Suomen radat

BudLightJaguar

Well-known member
Liittynyt
30.1.2012
Viestit
4554
Sijainti
Salo
Se vain, että riittääkö 5,5M asukkaan Suomesta riittävästi katsojia vuodesta toiseen. Vertailun vuoksi, Saksa pinta-alaltaan hieman suurempi, 82M asukasta. Ja Italia, pinta-alaltaan hieman pienempi, 60M asukasta ja kaksi MotoGP-kisaa.

Toki Suomessa MotoGP-kisalla on vähemmän kilpailevia tapahtumia; harvassa on yhtä merkittävät urheilutapahtumat Suomessa. Nähtäväksi jää, tuleeko Suomessa olemaan pidempikestoista kiinnostusta MotoGP:hen vai rajoittuuko Suomen kansan moottoriurheilukiinnostus F1:een ja ralliin.
Kyllä, verrattain syrjäinen sijainti sekä tradition puute ovat ne haasteet. Hollannissa on vain 16M asukasta, mutta se ei ole ongelma koska maan pinta-ala on käytännössä olematon joten rajanaapureista tai Englannista käsin Hollannin-reissu ei ole mikään "iso projekti".

Tradition puute taas...Keimolan Interserie-ajoista on on yli 40 vuotta ja Helsinki Thunderkin oli 20 vuotta sitten. Ja nyt sinivalkoiset lasit pois...Thunder oli käytännössä samanlainen pannukakku kuin joku Washingtonin ALMS-kisa. Joten oikea traditio jäi syntymättä.

Tuolla Keski-Euroopassa on oikeasti väkeä, joka mieluummin lakkaa hengittämästä kuin jättää Le Mans'n, Assenin GP:n tai Mansaaren TT-ajot väliin. Miten sama toistuisi Suomessa, vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen?
 
uuci

Well-known member
Liittynyt
13.5.2010
Viestit
3562

Suomen ainoa merkittävä moottoriurheilutapahtumahan nykyään on Jyväskylän MM-ralli, mutta silläpä onkin vuosikymmenien perinteet. Saattaisi siitäkin tulla erittäin kova häly, jos se siirtyisi pois sieltä.
Eikös Eläintarhanajot olleetkin aikanaan merkittävä tapahtuma, mutta turvallisuusvaatimukset lopetti sen. Samoin Imatran TT-ajot. Ahvenistolla ajoi sen alkuaikoina ja edesmenneellä Keimolan radallahan ajoi aikansa merkittävimpiä kuskeja.
 
jupla

Well-known member
Liittynyt
30.6.2005
Viestit
12416
Sijainti
Kurjala

Imatranajot 2016 näytti että mielenkiintoa yleisöllä riittää, vaikka siellä kisaileva sarja ei olekaan kovin tunnettu.
 
Don Vito

Sekakäyttäjä
Liittynyt
2.3.2000
Viestit
4748
Sijainti
Event horizon
Sitä traditiota kannattaisi lähteä rakentamaan jostain NEZ GT kisasta, jossa mukana olisi (vähintään) Suomen kirkkaimmat kuskit alkaen Vilanderista, Palttalasta ja kumppaneista. Ja aina parempi jos mukaan saataisiin houkuteltua Räikkösen ja Häkkisen ja Mika Salon kaltaisia ex-F1 starboja. Ihan kylmiltään voi olla hankala saada jotain WECin tai edes Blancpainin kaltaista "arvosarjaa" Suomeen jos ei ole minkäänlaisia perinteitä.
Yleismurheilun puolelta Turggulaisten Paavo Nurmi Games käy hyvästä esimerkistä. Kansalliselta tasolta aloitettiin ja nyt vihdoin saatiin IAAF:lta Challenge-tason status.

Pelkkä status sinällään ei tuo katsojia Kymiringillekään. Ihan sama onko kisa WEC vai sitten saksalaisten STT-luokan kisa, jos mukana ei ole vetovoimaisia suomalaisia kuskeja.
 
BudLightJaguar

Well-known member
Liittynyt
30.1.2012
Viestit
4554
Sijainti
Salo
Suomen ainoa merkittävä moottoriurheilutapahtumahan nykyään on Jyväskylän MM-ralli, mutta silläpä onkin vuosikymmenien perinteet. Saattaisi siitäkin tulla erittäin kova häly, jos se siirtyisi pois sieltä.
MM-rallin kohdalla tradition luominen on onnistunut. Jyväskylän etuna on ollut, ettei ole ollut tarvetta ensimmäisenä lupailla kuuta taivaalta, koska kilpailun alkuvuosina edes EM-sarjaa ei ollut. MM-sarjan syntyessä kisa oli jo reilu parikymmentä vuotta ehtinyt hakemaan lopullista muotoaan.

