KKWCS: säännöt ja hallitus

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Cmoney
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Ei. Käytännössä kuitenkin ajokieltoa tulee kaikille bannatuille, koska bannattu ei ole f1-forumin jäsen eikä omaa myöskään osallistumisoikeutta.

Eli esim. Puhiksella on automaattisesti ajokielto ikibanninsa takia.

Meidän täytyy tarkentaa sääntöihin marttyyrivetäytyjäpykälää vielä.
 
Lisäksi kun täydennetään alkoholinkäyttöön liittyviä pykäliä, niin kohta ei ole yhtään kuskia enää radalla!
 
Lisäksi kun täydennetään alkoholinkäyttöön liittyviä pykäliä, niin kohta ei ole yhtään kuskia enää radalla!

Saavat uudet kasvot mahdollisuuden. Pietari tuolilla vastaan kurski maituautolla.

Edit.
Ei. Käytännössä kuitenkin ajokieltoa tulee kaikille bannatuille, koska bannattu ei ole f1-forumin jäsen eikä omaa myöskään osallistumisoikeutta.

Eli esim. Puhiksella on automaattisesti ajokielto ikibanninsa takia.

Eli suhteellisen siististi ajava porukka on kasassa.

Edelleen nostan hattua Andyn oma-aloitteiselle rangaistukselle Forssassa viime kaudella (FII/FIII?).
 
Korvauksissa edetään tapauskohtaisesti ja ratayrittäjän omien sääntöjen mukaisesti (ks. kohdat 7.1 ja 7.2). Hyvinkäällä kannattaa lukea se sopimuspaperi, jonka jokaisen täytyy allekirjoittaa ennen kisan alkua. Tämä sarjan historian ainoa ennakkotapaus jo osoitti, että porukka on lojaalia toisilleen ihan ilman että asiaa pakotetaan säännöissä.

Näin ollen ehdottamaasi tarkennusta ei ole mielestäni tarvetta lisätä sääntöihin. Jos joku tahallisen hölmöilyn seurauksena rikkoo kalustoa, niin vapaaehtoismaksajien määrä lienee tuolloin pienempi, minkä pitäisi myös automaattisesti nostaa kynnystä tällaiseen tekoon. Muissa tilanteissa olen varma ettei korvaukset mene yhden niskoille. Kyllä tähän porukkaan voi luottaa.

Rangaistuksista tuolla on jo omat pykälänsä (7.4) ja niiden suhteen menetellään tapauskohtaisesti.
Hyvin sanottu ja yhdyn tähän.

IMHO: Olette saaneet säännöt hyvin kasaan, ne on selkeät ja homma toimii.
Toki esim. Hyvinkäällä voisi erikseen mainostaa tuota korvausvastuuta ennen kisatapahtumia hieman enempi, ihan siltä varalta ettei lukutaitoisia löydy joukosta :rolleyes:

edit. Forssaa ja Hyvinkäätä ei hirveesti voi kumminkaan verrata bisneksen näkökannalta:
- Forssan kaverit käyttävät halvempaa kalustoa ja ovat selkeästi budjetoineet myös osien hajoamiseen
ajovirheiden seurauksena, tämä toki sitten näkyy jo kisahinnassa.
- Hyvinkäällä taas rassaa varmasti paljon kaluston hinta noin yleensä, ja veikkaan (IMO) että
Haapis haluaa senkin takia laskuttaa osia että se vähän rauhoittaa sitä väkisin yrittämistä
sillä radalla joka totutusti on kuluttava etenkin kanttareiden osalta.

Meidän porukaltahan ei yleensä ole vaadittu rahaa osista, toisin kuin esim. kertalipuilla ajavilta
(siellä tuppaa tuleen laskua kanttarin päälle ajostakin) eli omasta mielestä
Hyvinkäältä saatu kohtelu kisahintaan nähden on ihan loistavaa.
 
Viimeksi muokattu:
Toki esim. Hyvinkäällä voisi erikseen mainostaa tuota korvausvastuuta ennen kisatapahtumia hieman enempi, ihan siltä varalta ettei lukutaitoisia löydy joukosta :rolleyes:

Tämä ei välttämättä johdu lukutaidosta tai sen puutteesta. Kisatilanteessa tulee harvemmin katsottua että mitkä on kisan ehdot. Ja ne saattaa tulla jälkikäteen yllätyksenä. Porukka on varsin sivistynyttä ja fiksua, mutta nuo nyanssit saattaa jäädä vähemmälle huomiolle.

