Oksennan tosi harvoin viinan takia, mutta menneenä kesänä kävi kuitenkin juuri noin.
Olin heinäkuun alkupuolella Etelä-Ranskassa kanavaristeilyllä (Canald du Midi). Veneessä oli reippaasti alkoholijuomia. Toisena päivänä osuimme ranskalaiseen viinitehtaaseen. Siellä myytiin bulkkiviiniä 1,25 euroa per litra.
Viini laskettiin pääläreihin seinässä olevista letkuista.
Päätimme ostaa oman veneemme pilssiin 30 litraa roseeta ja 30 litraa valkkaria. Siis 60 litraa viiniä.
Aterioilla siis tietenkin laatuviiniä, mutta pilssissä siis perus "taustakama".
Omalla kokkivuorollani keitin riisitkin välillä tuossa viinissä.
Yhdessä satamassa eräänä iltana yrjösin kyllä melko lahjakkaasti pelkästään alkoholin vuoksi.
Edellisestä kerrasta on aikaa melko monta vuotta