Kymiringin kohdalla tilanne on eri. Sarjat ovat pyörineet vuosikymmeniä muualla, ja Suomi ikään kuin näyttäytyy maana jolla on kisajärjestäjä-cv:ssä iso aukko jota ei voi kompensoida rahalla kuten ns. rosvovaltiot tekevät.
 
Red Evil

Well-known member
Liittynyt
21.12.2012
Viestit
210
Enpä usko, taitaa sekin pyöriä pienellä katteella. Mutta yksi asia, mikä on myös kysymysmerkki: jaksaako Keski-Euroopan keskiluokka vaeltaa Kymenlaaksoon asti jos ratoja on likempänäkin? Ja jossain Jerezissä sääkin on aikalailla helpommin ennustettava kuin Kymenlaakson metsissä, merkittävä asia hieman casualimmalle fanille..

E: Ettei nyt vaan olisi tämä F1-uutinen sovittu parin tutun toimittajan kanssa jotta saadaan projektille näkyvyyttä?
Ei jaksa eikä kiinnosta. Venäjän gp myös vähentää baltian maista tulijoita. Korkeintaan pohjoismaista voisi kuvitella tulevan jonkun verran väkeä.

Sitä traditiota kannattaisi lähteä rakentamaan jostain NEZ GT kisasta, jossa mukana olisi (vähintään) Suomen kirkkaimmat kuskit alkaen Vilanderista, Palttalasta ja kumppaneista. Ja aina parempi jos mukaan saataisiin houkuteltua Räikkösen ja Häkkisen ja Mika Salon kaltaisia ex-F1 starboja. Ihan kylmiltään voi olla hankala saada jotain WECin tai edes Blancpainin kaltaista "arvosarjaa" Suomeen jos ei ole minkäänlaisia perinteitä.
Yleismurheilun puolelta Turggulaisten Paavo Nurmi Games käy hyvästä esimerkistä. Kansalliselta tasolta aloitettiin ja nyt vihdoin saatiin IAAF:lta Challenge-tason status.

Pelkkä status sinällään ei tuo katsojia Kymiringillekään. Ihan sama onko kisa WEC vai sitten saksalaisten STT-luokan kisa, jos mukana ei ole vetovoimaisia suomalaisia kuskeja.
Joopa joo... Kysy 10000 suomalaiselta mitä on NEZ GT/WEC/Blancpain hyvällä tuurilla 1-2 tietää. Ja että ne 1-2 lähtisi sitten vielä katsomaan jotain noista sarjoista jonnekin Iittiin..:D Rakennetaan +100mil rata jossa järjestetään joku NEZ GT tapahtuma Max 2000 katsojaa. Hyvä idea..:rolleyes:

Toivon kyllä että hanke toteutuu. Ilmeisesti Venäjältä etsitään sijoittajia joka kuulostaa utopialta koska sijoittajat etsivät voittoa jota tässä projektissa ei ole ihan heti näköpiirissä + Venäjällä on jo oma rata joten en nää mitään järkeä että joku Venäläinen sijoittaisi tähän hankkeeseen. Suomesta noin suuria rahoja on vaikea kerätä yksityisiltä ja Vaikka joku Kone laittaisi 50mil(Ei laita) tuohon projektiin se olisi ihan hyväntekeväisyyttä täysin kuin mitään järkevää sijoittamista. Uskon että rata rakentuu lopulta valtion rahoilla tai sitten ei rakennu ollenkaan.
 
Ice1Racing

Well-known member
Liittynyt
11.4.2014
Viestit
194
Radoissa on eroja. Ahvenisto on ympärivuotinen urheilukeskus. Kesällä moottoriurheilua, pyöräilyä ja rullasuksihiihtoa. Talvella hiihtoa ja ampumahiihtoa.

Kyllähän merkittävät kilpailut määräytyvät ratojen mukaan. Ahvenistolla 2.-4.6. 2017 ajettava FTCC on mielenkiintoinen kilpailu. Jos yleisö rynnii Jyväskylän metsiin katsomaan vilauksen yksittäisistä ralliautoista, niin miksikä ei kiinnostaisi 30 kpl Thunder V8 Camaroita, Mustangeja ja Dodgeja Ahveniston haastavalla radalla. Tilaa ei näille autoille liikaa ole ja kylki kyljessä taistellaan sijoituksista.
 
