Minustakin Kovalainen ei ensi kaudella Caterhamilla aja, koska varikkostopit ovat kolmessa viime kisassa tehty Petrovin hyväksi, vaikka viimekin kisassa Kovalainen olisi pitänyt ehdottomasti ottaa sisälle ensin.Heikki on Force Indian miehiä. Caterhamilla mies tuntuu olevan jo sisäringin ulkopuolelle suljettuna, kun hyvä ystävä Fernandes jätti kertomatta siirtyvänsä sivuun.
Logiikka toimisi vain siinä tapauksessa, että Petrov olisi varmuudella jatkamassa Caterhamilla myös ensi kaudella. Muussa tapauksessa olisi järkevämpää optimoida Kovalaisen varikkostopit, koska tähän mennessä nähdyn perusteella Kovalaisella on paremmat mahdollisuudet napata kisassa se rahapotin Caterhamille tuova 12. sija ja MM-sarjan 10. tila. Eli ilman Petrovin jatkamista en kyllä keksisi, miksi häntä tietoisesti suosittaisiin varikkostopeissa Kovalaisen kustannuksella, vaikka Heikin kanssa jatkosopimusta ei oltaisikaan tekemässä.Minustakin Kovalainen ei ensi kaudella Caterhamilla aja, koska varikkostopit ovat kolmessa viime kisassa tehty Petrovin hyväksi, vaikka viimekin kisassa Kovalainen olisi pitänyt ehdottomasti ottaa sisälle ensin
Maailman rikkaimmaksi mieheksi tituleerattu meksikolainen Carlos Slim vaatii Sauberille meksikolaiskuljettajaa ensi vuodeksi.
Slimin Telmex-yritys sponsoroi Sauberia.
– Me keskustelemme Sauberin kanssa ensi kaudesta. Haluamme jatkaa yhteistyötä 2013 - totta kai meksikolaisen kuljettajan Esteban Gutierrezin kanssa, Slim sanoi Reforma-sivuston mukaan.
– Minä vetäisin pois sitoutumiseni formula ykkösistä, jos se ei tapahtuisi meksikolaiskuljettajan kanssa.
Kokeneen kuskin palkkaamista siis mahdollisesti harkitaan Sauberilla. Olisiko tässä vielä yksi vaihtoehto Kovalaiselle?Sauber is believed to be working on sponsorship deals to expand its portfolio beyond the Mexicans. It remains to be seen what will happen with the second driver. The Mexicans are keen to see Esteban Gutierrez in F1, but the team is weighing up whether a more experienced driver would bring better results.
Veikkaisin että tällä kaudella kaksi kokenutta kuljettajaa olisivat tuoneet aika ison potin pisteitä ja sama Williamsilla. Molemmat tallit voisivat olla pisteissä edellä Mercedestä... ehkä jopa Lotusta.Joe Sawardin mukaan Sauberin toista kuskia ei olla vielä päätetty:
Kokeneen kuskin palkkaamista siis mahdollisesti harkitaan Sauberilla. Olisiko tässä vielä yksi vaihtoehto Kovalaiselle?
Ehkä noi tallipisteet ei loppupelissä paina Sauberilla yhtä paljon kuin Meksikosta tuleva tukipaketti jos kuskina on Meksikolainen. Eiköhän toi tukipaketti ole enemmän, mitä voisi arvioida piste eron olevan kokeneen vs. vihreän kuljettajan kesken.Veikkaisin että tällä kaudella kaksi kokenutta kuljettajaa olisivat tuoneet aika ison potin pisteitä ja sama Williamsilla. Molemmat tallit voisivat olla pisteissä edellä Mercedestä... ehkä jopa Lotusta.
Tosin Guti on pirun nopea kuski, ja ansaitsisi paikan ykkösissä. Harmi toki jos tärkein prioriteetti on silti raha.Ja lisää latinomaksukuskeja. Hienoa. Voi v... mihin F1 on menossa. Jos jollekin kynnys on, että pitää olla omanlainen maksukuski, niin ei se kyllä paljoa imartele. Tästä tulee kohta samanlaista kuin rallista, missä on pari tallia jotka ovat tosissaan ja loput pelleilee ja ovat lähinnä mukana kun eivät muutakaan keksi.
F1:stä on tulossa sitä, mitä se on aina ollut? Ehdottomasti suutahtamisen arvoinen tilanne.Ja lisää latinomaksukuskeja. Hienoa. Voi v... mihin F1 on menossa. Jos jollekin kynnys on, että pitää olla omanlainen maksukuski, niin ei se kyllä paljoa imartele. Tästä tulee kohta samanlaista kuin rallista, missä on pari tallia jotka ovat tosissaan ja loput pelleilee ja ovat lähinnä mukana kun eivät muutakaan keksi.
Niinpä. Latinomaksukuskeista voisi kirjottaa kirjan jos toisenkin, ehkä jopa blogipostauksenF1:stä on tulossa sitä, mitä se on aina ollut? Ehdottomasti suutahtamisen arvoinen tilanne.
Tallille merkkaa sponsoripaketti enemmän kuin menestys radalla? Radalla menestymällä saadaan pitkäaikaisia sponsoreita, jotka eivät ole sidottuja kuljettajaan.Ehkä noi tallipisteet ei loppupelissä paina Sauberilla yhtä paljon kuin Meksikosta tuleva tukipaketti jos kuskina on Meksikolainen. Eiköhän toi tukipaketti ole enemmän, mitä voisi arvioida piste eron olevan kokeneen vs. vihreän kuljettajan kesken.
Tosin toivoisin että Kobayashi saisi jatkaa
Tukipakettikuskin soisi olevan nopea, koska muuten urheilullisin perustein tulleet sponssit häippäsee ennen pitkää.Ehkä noi tallipisteet ei loppupelissä paina Sauberilla yhtä paljon kuin Meksikosta tuleva tukipaketti jos kuskina on Meksikolainen. Eiköhän toi tukipaketti ole enemmän, mitä voisi arvioida piste eron olevan kokeneen vs. vihreän kuljettajan kesken.
Tosin toivoisin että Kobayashi saisi jatkaa
Tai ainakin toisen kuskin pitäisi olla suht suorituskykyinen.Tukipakettikuskin soisi olevan nopea, koska muuten urheilullisin perustein tulleet sponssit häippäsee ennen pitkää.
Naulan kantaan, rahalla saa. eräänlaista perseen nuolentaa. Monet lahjakkaat kuskit jää rannalle ruikuttaa ku ei iskäl o rahaa:mad_old:Minä rinnastan jossain määrin noi sponsoripaketit lahjuksiin.