Mielialat ja muut tuntemukset 2

Fagerholm

Oman elämänsä Sutil
Liittynyt
19.12.2004
Viestit
39266
Sijainti
Semminki
Sain muuten äsken tietää joutuvani / pääseväni joulukuussa Jämsänkoskelle dokailuhommiin n.2-7:eitsämäksi päiväksi. Että.
 

DW

2009-2016
Liittynyt
13.5.2009
Viestit
6137
Aloitus ilosesti lippua heiluttaen ja lopulta herää Lucia kynttilät päässä, niinkuin ennenkin?
 

Mosse

Skidmark
Liittynyt
5.3.1999
Viestit
104235
Sijainti
On earth
Mikä on kun mielialat tuntuu heittelevän ja tavallisin olotila viime aikoina on ollut kevyt vitutuksen ja uupumuksen tunne. Toivottavasti liittyy vaan siihen kun viime kuukausina on tapahtunut erilaisia muutoksia elämässä ja osittain tämän takia on myös pitänyt kiirettä. Jotakuinkin ainoat valopilkut tällä hetkellä tuntuu olevan liikunta ja ryyppääminen. En puhuisi tässä tilanteessa masennuksesta, mutta keskimäärin mieliala on aika matalalla. Kunhan ei vaan jatkuisi pidempään. 2,5 vuotta sitten oli vähän samaa ilmassa parin kuukauden ajan, mutta tuolloin pienempikin vastoinkäyminen tuntui aiheuttavan pahan romahduksen.

/// Jos forumilainen kommenttikiteytymänä -pelissä pitää vielä mua imitoida, niin tätä viestiä voi käyttää esikuvana siihen. Oli niin nipsuhuulimainen viesti kuin voi olla vaikka ihan tosissaan kirjoitinkin. Ainiin en tainnut muistaa mainita, että olen 70-kiloinen läski. Edellistä lausetta en kirjoittanut ihan tosissaan.
Saatat ehkä vähätellä tätä ruokavalio asiaa, mutta se on ensimmäinen asia joka kannattaa laittaa kuntoon. Vaikuttaa yllättävän paljon pään toimintaan.
 

kouvotsvoni

Banjottu
Liittynyt
30.1.1999
Viestit
89969
Sijainti
Corsica
Söisivät köyhät ja muu b-luokan väkin muuta kuin tarjousmakkaraa ja eineksiä, niin loppuisi ahdistus.
 

Mosse

Skidmark
Liittynyt
5.3.1999
Viestit
104235
Sijainti
On earth
Söisivät köyhät ja muu b-luokan väkin muuta kuin tarjousmakkaraa ja eineksiä, niin loppuisi ahdistus.
Telkkarissa oli juttua että naiset joilla on voimakkaat pms-oireet, söi paljon makeaa ja rasvaista. Vaikuttaa voimistamalla mielialanvaihteluja muutenkin.
 

Fagerholm

Oman elämänsä Sutil
Liittynyt
19.12.2004
Viestit
39266
Sijainti
Semminki
Telkkarissa oli juttua että naiset joilla on voimakkaat pms-oireet, söi paljon makeaa ja rasvaista. Vaikuttaa voimistamalla mielialanvaihteluja muutenkin.
Nyt on ollu kyllä todella uutiskynnyksen ylittävää settiä. Seuraavaksi voisivat vaikka selvittää onko järvivesi makeaa vai suolaista.
 
Ylös