Oletko nyt ihan tosissaan?:doubtful: Miksikä ei? No suunnilleen sama kun vertaisi WRC MM-sarjan ja F-cupin kilpailua keskenään. Ja noin sata muuta syytä joita en jaksa ruveta kertomaan jos et itse niitä huomaa.:D (Petri L kakkosnikki? Taitaa olla oma lehmä ojassa Ahveniston kanssa koska on sen tason agenda postausta.)
 
jupla

Well-known member
Liittynyt
30.6.2005
Viestit
12416
Sijainti
Kurjala
Voisikohan se johtua juuri perinteistä?
Varmaan, mutta noilla perinteillä tulee Iittiin jo 20 000 katsojaa Imatran suunnalta. Tosin saattaa osalla jäädä kertakokeiluksi, kun kuskit menevät kaukana katsomoista. Imatralla kun viime kesänä pääsi katsomaan kiitäviä pyöriä hyvin läheltä. Hieno tunne kun vedetään kolmeasataa viiden metrin päästä (tosin itselläni oli "turvaliivit"). Äänimaailma saattaa yllättää katsojat myönteisesti, on aikamoista mylvintää.

Lahden - Kouvolan -seudulta tulisi katsojia ehkä se 20 000. Sitten riippuisi oheisohjelmasta miten muualta Suomesta, jos saataisiin sivareiden MM-kisa samaan niin ainutlaatuinen MM-pari Pekka Päivärinta/Kirsi Kainulainen vetäisi varmaan porukkaa. Ja villillä kortilla esim. Niki Tuuli Moto2, samoin joku venäläinen, virolainen ja ruotsalainen pienempiin luokkiin. Rossi- ym. fanit kiertävät kaikissa kisoissa. Matkamotoristeja voisi tulla tuhansia, jos osataan järjestää. Ja Kouvola voittaa Barcelonan kauneudessa mennen tullen :) Jerezin ongelma on mielettömät ruuhkat, mitenhän Suomessa liikenne pelaisi?

Ahvenistolla on muuten kesällä Jarno Saarinen 200 miles.
 
jjv

Arschloch
Liittynyt
4.5.2005
Viestit
26887
Ja Kouvola voittaa Barcelonan kauneudessa mennen tullen :)
:D
Tuota just pohdin, että miks joku lähtisi vaikka Ruotsista Iittiin katsomaan Motogp:tä, jos halvemmalla pääsisi esimerkiks Katalonian radalle. Pietarin seudulta voisi porukkaa tullakin, mutta sieltäkin niillä joilla on Suomen matkailuun varaa, saattaa olla varaa matkustaa myös legendaarisempiin kisoihin. Aika lailla suomalaisten varassa tuo yleisömäärä olisi. Suomen MM-rallin tiestö on niin ainutlaatuinen, että sinne tulee porukkaa kauempaakin, Suomen Motogp kisa olisi Euroopan kisoista vähiten mielenkiintoisin ulkomaisten silmissä.
 
jupla

Well-known member
Liittynyt
30.6.2005
Viestit
12416
Sijainti
Kurjala
:D
Tuota just pohdin, että miks joku lähtisi vaikka Ruotsista Iittiin katsomaan Motogp:tä, jos halvemmalla pääsisi esimerkiks Katalonian radalle. Pietarin seudulta voisi porukkaa tullakin, mutta sieltäkin niillä joilla on Suomen matkailuun varaa, saattaa olla varaa matkustaa myös legendaarisempiin kisoihin. Aika lailla suomalaisten varassa tuo yleisömäärä olisi. Suomen MM-rallin tiestö on niin ainutlaatuinen, että sinne tulee porukkaa kauempaakin, Suomen Motogp kisa olisi Euroopan kisoista vähiten mielenkiintoisin ulkomaisten silmissä.
Jos rata on mielenkiintoinen, niin se voisi vetää. Mugello ja Brno saa senkin takia ylimääräisen latingin. En osaa sanoa olisiko KymiRing katsojalle mielenkiintoinen, korkeuseroja saisi olla enemmän?
 
