Kaikilla näillä ukoilla on aikamoinen syntisäkki selässään, eikä parhaimmaksi voi nostaa ketään, jos ihmiskuntaa yhtään ajattelee. Mutta nauraako vaiko eikö tyypeille itselleen?
Monelle ehkä voi, ei tietenkään heidän uhreilleen, mutta diktaattorina kun varmaankin jo tottuu siihen omaan silmittömään pässeyteen, niin kait sille. Silkalla kykloopinsilmällä takapuolessa moni näistä on ehken mennyt.
3. Nicolae Ceauşescu. Karpaattien nero. Parasta tyypissä lieni loputon mielikuvituksellisuus keksiä itselleen ja akalleen arvonimiä. Tosin nämä lienivät jotakin kompensaatiota siitä että huomasi kaikkien ympärillään olevan itseään fiksumpia. Myöskin eukkonsa, joka nimitteli itselleen yliopistollisia tohtoruuksia, olematta yhtään mitään. Suurin saavutus oli ajaa maa täydelliseen taloudelliseen katastrofiin myymällä ainoan vientituotteen eli ruuan ulkomaille pyrkimällä valtion nollavelkatasoon ulkomaille. Se oli neroutta näännyttää omat maalaiset talikon varteen.
2. Idi Amin. Keskinkertainen hölmö, joka onnenkantamoisella ja karismaattisuudella pelaten pääsi absoluuttiseen valtaan. Törkeä raakalainen luonteeltaan, mutta joidenkin aikalaistensa mielestä niin mukava seuramies, kunnes tuhosi valtionsa talouden täysin karkoittamalla ainoat koulutetut talouden pyörittäjät maastaan. Uhosi koko maailmalle Hitlerin patsasta suunnitellen kovassa juutalaisvihassaan, lähetteli päättömiä diplomaattisähkeitä länsivaltioiden johtajille ja on tästä kolmen poppoosta ehkä ainoa josta oli todellisia ilmeisen mielisairauden merkkejä olemassa.
1. Kim Jong-Il. Yksisilmäisyyden ykkönen. Jopa siinä määrin, mihin nämä kaksi edellistä sankaria eivät ikinä päässeet, eli jatkuvuuteen takaperin suunnistamisessa nyt poikansa jatkaessa. Henkilökultin itsekehu sekin menee jo aivan uusiin sfääreihin. Jopa luonnonvoimat tottelevat häntä. Antoi hyviä vinkkejä myös Ceauşescu:lle omavaraistalouden ja valtion ulkomaanvelattomuuden absoluuttisesta tärkeydestä. Mikään ei siihen saa tulla väliin. Ei kansan kuoleminen nälänhätään, tai mikään sellainen pikkuseikka. Nerokkuus on se mikä ratkaisee. Ja se nerokkuus on siinä, että katsellaan muun maailman häviämistä kauas horisonttiin kaikessa inhimillisessä tai teknisessä kehityksessä mitä voi vaan mitata. Ja itse imeskellä rasvaa sormistaan, kun oma kansa taistelee lahonneista lantuista palvoen suurta johtajaa. Mikä voisi despoottia paremmin hivellä?
Epäilemättä mielestäni menestyksekkäin diktaattori. Vuosi 2011 jo yli puolenvälin, muut kaatuneet ajat sitten, tämä hallinto vielä vaan pystyssä. Valitettavasti.
Mutterfickers.