Ylöjärveläinen bioteknologian opiskelija Juho Rinne seuraa tulivuorenpurkauksen aiheuttamaa hämminkiä paikan päällä Islannissa. Rinne seurueineen patikoi Grimsvötn-vuoren alapuolella viikonloppuna vain paria tuntia ennen kuin alkoi tapahtua.
Juho Rinne on ollut vaihto-opiskelijana pääkaupungissa Reykjavikissa viime syyskuusta lähtien. Tällä hetkellä hän onnekseen ei ole pääkaupungissa vaan maan koillisosassa niinsanottujen Itävuonojen alueella.
Viikonloppuisella vaellusreissulla tulevasta purkauksesta ei näkynyt vielä merkkiäkään.
- Tieto tuli vasta illalla yöpaikassamme, kun hotellin henkilökunta pisti uutiset pyörimään aulassa. Silloin kävi ilmi, että purkauspaikka oli sama, jossa olimme samana päivänä patikoineet, Rinne muistelee.
Reykjavik tuhkan saartama
Juho Rinteen mukaan purkaus näkyy ja tuntuu tavalla tai toisella koko maassa.
- Tällä hetkellä tuhka leviää lounaan suuntaan kohti Reykjavikin kaupunkia ja Keflavikin lentokenttää. Reykjavikissa on ollut koko yön pimeää, ja tuhkapilvi vain sakenee. Eräät ystäväni ovat yrittäneet päästä kaupungista pois, mutta jo muutaman kymmenen kilometrin päässä tuhkaa sataa niin paksusti, ettei näkyvyyttä ole juurikaan.
Islantilaiset seuraavat tiedotusvälineitä tarkasti ja ottavat purkauksen vakavasti.
- Uutisia katsotaan tarkkaan. Eilenkin paikalliselle huoltoasemalle kertyi uutisten aikaan paljon väkeä television äärelle. Maanviljelijöille tämä on erityisen kova paikka. He ovat esimerkiksi juuri ehtineet ajaa lampaat ulos kesälaitumille.
Hengityssuojaimen kanssa ulos
Islantilaisviranomaiset kehottavat ihmisiä pysymään sisällä ja käyttämään hengityssuojaimia, jos ulos on mentävä.
Suomalaisten asiantuntijoiden mukaan tuhkapilven leviäminen Voi kestää 5-10 päivää. Islannissa on esitetty samansuuntaisia ennusteita, Juho Rinne kertoo.
- Joissakin arvioissa on pelätty, että purkaus olisi jopa kymmenen kertaa isompi kuin viimekeväinen. Toisaalta täällä muistetaan, että sama tulivuori purkautui viimeksi vasta vuonna 2004, ja tämänkertainen purkaus saattaa siksi jäädä pieneksi.
Lautta tuo kotiin
Varsinainen tuhkapilvi vaikuttaa vain Islannin etelärannikolla, mutta vaikutukset tuntuvat koko maassa.
- Islannin ympäri kiertää yksi iso kehätie, ja se on nyt etelässä poikki. Pääkaupunkiin ei pääse etelän kautta enää idästäkään.
Juho Rinteen seurueella on tuuria. Porukka lähtee takaisin kotiin päin keskiviikkona, ja lauttakyyti Tanskaan on varattu jo hyvissä ajoin.
- Muutama ystäväni pyrkii vielä Reykjavikista tänne päin, ja heidän täytyy kiertää pohjoisen kautta. Pohjoisessa on kuitenkin tullut takatalvi, ja osa teistä on lumen takia poikki. Ei ole Islannissa helppoa tällä hetkellä!
YLE Tampere
Taitaapa mennä, ensimmäistä kertaa.Huomenna menee Iltalehti ostoon.
Kuvassa olisi syytä olla sitten meneillään armoton otsapeukutus ja kuvatekstinä tuo kaverin jytky: "Ei ole Islannissa helppoa tällä hetkellä!"Huomisessa iltalehdessa vissiin meikalaisen parstakuva myoskin :doubtful:
Ja niin siis, en ollut tassa huomiohuora, vaan mulle soitettiin toimituksesta kun toimittajalla oli pari yhteista kaveria mun kanssa.
Kuinkas muutenkaanKorjattakoon tähän väliin että vaikutukset eivät suinkaan tunnu koko maassa, lukuunottamatta lentoliikennettä joka kulkee aina Reykjavíkin kautta. Hengityssuojaimiakin taidetaan käyttää lähinnä Kirkjubæjarklaustur-Reykjavík -akselilla. Ja vaikka täällä takatalvi onkin, niin ei se ole Islannissa mitään uutta. Päätiet ovat kyllä auki.
Alan ymmärtää miksi täkäläisiä ottaa niin raskaasti päähän se sekä paikallinen että kansainvälinen asenne, että Islannissa ei ole mitään muuta kuin Reykjavík.![]()
Pakko myöntää että Kirkjubæjarklaustur on parhaasta päästä törmäämiäni täkäläisiä paikannimiä. :thumbup:Kuinkas muutenkaan![]()
Orgastinen.Pakko myöntää että Kirkjubæjarklaustur on parhaasta päästä törmäämiäni täkäläisiä paikannimiä. :thumbup:
Sitä ajattelee helposti, että jos jossain päin Islantia tapahtuu jotain niin se käsittää koko saaren sitten. Ja ehkä tuollaisen tulivuorenpurkauksen yhteydessä tuon vielä ymmärtääkin. Sitten menee jo hiukan yli, kun täällä Suomessa karhu tallustelee Lappeenrannassa tai joku ampuu Kuopiossa, niin koko maahan tiedotetaan, että pysykäähän sisällä nyt lain.Alan ymmärtää miksi täkäläisiä ottaa niin raskaasti päähän se sekä paikallinen että kansainvälinen asenne, että Islannissa ei ole mitään muuta kuin Reykjavík.![]()
Juu, ja mitä mieltä oot Kimistä olis myös hyvä kysyä.Muista tivata koko ajan siellä foreign-landissa, että mitä ne meistä oikeastaan ajattelevat siellä ulkomailla. Ne ulkomaalaiset nimittäin.
Onneksi et oo keriinny meidän mettiin koskemaan.Ei ollu tarkotus levittää sitä paloa niin pitkälle.
Rauman Islantilaisesta ystävyyskunnasta käytettiin asikaisemmin nimeä Bessastadahreppur. Haastetta on kun tuota yrittää lausua. Nykyisin ko. kunnasta käytetään nimeä Alftanes. En yhtään ihmettele.Pakko myöntää että Kirkjubæjarklaustur on parhaasta päästä törmäämiäni täkäläisiä paikannimiä. :thumbup:
Bessastaðahreppur lausutaan [pessastaadahrehpyr] :thumbup:Rauman Islantilaisesta ystävyyskunnasta käytettiin asikaisemmin nimeä Bessastadahreppur. Haastetta on kun tuota yrittää lausua. Nykyisin ko. kunnasta käytetään nimeä Alftanes. En yhtään ihmettele.
pessedkjxljkc... eiku.. kirilkonlliei...Bessastaðahreppur lausutaan [pessastaadahrehpyr] :thumbup:
Kirkjubæjarklaustur on just parsa paikka, se lausutaan muuten [kirkjypaijarklöistyr] ja tarkottaa kirkkokylan luostaria.
Vai sylkeä. Mähän sanoin, et se on orgastinen.pessedkjxljkc... eiku.. kirilkonlliei...
*putsaa sylkeä näytöltä*