BudLightJaguar

Well-known member
Liittynyt
30.1.2012
Viestit
4554
Sijainti
Salo
Oletko nyt ihan tosissaan?:doubtful: Miksikä ei? No suunnilleen sama kun vertaisi WRC MM-sarjan ja F-cupin kilpailua keskenään. Ja noin sata muuta syytä joita en jaksa ruveta kertomaan jos et itse niitä huomaa.:D (Petri L kakkosnikki? Taitaa olla oma lehmä ojassa Ahveniston kanssa koska on sen tason agenda postausta.)
:ahem: Niin, miksipä ei? Jos mietitään, mikä Thunderin kohderyhmä on: jenkkiautoharrastajat. Perus-Pertsa suhtautuu jenkkiautoihin kielteisesti, joten hänelle sopisi paremmin Avensis tai Qasqai -siluetti. Mutta eivät ne Thunder-siluetit mitään NASCAR-autoja ole, joten jenkkiautoharrastajat suuntaavat kiihdytyskisoihin, koska siellä on lajin huiput paikalla ja ne autot ovat oikeasti samoja kuin NHRA:n kisoissa.

Jos nämä potentiaalisetkin tosifanit ovat tähän mennessä kiertäneet AKK:n skabat kaukaa, miten casuaalimpi katsojakunta löytäisi paikan päälle, jos kisoja ei edes mainosteta missään? A4-kokoinen nelivärikuponki vanhan Hämeenlinnantien varressa ei ole vielä markkinointia.

Suomi tai suomalaisuus ei kuitenkaan kaikkialla ole mikään valttikortti paitsi ehkä joidenkin "brändityöryhmä"-tyyppisten selänpesurinkien mielestä.
 
Viimeksi muokattu:

Ilman muuta, Ahvenistohan on Euroopan hienoimpia ratoja. Esimerkiksi Porsche -kilpailut F1 -radoilla ovat kuin hidastetusta elokuvasta. Toisaalta Thunderit olivat viime kesänä erittäin mielenkiintoista seurattavaa Ahvenistolla. MotoGP sopii Iittiin.
 
korona

Well-known member
Liittynyt
5.7.2011
Viestit
643
Ei jaksa eikä kiinnosta. Venäjän gp myös vähentää baltian maista tulijoita. Korkeintaan pohjoismaista voisi kuvitella tulevan jonkun verran väkeä.
Pietarista on Kouvolaan muutaman tunnin junareissu ja jostain Latviastakin ajaa sinne päivässä. Putin-drome taas sijaitsee lähempänä Kuwaitia kuin Baltiaa. Kyllä minä siis uskon, että noilta seuduilta löytyisi ihan riittävästi uteliaita kaksipyöräilijöitä moottoripyöräpäissään töllistelemään jänskää MotoGP:tä ainakin muutamaksi vuodeksi. Riittäisi ehkä pitemmäksikin aikaa, jos tapahtuma olisi onnistunut eikä rata ole täysin steriili tilkedrome vaan sellainen, mitä noissa kuvissa nähdään (ja sit mä heräsin).

Muiden sarjojen kuin MotoGP:n ja F1:n vetovoimaan yksinään en taas jaksaisi uskoa hyvällä tahdollakaan. Ehkä jos saisivat rakennettua jonkun viikonlopputapahtuman, jossa on sen seitkytä eri täyteluokkaa ja sit vaikka F3 Euroseries ja DTM päälähtöinä, niin saattaisi onnistuakin. Joku vatun WTCC yksinään ei taas houkuttelisi edes mua vaikka asuisin vieressä.
 
Red Evil

Well-known member
Liittynyt
21.12.2012
Viestit
210
:ahem: Niin, miksipä ei? Jos mietitään, mikä Thunderin kohderyhmä on: jenkkiautoharrastajat. Perus-Pertsa suhtautuu jenkkiautoihin kielteisesti, joten hänelle sopisi paremmin Avensis tai Qasqai -siluetti. Mutta eivät ne Thunder-siluetit mitään NASCAR-autoja ole, joten jenkkiautoharrastajat suuntaavat kiihdytyskisoihin, koska siellä on lajin huiput paikalla ja ne autot ovat oikeasti samoja kuin NHRA:n kisoissa.

Jos nämä potentiaalisetkin tosifanit ovat tähän mennessä kiertäneet AKK:n skabat kaukaa, miten casuaalimpi katsojakunta löytäisi paikan päälle, jos kisoja ei edes mainosteta missään? A4-kokoinen nelivärikuponki vanhan Hämeenlinnantien varressa ei ole vielä markkinointia.

Suomi tai suomalaisuus ei kuitenkaan kaikkialla ole mikään valttikortti paitsi ehkä joidenkin "brändityöryhmä"-tyyppisten selänpesurinkien mielestä.
Vahva komp. Suurinosa tästä porukasta suuntaakin kesällä Alastaron drag racing kisoihin viettämään päivää kuin katsomaan Thundereita Ahvenistolle.
Ilman muuta, Ahvenistohan on Euroopan hienoimpia ratoja.
:D:D

Porsche GT3 Cupperit sopii Ahvenistolla kuin lihapullat kermakakun päälle.:p
Ja suht kallista romua tulee myös.

