Kimi Räikkönen - Mies joka tietää mitä tekee - kaudella 2012

Lonso_567

guru experience
Liittynyt
8.10.2006
Viestit
470
Sijainti
¿¿¿Salud???
Seurasin kisan tiiviistä ruudulta ja livetimingiltä. Ei voi kuin sanoa, että selostuskaksikko on pihalla kuin lumiukko taktisista kuvioista.

Ei tajuta esim. sitä, että kun kisaa on jäljellä 28 kierrosta ja joku kuski tulee toisen kerran varikolle, että sillä ei todellakaan ajeta maaliin. Kierrosnäytöltä on jo nähty että 15 kierroksen jälkeen ajat eivät ole enää kovin vahvoja, ja 20 kierroksen jälkeen ihan skeidaa.

Sitäkin ihmettelivät kun Kimille sanottiin, että kärki kärki joutuu tulemaan vielä varikolle. Ei siinä ollut mitään ihmeellistä. Juuri Kimin taktiikan vuoksi Alonso ei voinut enää mennä varikolle tai olisi jäänyt todennäköisesti kolmanneksi, ja jos Maldonado olisi mennyt, hän olisi jäänyt Alonsolle.

Jos Lotus jonkun taktisen virheen teki, se oli pehmeiden otto ekalla stopilla. Kimillä stinttien pituudet ja varikkostoppien ajoitukset olivat aika lähellä optimaalista, pääsi ajamaan nopeinta mahdollista kolmen stopin kisaa, ja vaikkei ketään ollut menoa hidastelemassa, silti vain juuri ja juuri saavutti kärkikaksikon. Rengaskulutus Kimillä oli sen verran suurta, että droppia tuli joka stintin lopulla. Juu olis voinut tulla pysähdyksille aikaisemmin, mutta silloin viimeisen stintin droppi olisi ollut suurempi, ja nyttenkin Grosjean saavutti huomattavasti.

Kimin vauhti ei ollut kovin hyvää kisassa, mutta kun onnistuneella lähdöllä ja täysin trafiikittomalla kisalla tulos oli tämä, enempään ei ollut mahdollisuuksia. Kimilläkin varmasti neljän stopin taktiikka olisi ollut nopeampi, on tuollaiset 5sek/kierros menetykset varikon aikaan vaan niin valtavia, mutta siinä tapauksessa hän olisi joutunut lopussa ohittamaan Grosjeanin, jolla rengaskulutus näytti olevan paremmin hallinnassa. Ei olis välttämättä onnistunut sekään.

Piristävää oli myös nähdä, ettei Kimin viimekisan 'taktinen valinta' mitään huiputulosta takaa. Pitää myös onnistua lähdössä, ohituksissa, ja ajaa virheettömästi.
 

Lunssila

Well-known member
Liittynyt
6.6.2008
Viestit
18215
Ei tajuta esim. sitä, että kun kisaa on jäljellä 28 kierrosta ja joku kuski tulee toisen kerran varikolle, että sillä ei todellakaan ajeta maaliin. Kierrosnäytöltä on jo nähty että 15 kierroksen jälkeen ajat eivät ole enää kovin vahvoja, ja 20 kierroksen jälkeen ihan skeidaa.
Hamilton veti 31 kierroksen stintin loppuun. Että mitä sä oikein horiset.
 

Lonso_567

guru experience
Liittynyt
8.10.2006
Viestit
470
Sijainti
¿¿¿Salud???
Hamilton veti 31 kierroksen stintin loppuun. Että mitä sä oikein horiset.
Hamilton ei ajanut Williamsilla, Ferrarilla tai Lotuksella, joilla kaikilla oli huomattava pudotus. Rengaskulutus on hyvin rata, auto ja kuskikohtaista, ellet sattunut sitä tietämään.

Jos jäi muuten launtain perusteella epäselväksi, Hamilton/McLaren oli viikonlopun ylivoimaisesti nopein paketti. Tuolla nopeusedulla olikin varaa ajella renkaita säästellen. Mutta ihan paskoja senkin kierrokset oli stinttiensä lopuilla. Paskuus vain tuli esille hitaammin ja lievempänä.
 

WebSlave

Trackman
Liittynyt
9.2.2005
Viestit
29660
Hamilton veti 31 kierroksen stintin loppuun. Että mitä sä oikein horiset.
Melkoisella riskillä kyllä, mutta menetettävääkään ei juuri ollut. Kovempien renkaiden kestoajaksi arvioitiin korkeintaan 25 kierrosta. Hamilton ajeli aika hissukseen, mutta silti drop-off tuli 4 kierrosta ennen maalia. Koska Lewis oli sellaiset 2 sekuntia kierroksella hitaampi kuin Kimi, niin menetti kyllä selkeästi enemmän kuin varikkostopin verran.
 

