, mutta eipä se jäänyt edes ainutlaatuiseksi, kun FI teki saman valinnan.
Keke jätti tuossa rengasarvioinnin mainitsematta, mutta varmasti silläkin jonkinlainen rooli jo näissä testeissä on, kun rata on lämpimämpi kuin Valencian ensitesteissä. Aerodynamiikka ja autot toki muuttuvat vielä melkoisesti, ja kenties osittain myös näistä testeistä saatavan palautteen vuoksi. Eli rengasdatakaan ei välttämättä ole vielä täysin relevanttia.
Kaikesta huolimatta takaraivooni on erityisesti jäänyt Gascoynen toteamus siitä, ettei Pirelliin vaihto todellisuudessa tule vaikuttamaan olennaisesti pitstoppien määrään, vastoin muiden esittämiä arvioita. Onko Lotus jotenkin ratkaissut jotain mitä muut eivät (ainakaan paljasta)? Vai onko se vain kyynistä uskoa siihen, että kyllä kaikki tiimit oppivat optimoimaan rengaskulutuksensa kauden alkuun mennessä.