Pietarista on Kouvolaan muutaman tunnin junareissu ja jostain Latviastakin ajaa sinne päivässä. Putin-drome taas sijaitsee lähempänä Kuwaitia kuin Baltiaa. Kyllä minä siis uskon, että noilta seuduilta löytyisi ihan riittävästi uteliaita kaksipyöräilijöitä moottoripyöräpäissään töllistelemään jänskää MotoGP:tä ainakin muutamaksi vuodeksi. Riittäisi ehkä pitemmäksikin aikaa, jos tapahtuma olisi onnistunut eikä rata ole täysin steriili tilkedrome vaan sellainen, mitä noissa kuvissa nähdään (ja sit mä heräsin).

Muiden sarjojen kuin MotoGP:n ja F1:n vetovoimaan yksinään en taas jaksaisi uskoa hyvällä tahdollakaan. Ehkä jos saisivat rakennettua jonkun viikonlopputapahtuman, jossa on sen seitkytä eri täyteluokkaa ja sit vaikka F3 Euroseries ja DTM päälähtöinä, niin saattaisi onnistuakin. Joku vatun WTCC yksinään ei taas houkuttelisi edes mua vaikka asuisin vieressä.
Totta lähinnä mietinkin tätä asiaa F1-kisan kannalta. Tiedän kyllä Baltian vahvat prätkä piirit. Sieltä suunnalta tulisi varmasti paljon väkeä katsomaan Moto-gp kisaa. Venäjän prätkä piireistä ei sitten olekaan mitään haisua.
 
WebSlave

Trackman
Liittynyt
9.2.2005
Viestit
29660
Jos rata on mielenkiintoinen, niin se voisi vetää. Mugello ja Brno saa senkin takia ylimääräisen latingin. En osaa sanoa olisiko KymiRing katsojalle mielenkiintoinen, korkeuseroja saisi olla enemmän?
Katsojlle paikan päällä luultavasti kuitenkin enemmän merkitsee kuinka pitkään kilpailijoita näkee, ja se KymiRingillä on ilmeisesti kunnossa. Korkeuserot ovat kivoja kuskeille ja televisiokatsojille, mutta esim. täysiä katsomoita vetävät Espanjan radat ovat enempi lättäniä ja Valencia (Ricardo Tormo) suorastaan stadionmainen.

Olennaista katsojamäärän kannalta on se, mikä on se määrä, joka paikalle pitäisi saada. Keskieuroopalaiset eivät mitenkään tule olemaan kuin extraa. Valtaosa tulee Suomesta, pohjoismaista, Venäjältä ja ehkä Baltiasta.

En ole vielä osannut päättää olisiko back-to-back kisapari Imatran IRCC-kisan kanssa hyvä vai huono juttu. Tulisiko siitä hyvä syy pitää kahden viikonlopun prätkäfestivaali, johon kannattaa matkustaa kauempaakin, vai söisivätkö lähekkäin olevat tapahtumat toisiltaan? Kyseessä olisi kuitenkin kaksi täysin erityyppistä tapahtumaa.
 
Don Vito

Sekakäyttäjä
Liittynyt
2.3.2000
Viestit
4748
Sijainti
Event horizon
On ne kisaluokat sit mitä tahansa, niin yhdistävä tekijä ja oikeastaan se kriittinen kuningaspultti on se, että luokassa on tunnettu(ja) suomalaiskusk(i/ja) ajamassa voitosta eikä vain joukonjatkona.
 
WebSlave

Trackman
Liittynyt
9.2.2005
Viestit
29660
On ne kisaluokat sit mitä tahansa, niin yhdistävä tekijä ja oikeastaan se kriittinen kuningaspultti on se, että luokassa on tunnettu(ja) suomalaiskusk(i/ja) ajamassa voitosta eikä vain joukonjatkona.
Imatranajon kohdalla tämä ei ainakaan ensimmäisenä paluuvuonna ollut selvästikään olennainen kysymys, vaikka Päivärinta/Kainulainen tänne saatiinkin voittamaan oma lähtönsä. Pidemmän päälle ehkä, mutta Imatranajossa kyse on enemmän "kansanjuhlasta", kuin kilpailutapahtumasta. KymiRingin kohdalla tilanne on tietysti tyystin toinen.
 
Ylös