M.Webber

Well-known member
Liittynyt
27.11.2007
Viestit
2586
Lotuksella selitetään kisan alku- ja keskivaiheen huonoa vauhtia (sekä Kimillä että Romainilla) radan lämpötilalla. Lotus on elementissään lämpimällä radalla ja 10 asteen lämpötilapudotus lauantailta sunnuntaille verotti vauhtia kilpailijoihin nähden. Kisan loppuvaiheessa lämpötila nousi ja niin myös auton vauhti. Ja tietysti käytetyt pehmeät renkaat toiselle stintille olivat väärä valinta, kova seos toimi paremmin.

The main event – Sunday’s race – threw a familiar spanner in the works; temperature variation. The team has found throughout the season that the E20 works best in warmer conditions; a trend which was once again realised here (most prominently at the beginning of the Grand Prix).

With a significant temperature drop from the heat of Friday and Saturday, the drivers were unable to stay in touch with the leaders in the early stages. However, as the race went on and rack temperatures rose the E20 began to come into its element, with Romain’s fastest lap of the race standing at over a second quicker than the next non-Lotus F1 Team competitor – despite missing a significant portion of his front wing end plate.

In addition, the decision to run a second set of scrubbed soft tyres during the second stints showed, somewhat surprisingly, that the hard rubber was in fact the faster option in Barcelona. While this may seem counter-intuitive, it provides another valuable piece of information for future races.
http://www.lotusf1team.com/Cold-Air-Hot-Tyres-and-Front-Ends.html?lang=en
 

Lunssila

Well-known member
Liittynyt
6.6.2008
Viestit
18215
Hamilton ei ajanut Williamsilla, Ferrarilla tai Lotuksella, joilla kaikilla oli huomattava pudotus. Rengaskulutus on hyvin rata, auto ja kuskikohtaista, ellet sattunut sitä tietämään.

Jos jäi muuten launtain perusteella epäselväksi, Hamilton/McLaren oli viikonlopun ylivoimaisesti nopein paketti. Tuolla nopeusedulla olikin varaa ajella renkaita säästellen. Mutta ihan paskoja senkin kierrokset oli stinttiensä lopuilla. Paskuus vain tuli esille hitaammin ja lievempänä.
Sä kirjoitit, että kun on 28 kierrosta jäljellä, ja tekee stopin, niin kukaan ei aja siitä maaliin ilman stoppia. Kuitenkin KAIKKI tuon mun Hamiltonin mainitseman stopin jälkeen pysähtyneet ajoivat sen stopin jälkeen maaliin.
Melkoisella riskillä kyllä, mutta menetettävääkään ei juuri ollut. Kovempien renkaiden kestoajaksi arvioitiin korkeintaan 25 kierrosta. Hamilton ajeli aika hissukseen, mutta silti drop-off tuli 4 kierrosta ennen maalia. Koska Lewis oli sellaiset 2 sekuntia kierroksella hitaampi kuin Kimi, niin menetti kyllä selkeästi enemmän kuin varikkostopin verran.
Ennalta päätetyn taktiikan mukaan mentiin. Kimin aikoihin on turha verrata, koska Lotukset olivat kisan loppussa kaikkia muita reilun sekunnin nopeampia ja Hamilton ajoi kaiken lisäksi kisaa muiden kanssa, eikä puhtaassa ilmassa.
 

Ilu

Well-known member
Liittynyt
15.4.2008
Viestit
260
Sijainti
Helsinki
Semmonen kisa kun saadaan et on lämpötila siellä vähän korkeemmalla ja Kimi top viidessä aika-ajoissa niin sit on se voitto oikeesti lähellä. Eiköhän se sieltä jo tässä kohta puoliin irtoo.
 

Lonso_567

guru experience
Liittynyt
8.10.2006
Viestit
470
Sijainti
¿¿¿Salud???
Sä kirjoitit, että kun on 28 kierrosta jäljellä, ja tekee stopin, niin kukaan ei aja siitä maaliin ilman stoppia. Kuitenkin KAIKKI tuon mun Hamiltonin mainitseman stopin jälkeen pysähtyneet ajoivat sen stopin jälkeen maaliin.
Joo joo mutta ärsyttää tuollaiset spekulaatiot kisan puolivälissä siitä miten se on loistava tilanne jos ei tarvii enää pysähtyä ollenkaan. Kun sen tietää että ajo tulee olemaan ihan korottelyä, ja kierrokset skeidaa lopussa.

Hamiltonin tapauksessa kahden stopin taktiikka oli järkevä vaan siksi, koska auto oli säädetty ajettavaksi paalulta voittoon niin, ettei sillä pysty ohittaa. Piti saada eri taktinen sykli, ja välttää ohitustarvetta.
 
Viimeksi muokattu:

Lonso_567

guru experience
Liittynyt
8.10.2006
Viestit
470
Sijainti
¿¿¿Salud???
Muistaakseni elättelivät jossain välissä toiveita, että Kimi pysähtyisi vaan kahdesti, ja voittaisi kisan... Hohhoijakkaa.
 

nikale

Banned
Liittynyt
27.3.2011
Viestit
467
Räikköselläkin on sitten viimeinkin oikeen virallinen facebook tili.. ei taida itte paljon päivitellä :)

https://www.facebook.com/Iceman.kimiraikkonen
Eipä tosiaan taida päivitellä ite.

