Älypuhelin

  • Viestiketjun aloittaja Makkonen
  • Aloituspäivämäärä

Paras käyttis älypuhelimelle?

  • Äänestäjiä yhteensä
    132

Alli&Talli

Tallipaallikon rehtori
Liittynyt
21.7.2010
Viestit
349
Tietänette kai että maailman kolmanneksi suurin puhelinvalmistaja on....
...Xiaomi.

Tottakai, luonnollisesti. :confused:

--------
Maailman kolmanneksi suurin puhelinmerkki Xiaomi suunnittelee nostavansa sijoittajilta rahaa yli 40 miljardin dollarin arvostuksella, kertoo talousjulkaisu Forbes.

Viime vuoden kesällä toteutuneen rahoituskierroksen myötä sijoittajat pitivät Xiaomia liiketoimintaa 10 miljardin dollarin arvoisena ja sitä edeltäneenä vuotena neljän miljardin dollarin arvoisena. Yhtiön arvo on siis kohonnut kahdessa vuodessa 10-kertaiseksi, mikäli suunnitteille olevaa rahoituskierros toteutuu.

Samalla Xiaomista tulisi Forbesin mukaan maailman suurin yksityisomisteinen elektroniikkayritys. Se olisi myös arvokkaampi kuin esimerkiksi Sony tai tietokonevalmistaja Lenovo.

Xiaomi perustettiin vuonna 2010 ja on noussut maailman suurimpien puhelinmerkkien joukkoon Kiinan kysynnän ansiosta. Kotimaassaan Xiaomi onkin jo suurin älypuhelinmerkki. Viime aikoina yhtiö on kuitenkin laajentanut myyntialuettaan esimerkiksi Intiaan.

Xiaomin tavaramerkkeinä voidaan pitää aggressiivisesti hinnoiteltuja puhelinmalleja sekä niin sanottuja flash sale -kampanjoita, joissa tuhansien laitteiden erä myydään kerralla hyvin nopeasti. Salamamyyntien ansiosta Xiaomi on onnistunut nappaamaan itselleen runsaasti palstatilaa kansainvälisessä teknologiamediassa.
 
Lunssila

Well-known member
Liittynyt
6.6.2008
Viestit
18217
Mitenkäs Lumiassa toimii tämä puhelimen paikannusjuttu?

Toinen juttu vielä. Kun kuuntelen musiikkia, niin se soitin jää taustalle ja näkyy kun painaa äänenvoimakkuusnäppäimiä. Tämä siis, vaikka kuinka olisin sulkenut musiikkisovelluksen. Miten sen saa pois sieltä?
 
Memphis Griezmann

Well-known member
Liittynyt
13.7.2014
Viestit
202
Toinen juttu vielä. Kun kuuntelen musiikkia, niin se soitin jää taustalle ja näkyy kun painaa äänenvoimakkuusnäppäimiä. Tämä siis, vaikka kuinka olisin sulkenut musiikkisovelluksen. Miten sen saa pois sieltä?
Muistaakseni soittimen saa pois muistista painamalla pitkään "taaksepäin"-nuolinäppäintä ja sulkee sen avautuneesta ikkuna. Tai sulkemalla puhelimen ja käynnistämällä uudelleen. Kai, en oo ihan varma!
 
Lunssila

Well-known member
Liittynyt
6.6.2008
Viestit
18217
Muistaakseni soittimen saa pois muistista painamalla pitkään "taaksepäin"-nuolinäppäintä ja sulkee sen avautuneesta ikkuna. Tai sulkemalla puhelimen ja käynnistämällä uudelleen. Kai, en oo ihan varma!
Ensimmäisen jutun tiedän kyllä ja oon sillä sulkenut sovelluksia. Silti jää kummittelemaan soinut biisi tuonne äänenvoimakkuusvalikon alle.

Toista kikkaa olen sitten käyttänyt antaakseni itsellleni mielenrahan.
 
Jabsu

Hirvimettällä
Liittynyt
29.1.2013
Viestit
4756
Myyjä nyt poistettu Ebaysta. Eiköhän tämä se huijaus ole. Nyt on viimeistään varmaa että saa rahat takas, jos ei pakettia ala näkymään.Pitää vaan muistaa ottaa yhteyttä Ebayhin ajoissa resolution center -naviskasta.
Koko summa palautettu minulle, kun myyjä ei vastannut ebayn lähettämiin kysymyksiin.
 
