OoPee
Nuori ikäisekseen
Islanti onkin vähän parempi kuin muistin, mutta ei tolla silti kärkikahinoihin nousta.
Veti, mutta sen kuuntelu oli lähinnä kidutustaSe Albanian akka veti kyllä komeasti erikoisia nuotteja.
Juu ei sytyttänyt tuo.Ranskan kissa on yllättävän aneeminen esiintyjä.
*avaa telkan ja toteaa, että tää paska tulee näköjään kakkoselta*Mutta jäät paitsi kaikesta hienosta. Upeista koreografioista, jännittävästä pistelaskusta, huumoripitoisesta moderoinnista sekä ennenkaikkea laadukkaista biiseistä. Ei voi ymmärtää![]()
Virokin kieltämättä parani huomattavasti toisella kuuntelukerralla.Yhdysvaltojen vanhus jää kakkoseksi samassa genressä vetävälle virolaiselle. Tää on ihan parhaimmistoa, ellei jopa paras.
Tota on nyt näemmä pakko tsiigata toisella silmällä*avaa telkan ja toteaa, että tää paska tulee näköjään kakkoselta*
Seliseli, todellisuudessahan kundi on täysin eurohumppakuumeen pauloissa, kusella käydessäänkin jakaa itselleen pisteet.Tota on nyt näemmä pakko tsiigata toisella silmällä![]()