Isänä olohan on maailman paras asia miehelle. Kuitenkin aina jää juttuja, jotka ketuttavat iäisyyksiä. Isän velvollisuushan on aina pitää jälkikasvunsa puolta itseään säästämättä. Kuni siinä sitten syystä tai toisesta epäonnistuu, soimaa itseään vuosikausia.
Reilu kymmenen vuotta sitten olin koulun päättäjäiskekkereissä ja rehtori puhui, ettei koulussa ole kiusaamista. Olin noin kuukausi aiemmin ollut pojan luokanvalvojan kanssa höpinätuokiossa, jossa käsiteltiin lapseni kiusaamista. Luokanvalvoja oli vielä loppuesitykseen laittanut poikani pahimman kiusaajan avustajaksi, antamaan yksipyöräisen esitystä varten.
En ole vieläkään pystynyt antamaan anteeksi itselleni, etten keskeyttänyt rexin paskapuhetta ja kieltänyt poikaani antamasta yksipyöräistä kiusaajalleen. Soitin kyllä luokanvalvojalle tilaisuuden jälkeen ja haukuin pystyyn teostgaan. Mutta eipä se kuitenkaan helpottanut.
On se kumma, kuinka tekemättä jääneet asiat vainoavat koko loppuelämän. Siis ei se, että olisi tehnyt väärin, vaan se, ettei tehnyt.