Siksi nämä olisi hyvä toitottaa etukäteen. Asia tuli ajankohtaiseksi nyt ensi kertaa, joten hyvä puida homma nyt perusteellisesti.

Tämä kaikki sillä että pelisäännöt on selvät ja kukaan ei jää pulaan mahdollisen pahan tällin sattuessa. Ajan tässä vain ja ainoastaan sarjan etua.
Jos olen itse kisassa mukana jossa tulee yhteismaksua, maksan oman osuuteni mukisematta.
 
Tämä ei välttämättä johdu lukutaidosta tai sen puutteesta.
Vitsi se olikin ;)
Eihän kaikkea toki kerkee jokainen lukemaan ja samalla "tiedottamisella" saisi sitten mahdolliset uudetkin kuskit tietoisiksi asiasta väkisin, eli ei siitä haittaa varmaankaan olisi.

Meidän vika varmaan kun ei olla siitä aiemmin tehty Hyvinkäällä isompaa numeroa, itsekin vain olettanut että kaikki lukevat sen Haapiksen paperin
(ekana vuonnahan Haapis muistaakseni selitti sen erikseen miksi halusi allekirjotukset, sen jälkeen en ainakaan muista että olis ollut)

Mutta aina huomaa jotain uutta mitä ei ole huomannut...
 
Tiedoitus!

Sarjan viralliset sivut ovat avautuneet osoitteessa www.kkwcs.fi!
Sivuilta löytyy mm. tietoa kuskeista, radoista sekä sarjasta yleensä.
 
Kehitys/sisältö-ehdotuksia, toiveita yms. sivuista saa laittaa osoitteeseen kkwcs(a)meininki.net
 
Tiedoksi!

Muutamat tästä jo tietävät, mutta lopetan "hallituksessa" tämän kauden päätteeksi. Alustavasti korvaajastani on jo sovittu, mutta jos jollain on mielenkiintoa järkkäilyhommiin, niin privaa voi laittaa Dominicille ja Cmoneylle. He sumplivat ensi kauden hallitus-kokoonpanoa sitten varmaan jossain vaiheessa tarkemmin.
Ensi kaudella saattaa muutenkin tulla meikäläiselle välivuosi ja ajan vain osan kisoista. Tulossa mahdollisesti opiskelukiireitä sekä triathlon kiireitä.
 
Omasta puolestani kiitokset Jarkolle jo tässä vaiheessa, ei pelkästään siitä mitä olet tänä vuonna tehnyt vaan myös kaikesta siitä mitä apua olet sarjan alkutaipaleella meille antanut.
Onnea Thriathloniin samalla ;)
 
Viimeinen hallitusvelvollisuuteni vihdoin tehty (pisteet). kkwcs-nickin salasanan voi nyt vaihtaa.

Kiitän ja kumarran! :ahem:
 
Viimeinen hallitusvelvollisuuteni vihdoin tehty (pisteet). kkwcs-nickin salasanan voi nyt vaihtaa.

Kiitän ja kumarran! :ahem:
Kiitokset Jacquekselle omasta panoksestaan sarjan hyväksi.

Toivottavasti ehdit kuitenkin kisaamaan jatkossakin.
 
Kiitokset Jacquekselle omasta panoksestaan sarjan hyväksi.

Kiitokset myös minun puolestani hienosta järkkäyksestä. Sue_me:lle taas iso kannatuksenosoitus. Miehellä on ilmeisesti järkkärikokemusta muistakin moottoriurheilutapahtumista ja -sarjoista, joten korvaaja ei varmaan olisi parempi voinut olla.
 
Miehellä on ilmeisesti järkkärikokemusta muistakin moottoriurheilutapahtumista ja -sarjoista, joten korvaaja ei varmaan olisi parempi voinut olla.
Onhan noita rata-SM kisoja tullut kierrettyä jo kohta vuosikymmenen verran ratatuomarin ominaisuudessa.

Ja ralleissa vielä pitempään, tosin siellä se järkkäröinti on lähinnä huutamista ja pilliin puhaltamista. :wink:
 
Ylös