Toisaalta, taitaa olla facebookin säännöissä kiellettyä esiintyä toisen henkilön nimellä(tai itseasiassa muulla kuin omalla nimellään), joten se joka tuota ylläpitää niin on melkoinen...
 

-Sentteri-

Well-known member
Liittynyt
27.8.2009
Viestit
466
Muistaakseni elättelivät jossain välissä toiveita, että Kimi pysähtyisi vaan kahdesti, ja voittaisi kisan... Hohhoijakkaa.
Koko ajan olivat sitä mieltä, että Kimillä kolme stoppia, eiköhän se nyt ollut selvää jo siinä vaiheessa kun pistettiin pehmeet alle toiselle stintille. Mutta kun Kimille sanottiin radiossa, että Alonso ja Maldonado saattaa pysähtyä vielä, niin Saari sanoi, että mikäli näin on niin Kimi voittaa.
 

antimikael

Well-known member
Liittynyt
12.3.2009
Viestit
313
Sijainti
Tampere

Lonso_567

guru experience
Liittynyt
8.10.2006
Viestit
470
Sijainti
¿¿¿Salud???
Koko ajan olivat sitä mieltä, että Kimillä kolme stoppia, eiköhän se nyt ollut selvää jo siinä vaiheessa kun pistettiin pehmeet alle toiselle stintille.
Jossain vaiheessa kuitenkin esitettiin toive Kimin 2 stoppisuudesta, ikäänkuin se jotain ratkaisisi.
Mutta kun Kimille sanottiin radiossa, että Alonso ja Maldonado saattaa pysähtyä vielä, niin Saari sanoi, että mikäli näin on niin Kimi voittaa.
Väärässä oli Saari siinäkin. Maldonado olisi ajanut helposti kiinni ja ohittanut ainakin Kimin. Alonson ohittaminen olisi saattanut jäädä tekemättä.
 

E. Tuhero

Well-known member
Liittynyt
30.10.2000
Viestit
1911
Sijainti
Tampere
Jossain vaiheessa kuitenkin esitettiin toive Kimin 2 stoppisuudesta, ikäänkuin se jotain ratkaisisi.

Väärässä oli Saari siinäkin. Maldonado olisi ajanut helposti kiinni ja ohittanut ainakin Kimin. Alonson ohittaminen olisi saattanut jäädä tekemättä.
Saaren jutuissa on hyvä muistaa ettei kaverilla ole joko mitään ymmärrystä lajista tai sitten työnpuolesta on vain pakko suoltaa sontaa vaikkei itse asiasta olisikaan samaa mieltä. Itse kallistun johonkin välimaastoon, eli Saari tietoisesti yrittää kääntää kaikki tilanteet katsojien kannalta kutkuttavimmaksi vaikkei itsekään tosissaan uskoisi juttuihinsa. Lähes joka kisassahan vuosien ajan Oskarin mukaan on suomalaisilla ollut parempi taktiikka(esim enemmän bensaa) ja nyt kyse näyttää olevan stopeista joita kimin vaan tarvii jostain syystä tehdä vähemmän. Barcelonan tapauksessa (tämä viimeisin ajatus että fa ja pm tulisi vielä kisan lopussa stopille) tosin koko juttu lähti tiimiradiosta joten turha tuosta on saarta tuomita.
 

Montana

Well-known member
Liittynyt
11.7.2010
Viestit
552
Eikös Grosjean saavuttanut sekunnin per kierros
Aika hyvin kuljettajalta, joka kuitenkin hävisi Alonsolle aivan totaalisesti pari vuotta aikaisemmin. Ilmeisesti Räikkönen ei ole kuitenkaan niinn taitava kuin mitä väitetään.
 

Damon Hill

Active member
Liittynyt
29.11.2008
Viestit
29
Eipä tosiaan taida päivitellä ite.

Toisaalta, taitaa olla facebookin säännöissä kiellettyä esiintyä toisen henkilön nimellä(tai itseasiassa muulla kuin omalla nimellään), joten se joka tuota ylläpitää niin on melkoinen...
Mutta tuohon ei ole mikään henkilökohtainen tili vaan samanlainen sivu kuin yrityksillä. Eli ei Kimi tuota itse päivittele, eikä kukaan tee mitään väärää.
 

IceManFani

Tunari
Liittynyt
10.9.2006
Viestit
1547
Sijainti
Lohja, valitettavasti...
Eipä tunnu kevyesti rikkoontuneet etusiivet hirveästi hidastavan. Viime kisassa Kimiltä tippui osasia ja nyt Romainilta. Muistuu mieleen se Ferrarin kommentti (2009?) etusiiven rikkoontumisen jälkeen ja sen myötä vauhdin kohentumisen, "Maybe we found something."
2010 Espanjan GP, Massa kolhi etusiipeään olikos nyt HRT:tä kierroksella ohittaessaan ja rupes kellottamaan pari kolme kymppää nopeempia kierroksia ku ennen sitä kolhua...
 
Ylös