Edellä olevista kommenteista yritän muodostaa suuria linjoja.
Tulisiko koko maa pitää asuttuna? Tätä keskustelua ei ole käyty vuosikymmeniin. Joskus ajalla ennen EU:hun liittymistä tätäkin käytiin erittäin vilkkaana, mutta ei ole enää ollut framilla. Aikoinaan maatalouspolitiikka oli myös maaseutupolitiikkaa (ei olisi pitänyt olla), mutta ei enää. Kysymys on hyvä ja vähintäänkin sivuaa kuntauudistusta. Jossain sivulauseissa on tosin nytkin viitattu, että tavoite olisi pitää koko maa asuttuna. Mutta mikä olisi tavoitetaso tai alin hyväksyttävä taso asutukselle? Pitääkö tähän uhrata rahaa?
Maaseudulla asuvat ja yrittävät ihmiset. He ovat tyypillisesti maa- ja metsätaloutta harjoittavia, joiden on koko lailla pakko asua syrjässä katuvaloista. He ovat myös tottuneet hakeutumaan palveluiden äärelle niitä tarvitessaan, suuremmin nurkumatta. Heidän kohdalla kysymys kuuluu, kuinka kauaksi esim. lähin terveyskeskus pakenee. Heille myös riittävän nopea laajakaista on elämänedellytys.
Sitten ovat maallemuuttajat. Heillä ei useimmiten ole elinkeinollista kytkentää maaseudulle, vaan ovat muuttaneet tarkoituksellisesti asumaan syrjäseudulle. Toisinaan taustalla on höttöunelmia kotieläinten pidosta, ekologisuudesta, luonnonrauhasta ym. Toisinaan tulee yllätyksenä, että palvelut ovat kaukana, ja että lapsia pitää kuljettaa kouluun, koulusta pois, harrasteisiin ja pois. Useimmiten em. haittapuolet on tiedostettu lähtökohtaisesti. Ihmistyyppi lienee epäpoliittista taustaltaan.
Oppilaitosten pakeneminen taajamista. Tämä rajaa ensisijaisesti toisen asteen kouluttautumismahdollisuuksia, koska näitä kouluja käyvät asuvat pääosin syntymäkotonaan. Se koulu-/ammattiala on mahdollinen, missä voi päiväseltään käydä. Kuinka paljon pitäisi olla aloja tarjolla?
Itse en osaa suuria lauseita sanoa yhdestäkään.