Matxi

81-04-05-07-08-14-15
Liittynyt
9.8.2000
Viestit
30477
Sijainti
toalet
Isosiskolla on äliksenä Samsung Galaxy S2 (jos en ihan väärin muista).
En ole itse noihin androideihin kovin perehtynyt.. Onko siinä itsessään jo joku pilvipalvelu lailla iCloudin tai MS OneDriven vai pitääkö hommata erikseen?
Ja jos pitää mikä olisi hyvä (ja helppokäyttöinen)? Ja ilmainen mieluiten tietenkin. :D
Siis kuvat ja videot puhelimesta talteen kun alkaa kuulemma olemaan muisti täynnä.
 
Estate

Well-known member
Liittynyt
23.11.2001
Viestit
11920

Googlella on oma Google Drive, mutta itse käytän kyllä kuvien ja videoiden säilömiseen Dropboxia. Puhelin lataa kameran tuotokset suoraan sinne, joten ei tarvitse muistaa erikseen tallennella. Google Driveä käytän lähinnä teksti- ja taulukkolaskentatiedostoille, jos haluan että niitä voi helposti editoida sekä kännykästä että koneelta (tai useilta koneilta).

Jonkinmoista vertailua:
http://www.cnet.com/how-to/onedrive-dropbox-google-drive-and-box-which-cloud-storage-service-is-right-for-you/
 
PuoliPöhkö

Well-known member
Liittynyt
3.1.2008
Viestit
31216
Sijainti
suom. "sijainti" toim.huom.
Hankin lapsille NOKIA-puhelimet.
Nyt kun näitä kotimaisen yrityksen puhelimia ei jatkossa enää ole saatavilla, täytynee puhelinten hankkiminen lopettaa vallan.
Microsoftille roponi tuskin tulevat jatkossakaan virtaamaan.
 
OoPee

Nuori ikäisekseen
Liittynyt
2.6.1999
Viestit
81527
Sijainti
Far enough
Isosiskolla on äliksenä Samsung Galaxy S2 (jos en ihan väärin muista).
En ole itse noihin androideihin kovin perehtynyt.. Onko siinä itsessään jo joku pilvipalvelu lailla iCloudin tai MS OneDriven vai pitääkö hommata erikseen?
Ja jos pitää mikä olisi hyvä (ja helppokäyttöinen)? Ja ilmainen mieluiten tietenkin. :D
Siis kuvat ja videot puhelimesta talteen kun alkaa kuulemma olemaan muisti täynnä.
OneDrive toimii ihan siinä missä Dropbox tai Google Drivekin. OneDrive sisältää 15GB ilmaista tilaa, riittänee kuville?

Eli vaatii tietysti OneDrive Appsin asentamista laitteelle.
 
PuoliPöhkö

Well-known member
Liittynyt
3.1.2008
Viestit
31216
Sijainti
suom. "sijainti" toim.huom.
Voivat keskittyä jälleen ydinosaamiseensa. Haisaappaisiin.
Aijjai. Niillä on kuule kovia juttuja olemassa ja vielä kovempia tulossa mm. mobiilipuolelle. Nimittäin automobiilipuolelle.
Peltilehmät menevät pilveen lähitulevaisuudessa ja Nokialla on paikkatietojärjestelmien lisäksi sinne systeemit valmiina.

Kerron tiedonjyvän: Nokia myy jo nyt yli 1 000 000 uuteen autoon kuukaudessa näitä systeemejään. Siis yli 12 000 000 uuteen autoon vuodessa.
50 euroopassa eniten myydyn automallin paikkatietolisensseissä sillä on jo 85% markkinaosuus. Asiakkaina mm. Toyota, Ford, Volkswagen, Opel, General Motors, BMW, Mercedes-Benz jne. jne...

Paikkatietopalvelujen lisäksi Nokia myy jo nyt muita palvelusovelluksia autojen kojelautoihin ja kohta kun kaarat ovat pilvessä homma multiploituu.

Antaa Samsunin ja Microsoffan painaa puhelimia markkinoille rökäletappiolla, Nokialla on voittoa enenevissä määrin tuottavat palvelut ja ratkaisut mietittynä seuraavalle vuosikymmenelle. Huikeeta settiä tiedossa.
 
Fagerholm

Oman elämänsä Sutil
Liittynyt
19.12.2004
Viestit
39266
Sijainti
Semminki
Tällä hintatietoudella jos ne myy miljardit haisaappaat niin siinäpä on tehnyt saapasmyynnillä liki saman tilin mitä Microsoft maksoi puhelintoiminnoista.

Bisneksien bisnes.
 
Ylös